Joukkorahoituspalvelujen tarjoajat Invesdor Group ja alankomaalainen Oneplanetcrowd yhdistyvät

- Tuomme yhteen kestävät energiahankkeet, kasvuyrittäjät ja sijoittajat eri puolilta Euroopan unionia, minkä myötä tasoitamme tietä eurooppalaisille innovaatioille ja energiamurrokselle. Yhdistyminen tukee tavoitettamme laajentua ja kasvaa markkinajohtajaksi Euroopassa, kertoo Invesdorin Pohjoismaiden-toimitusjohtaja Mari Lymysalo.
Eurooppalaisia joukkorahoituspalveluntarjoajia koskeva EU-asetus vahvisti yhdenmukaiset säännöt osake- ja lainapohjaisten joukkorahoituspalvelujen tarjoamiselle koko EU:n alueella (the Regulation on European Crowdfunding Service Providers, ECSP). Oneplanetcrowd on kolmas rahoitusalusta Euroopassa, jolle on myönnetty ECSP-lisenssi. Fuusion myötä Invesdor Group saa lisenssin käyttöönsä, jolloin yritykset ja hankkeet voivat hakea rahoitusta suoraan yksityisiltä ja ammattilaissijoittajilta ympäri Euroopan alhaisin transaktiokustannuksin.
– Kasvuyritysten ja uusiutuvan energian hankkeiden suoran rahoituksen kysyntä on kasvanut erittäin voimakkaasti, kun pankkilainojen saanti on vaikeutunut. Innovaatiotoiminnan ja kestävän energiamurroksen rahoitusvajeen umpeen kurominen Euroopassa on entistäkin tärkeämpää. Maailmanlaajuisesti rahoitusvaje on arviolta 4–6 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria vuodessa, kertoo Lymysalo.
Rahoitusalustojen yhdistyminen viitoittaa tietä laajentumiselle kasvumarkkinoilla
Yhdistymisen myötä Invesdorin toinen perustaja Christopher Grätz jatkaa konsernin toimitusjohtajana, ja Oneplanetcrowdin toinen perustaja ja toimitusjohtaja Maarten de Jong liittyy Invesdor Groupin johtoryhmään vastuualueenaan Benelux-maat.
– ECSP-lisenssi antaa meille suuren etumatkan lupaavilla kasvumarkkinoilla, joiden koko pelkästään ydinalueellamme on yli 2,47 miljardia euroa. Yhdessä olemme merkittävä ja vakiintunut toimija, joka täyttää tiukat eurooppalaiset laatuvaatimukset, de Jong kommentoi.
– Yhdistyminen nostaa meidät joukkorahoituksen eturintamaan, ja tarkastelemme edelleen mahdollisia uusia fuusioita ja yrityskauppoja osana kasvustrategiaamme, Grätz sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari LymysaloToimitusjohtajaInvesdor Nordics
Puh:+358 40 356 6160mari.lymysalo@invesdor.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mailand Communications OyArkadiankatu 16 B 26
00100 Helsinki, Finland
+358405670212http://www.mailand.fi
Invesdor
Invesdor Group on yksi suurimmista eurooppalaisista sijoitus- ja rahoitusalustoista yli 328 miljoonan euron välitetyllä rahoitusvolyymilla. Se toimii tällä hetkellä Suomessa, Saksassa ja Itävallassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Berliinissä. Digitaalinen Invesdor-alusta tarjoaa räätälöityjä rahoitusratkaisuja pörssin ulkopuolisille yrityksille. Invesdor-konserni syntyi, kun maidensa johtavat rahoitusalustat Invesdor, Finnest ja Kapilendo fuusioituivat kesällä 2022.
Oneplanetcrowd
Oneplanetcrowd on Alankomaiden ensimmäinen kestävien hankkeiden ja yritysten rahoitukseen erikoistunut joukkorahoitusalusta. Alusta perustettiin vuonna 2012, ja sen kautta pk-yrittäjät, scale-up-yritykset ja kestävän energian hankkeet voivat hankkia rahoitusta suoraan yksityisiltä sijoittajilta. Oneplanetcrowdin kautta on rahoitettu mm. Bomhofsplasia, Euroopan suurina kelluvaa aurinkopuistoa. Yhdistymisen myötä Oneplanetcrowdista tulee osa Invesdor Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Rajat ylittävä terveystieto tutkijoiden käyttöön EU:ssa24.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa astuu uuteen datavetoisen lääketieteellisen tutkimuksen aikakauteen Euroopan terveystietoalue -asetuksen (European Health Data Space, EHDS) myötä.
Euroopan terveystietoalue edistää tutkimusta ja innovaatioita23.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi datavetoinen terveydenhuollon aikakausi alkaa, kun Euroopan terveystietoalue (EHDS) tulee voimaan vuonna 2029. Se tarjoaa tutkijoille ja akateemiselle yhteisölle turvallista, korkealaatuista ja GDPR:n mukaista terveystietoa ennen näkemättömällä tavalla. Terveystietoalue on suuri edistysaskel eurooppalaiselle terveydenhuollolle, tieteelle ja innovaatioille – Made in Europe, on European data.
Valourin sadas ETP listattu Tukholman Spotlight-pörssissä22.10.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
100 ETP:tä listattuna: Valour Sky (SKY) SEK ETP (ISIN CH1108681516) on listattu Tukholman Spotlight-pörssissä, ja se on Valourin sadas pörssilistattu tuote Euroopassa. Mikä SKY on: SKY on Sky-ekosysteemin, MakerDAO:n seuraajan, hallintotoken, jota käytetään äänestämään sen stablecoin- ja vakuudellisen lainanantoinfrastruktuurin parametreista ja tiekarttapäätöksistä. ETP tarjoaa sijoittajille säännellyn pääsyn huippuluokan DeFi-hallintovaroihin. Tärkeä virstanpylväs ja alan johtajuus: Tämän listauksen myötä Valour saavuttaa tälle vuodelle asettamansa sadan ETP:n tavoitteen ja ylläpitää maailman laajinta digitaalisten omaisuuserien ETP-valikoimaa tärkeimmillä pörssimarkkinoilla, kuten Spotlightissa, Börse Frankfurtissa, SIX Swiss Exchangessa, Lontoon pörssissä ja Euronextissa Pariisissa ja Amsterdamissa.
Tekoälyllä koko toimitusketju lisää kestävyyttä ja kilpailukykyä29.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Kestävyyssiirtymän vauhdittaminen edellyttää tiiviimpää yhteistyötä teollisuuden toimitusketjuissa. Esimerkiksi laivanrakennuksessa tehdään pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavat ratkaisut jo suunnittelupöydällä. Datan saatavuus on yhä haaste, mutta tekoäly poistaa datan määrään liittyviä esteitä.
Multitude juhlistaa 20 vuoden kasvuaan ja 10 vuoden uraansa Frankfurtin pörssissä18.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Digitaaliseen rahoitukseen ja verkkopankkitoimintaan erikoistunut suomalaislähtöinen fintech-konserni Multitude juhlistaa 20-vuotista matkaansa asiakkaidensa ja henkilöstönsä kanssa Suomessa syyskuussa 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
