Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu kaikki Helsingin asukkaat lähettämään joulukortteja ikääntyneille
16.11.2020 13:45:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

“Lähettämällä joulukortin voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle tunteen siitä, että häntä on ajateltu. Kortilla voi koskettaa ja tuottaa iloa lähimmäiselle”, kertoo Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen.
Helsingin kaupungin puolesta kampanjaa organisoi vapaaehtoistoiminnan kehittämisasiantuntija Eliisa Saarinen. “Helsingin kaupunki on lähtenyt ilolla tähän lämminhenkiseen kampanjaan mukaan. Siihen voi osallistua tekemällä joulukortin ja toimittamalla sen keräyspisteeseen 16.11.–11.12.2020 välisenä aikana. Helsingissä keräämme joulukortteja Senioripalveluiden asiakkaille, kuten asumispalveluihin ja kotihoitoon”, Saarinen sanoo.
Helsingissä kortteja voi tehdä myös joulukorttipajoissa ja joidenkin kirjastojen omatoimipisteissä. Joulukorttipajoja järjestetään ainakin Helsingin kaupunginmuseolla, Annantalossa ja Maunula-talossa.
Korttiin kirjoitetaan hyvän joulun toivotukset. Saajan kohdalle merkitään ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimi ja Siskot ja Simot. Kortti toimitetaan lähimpään keräyslaatikkoon ilman kirjekuorta.
Keräyspaikkoina kirjastot
Helsingissä kirjastot toimivat keräyspaikkoina. Joulukorttien keräyspisteitä on molemmissa Helsingin kirjastoautoissa, keskustakirjasto Oodissa sekä Itäkeskuksen, Jakomäen, Kallion, Kannelmäen, Kontulan, Käpylän, Lauttasaaren, Malmin, Maunulan, Oulunkylän, Paloheinän, Pasilan, Puistolan, Pukinmäen, Rikhardinkadun, Suutarilan, Tapanilan, Tapulikaupungin, Töölön, Viikin ja Vuosaaren kirjastoissa.
Kaikki joulukorttien keräyspisteet ja mahdolliset postitusosoitteet löytyvät kampanjan verkkosivuilta: siskotjasimot.fi/joulupostia.
Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena, Helsingin kaupunki ja Suomen 4H-liitto. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Kampanjan verkkosivut: siskotjasimot.fi/joulupostia
“Joulupostia ikäihmisille” sosiaalisessa mediassa: #kosketakortilla #joulupostia
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunki
Kehittämisasiantuntija Eliisa Saarinen
eliisa.saarinen@hel.fi / 050 595 5322
Siskot ja Simot ry
toiminnanjohtaja Eero Väisänen
eero.vaisanen@siskotjasimot.fi / 050 545 3145
Siskot ja Simot ry
kampanjakoordinaattori
Sari Turpeinen
sari.turpeinen@siskotjasimot.fi / 050 544 5266
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
* * *
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto ja hoitaa myös yleisten kirjastojen valtakunnallista kehittämistehtävää ja Kirjastot.fi-verkkopalveluja.
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko - Helsinki Metropolitan Area Libraries. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 16.6.202616.6.2026 18:48:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 16.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stad bjuder på massor av program under Pride-veckan16.6.2026 15:00:57 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors firar lika rättigheter oavsett sexuell läggning och könsidentitet med ett mångsidigt program i regnbågens alla färger under Helsingfors Pride-veckan den 22–28 juni. Kulturcentren, biblioteken, stadsmuseet, ungdoms- och idrottstjänsterna fixar festen med konserter, verkstäder, karaoke, glitterdekorationer och mycket mer. De flesta evenemang är gratis och också de som är avgiftsbelagda är förmånliga.
Helsingin kaupunki tuo Pride-viikolle runsaan ohjelman16.6.2026 14:58:50 EEST | Tiedote
Kaupunki juhlistaa yhdenvertaisuutta tarjoamalla Helsinki Pride -viikolla 22.–28.6. monipuolisen kattauksen sateenkaarevaa ohjelmaa. Kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuoriso- ja liikuntapalveluissa on luvassa muun muassa konsertteja, työpajoja, karaokea ja glitterkoristautumista. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia, ja maksullinenkin ohjelma edullista.
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin16.6.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin S-market Pukinmäen rakennuksen neljänteen kerrokseen, Pukinmäen juna-aseman välittömään läheisyyteen. Tavoitteena on, että tilat valmistuvat vuoden 2026 aikana ja kirjasto ja nuorisotalo pääsevät uusiin tiloihin alkuvuoden ja kevään 2027 aikana. Väistötilat ovat tämänhetkisen arvion mukaan käytössä noin seitsemän vuoden ajan.
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler på fjärde våningen i S-markets byggnad i Bocksbacka nära tågstationen. Lokalerna ska bli färdiga under 2026 och biblioteket och ungdomsgården planeras flytta in i de nya lokalerna i början av året och våren 2027. Man uppskattar att de tillfälliga utrymmena är i bruk i cirka sju år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

