Joulu on antamisen aikaa – Prisman verkkokaupasta voit nyt lahjoittaa vähävaraisille lapsille

Hope ry on vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö, joka auttaa vähävaraisia lapsia ja perheitä ympäri Suomea. Verkkokaupasta ostetut lahjat toimitetaan Hope ry:lle, joka jakaa ne joululahjoina pääkaupunkiseudulla. Edellisvuonna Prisman verkkokaupan asiakkaat lahjoittivat kampanjan aikana yli 2000 lahjaa.
- Suomessa elää jopa 150 000 lasta perheissä, joiden arkea varjostaa vähävaraisuus. Näille lapsille toisen lahjoittama joululahja tuo valtavasti iloa. Lisäksi lahjan myötä välittyy perheisiin välittämisen ja toiveikkuuden tunteita, kertoo Hope Ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.
Kuinka valita se oikea, toista miellyttävä lahja?
Lahjoittaja voi itse valita lahjaksi minkä tahansa verkkokaupan tuotteen. Toista miellyttävän lahjan löytäminen voi kuitenkin välillä olla vaikeaa. Varsinkin kun lahjoittaa tuntemattomalle ihmiselle. Valintaa helpottamaan ja vastaanottajan jouluiloa varmistamaan Hope ry keräsi Prisman verkkokaupan sivuille kattavan toivelistan lahjoista, joita lapset ja nuoret erityisesti tänä jouluna toivovat.
Lahjoituksen tekeminen verkkokaupassa onnistuu helposti. Valitsemalla toimitustavaksi ”Toimitus Hope ry:lle”, kaikki tilauksen tuotteet toimitetaan Hope ry:lle, joka jakaa lahjat eteenpäin niitä toivoville. Mahdolliset muut omat ostokset tulee tehdä erillisenä tilauksena.
- Hope ry tekee tärkeää työtä. Haluamme yhdessä asiakkaidemme kanssa olla mukana luomassa jouluiloa mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle. Uskon, että pystymme yhdessä keräämään tänä vuonna vielä viime vuotta suuremman lahjoituslahjamäärän, arvioi käyttötavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmän vähittäiskaupasta.
Kun lahjan ostaa verkkokaupasta viimeistään 14.12. mennessä, lahja ehtii jouluksi perille. Tämän jälkeenkin tulleet lahjat jaetaan, muun muassa synttärilahjoina ensi vuoden puolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sampo Päällysaho, käyttötavarakaupan johtaja, S-ryhmän vähittäiskauppa, 010 768 0665, sampo.paallysaho@sok.fi
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Maalaus korostuu suomalaisten remontointisuunnitelmissa – Prisma tuo myyntiin uudet sisustusmaalit suosituimmissa sävyissä9.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän asiakasomistajilleen toteuttama tuore kyselytutkimus valottaa suomalaisten remontointisuunnitelmia. Kyselyyn vastasi yli 1900 suomalaista, ja sen tulokset puhuvat selkeää kieltä: pienet kodin remontit kiinnostavat nyt enemmän kuin suuret investoinnit. Useimmiten remontointiaikeissa suunnataan maalikaupoille. Prisman valikoimaan saapuneet uudet sisustusmaalit tuovat kymmenen Suomen suosituinta sävyä helposti remontoijien saataville.
Kaupan toimenpiteillä selvä vaikutus – S-ryhmän ruokakaupoissa hillittiin muovikassien kysyntää8.9.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Osana kansallista muovikassisitoumusta sekä pitkäaikaista kampanjointia yhdessä muiden kaupan alan toimijoiden kanssa, S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) on tehty toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Toukokuun alussa aloitetun uuden myymäläviestinnän sekä eri kassivaihtoehtoja koskeneen hintamuutoksen myötä yhä harvempi osti muovikassin tänä kesänä.
Suomesta löytyy jo kauppoja, joissa puhelin on syrjäyttänyt lompakon5.9.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Tietyissä S-ryhmän toimipaikoissa jo joka toinen bonustapahtuma kirjataan puhelimella muovikortin sijaan. Muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, sillä esimerkiksi Applen laitteille S-Etukortin on voinut lisätä vasta viime vuodesta alkaen.
SOK mukaan European Marketing Distribution -hankintaliittoumaan29.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
SOK on liittynyt päivittäistavaroiden kansainvälisen EMD-hankintaliittouman jäseneksi. Yhteistyön tavoitteena on luoda uudenlaisia toimintamalleja kansainvälisten merkkituotteiden hankintaan – asiakkaiden hyödyksi.
Kosmetiikan kemikaalikuorma huolettaa monia – 54 % suomalaisista valitsee yhä useammin luonnonkosmetiikan tuotteita28.8.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Statistan tilastojen mukaan luonnonmukaisen kosmetiikan markkinoiden ennustetaan kasvavan koko markkinaa nopeammin. Tämä näkyy yhä konkreettisemmin myös suomalaisten kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden hankinnoissa, joissa luonnonkosmetiikka on jatkuvasti vahvistanut asemaansa. Peräti 54 prosenttia Sokoksen teettämän kyselytutkimuksen vastaajista toteaa kasvattaneensa luonnonkosmetiikan käyttöä viime vuosina. Tärkeimmät syyt valita luonnonmukaisempia tuotteita perinteisempien kosmetiikkatuotteiden sijaan ovat kemikaalien välttäminen ja tuotteiden turvallisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme