Finnboat

Jouko Hujusta ICOMIAn kunniajäsen

17.6.2019 15:58:24 EEST | Finnboat | Tiedote

Jaa
Venealan kansainvälinen kattojärjestö ICOMIA on vuosikokouksessaan nimittänyt Jouko Hujun kunniajäsenekseen. Kokous pidettiin Kroatian Splitissä kesäkuussa 2019.

Jouko Huju on pitkäaikainen ja aktiivinen veneilyalan kansainvälinen vaikuttaja. Hän toimi Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimitusjohtajana vuosina 1996–2016 ja hallituksen puheenjohtajana vuosina 2016–2018. ICOMIAn (The International Council of Marine Industry Associations) hallitukseen hänet valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja hän toimi siellä kahden eri kauden aikana yhteensä 14 vuotta.

Huju toimi ICOMIAn hallituksen puheenjohtajana vuosina 2004–2006 ja 2016–2018. Huju toimi myös aktiivisesti ICOMIAn eri työryhmissä kuten Grow Boating, Exporters ja tilastotyöryhmä, jonka puheenjohtajana hän toimi 2000-luvun alussa.

Huju on järjestön kuudes kunniajäsen sen 53-vuotisessa historiassa. Samassa tilaisuudessa ICOMIA nimitti kunniajäsenekseen myös syksyllä eläkkeelle jäävän USA:n venealan järjestön NMMAn toimitusjohtajan Thom Dammrichin.

The International Council of Marine Industry Associations ICOMIA on kansallisten venealan edunvalvontajärjestöjen kattojärjestö, joka edustaa teollisuutta maailmanlaajuisesti. Järjestön tehtäviin kuuluvat mm. venetekniikka- ja ympäristöasiat, veneilyn edistäminen ja alan maailmanlaajuinen tilastointi. ICOMIA edustaa tällä hetkellä 37 maan veneteollisuutta ja kauppaa. Järjestön pääkonttori sijaitsee Lontoossa.

Venealan Keskusliitto Finnboat ry on Suomen venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Liiton tehtävänä on koota alan yritykset saman katon alle ja edistää niiden toimintaa ja tervettä kilpailua sekä edistää veneilyä ja veneilyn turvallisuutta Suomessa. Finnboatin noin 280 jäsenyritystä kattavat alan teollisuudesta ja kaupasta yli 90 %. Finnboat on ollut ICOMIAn jäsen vuodesta 1968.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnboat
Finnboat
Käenkuja 8 A 47
00500 Helsinki

http://www.finnboat.fi/

Finnboat on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Sivulta www.suomiveneilee.fi löydät nopeasti ajan tasalla olevat tiedot jäsenyritysten uusista ja käytetyistä veneistä ja moottoreista sekä tarvikkeista ja muista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnboat

Båtbranschens kurs svänger i Finland – leveranserna till återförsäljare ökar6.2.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande

Konsumenternas osäkerhet och en långsammare ekonomisk återhämtning än väntat präglade båtbranschens försäljning ännu under 2025. Samtidigt pekar både tillväxten i det registrerade båtbeståndet, den livliga handeln med begagnade båtar och Finnboats statistik över leveranser i grossistledet på en vändning till det bättre. Branschföretagens konjunkturbarometer signalerar dessutom en försiktig optimism inför 2026.

Finland’s boating industry turning a corner – wholesale deliveries already back in growth6.2.2026 06:00:00 EET | Press release

Consumer uncertainty and the economy’s slower-than-expected turnaround were still reflected in the boating industry’s 2025 sales. However, growth in the registered fleet, strong trading activity in used boats, and Finnboat’s wholesale delivery statistics all indicate a shift towards improvement. The sector’s business cycle barometer also points to cautious optimism for 2026.

Finnboat – 80 år för den finländska båtbranschen4.2.2026 15:56:02 EET | Pressmeddelande

Båtbranschens Centralförbund Finnboat rf firar år 2026 sitt imponerande 80 årsjubileum som intressebevakare för den finländska båtbranschen. Finnboat har vuxit från en liten efterkrigsorganisation till en internationellt respekterad branschorganisation vars medlemmar står för nästan hela den inhemska omsättningen i branschen och Finlands båtexport. Finnboat uppmärksammar sitt 80 årsjubileum genom att ge ut ett omfattande historikverk om utvecklingen av den finländska båtbranschen på öppningsdagen av Vene 26 Båt mässan.

Finnboat – 80 vuotta suomalaisen venealan puolesta4.2.2026 15:56:02 EET | Tiedote

Venealan Keskusliitto Finnboat ry juhlii vuonna 2026 vaikuttavaa 80 vuoden taivaltaan suomalaisen venealan edunvalvojana. Finnboat on kasvanut pienestä sodanjälkeisestä yhdistyksestä kansainvälisesti arvostetuksi toimialajärjestöksi, jonka jäsenet vastaavat lähes koko alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Finnboat juhlistaa 80-vuotista taivaltaan julkaisemalla kattavan historiikin suomalaisen venealan kehityksestä Vene 26 Båt -messujen avajaispäivänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye