Jousenkaaren koulun hankesuunnitelma hyväksyttiin tila- ja asuntojaostossa
8.4.2019 11:33:05 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Tarkoituksena on, että Jousenkaaren vuonna 1960 valmistunut kaksikerroksinen alakoulu korvataan uudisrakennuksella, joka sijoitetaan nykyisen koulun urheilukentän kohdalle. Rakennusta varten joudutaan hakemaan poikkeama rakennusalasta ja kerrosalan ylityksestä.
Koulussa on todettu pitkälle edennyt kosteusvaurio, josta on aiheutunut sisäilmaongelmia. Tästä syystä Jousenkaaren koulun oppilaat ovat olleet vuodesta 2016 alkaen väistötiloissa Espoonlahdessa, osoitteessa Rehtorintie 11.
Jousenkaaren koulu toimii kesään 2019 saakka Rehtorintien väistötiloissa ja sen jälkeen Uusikumpuun keväällä 2019 valmistuvassa väistötilakäyttöön tarkoitetussa kiinteistössä uuden koulun valmistumiseen asti. Valtuusto on asettanut tavoitteeksi, että uusi koulurakennus valmistuu vuonna 2021.
Vuosien 2018 - 2027 Investointiohjelmassa hankkeelle on varattu 19,7 milj. euroa. Hankkeen toteuttaa Espoon kaupungin Tilapalvelut, joka on rakennuksen omistaja ja joka vuokraa tilat opetustoimen käyttöön. Vuokrattavan tilan laskennallinen huoneistoala on 5 223 htm². Arvioitu toimitilavuokra 26,97 euroa/htm², 140 882,59 euroa/kk, 1 690 591,08 euroa/vuosi (vuokra on laskettu tavoitehinnalle).
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on hyväksynyt Jousenkaaren koulun tarveselvityksen kokouksessaan 19.9.2018.
Hankesuunnitelma esityslistan liitteenä
--
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto hyväksyi Espoonlahden urheilupuiston tekojään huoltorakennuksen hankesuunnitelman. Tavoitteellinen ajankohta huoltorakennuksen valmistumiselle on 5/2020.
Huoltorakennuksessa on neljä pukuhuonetta, varastotilaa sekä toimisto-kioskitila. Hankkeeseen kuuluu kentän jäädytyksen vaatima jäänhoitokoneiden halli ja koneiden vaatima huoltopiha. Kohde on yhteishanke tekojään ja pesäpallokentän käyttöön ja rakentaminen ja aikataulu huomioidaan yhdessä Kaupunkitekniikan keskuksen kanssa.
Tavoitehinta uudisrakennukselle ja peruskorjaukselle on 1,0 milj. euroa. Uuden kokonaisuuden toimitilavuokra on arviolta 85 600 euroa vuodessa ja toimintakulut n. 80 000 euroa vuodessa.
Liikunta- ja nuorisolautakunta on antanut lausuntonsa huoltorakennuksen hankesuunnitelmasta 7.2.2019.
--
Jaosto kuuli Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtajan selostukset ajankohtaisista asioista:
Maija Lehtinen: Ajankohtaista sisäilma-asioista 8.4.2019
Asunto-ohjelman 2018 - 2021 toimenpiteiden toteutumisen seuranta jätettiin pöydälle.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina EloTila- ja asuntojaoston puheenjohtaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@vihreat.fiwww.tiinaelo.fiTietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Konserni- ja tilajaoston päätöksiä 18.5.202618.5.2026 16:27:33 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto merkitsi tiedoksi konserniraportin tammi-maaliskuu 2026.
Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Esbo centrum och Esboviken i maj 202518.5.2026 14:00:30 EEST | Pressmeddelande
I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i maj i Esbo centrum och Esboviken. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens protokoll 16.3.2026 § 82 (på finska)Esbo stad Mer information: Esbo stad: Utvidgning av avgiftsbelagd parkering Läs också: Rabatt
Maksullista pysäköintiä laajennetaan Espoon keskuksessa ja Espoonlahdessa toukokuussa18.5.2026 14:00:30 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen maaliskuussa tekemän päätöksen mukaisesti Espoossa ollaan laajentamassa maksullisen pysäköinnin vyöhykkeitä. Liikennemerkkien muutostyöt aloitetaan Espoon keskuksen ja Espoonlahden alueella toukokuussa. Kuljettajia pyydetään tarkkailemaan liikennemerkkejä pysäköidessään, sillä maksullisuus astuu heti voimaan, kun liikennemerkit on vaihdettu. Pysäköinnin maksullisuus osoitetaan kuvan mukaisilla liikennemerkeillä. Tiedotteen lopussa olevista linkeistä voi ladata kartan ja luettelon kaduista, joilla muutoksia tapahtuu. Pysäköinnin hinta ja maksullisuuden voimassaoloaika Pysäköinti maksaa 1. vyöhykkeellä 3,5 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 2,5 euroa / tunti. Maksullinen pysäköinti tulee olemaan voimassa arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 8–18 ja vyöhykkeellä 1 myös sunnuntaisin klo 8–18. Alla on linkki päätöspöytäkirjan pykälään, jossa kaupunginhallitus päätti maksullisen pysäköinnin laajentamisesta ja uusista vyöhykkeistä Espoossa: Kaupunginhallitus Pöytäkirja 16.03.2
Paid parking to be expanded in Espoon keskus and Espoonlahti in May18.5.2026 14:00:30 EEST | Press release
In accordance with the decision made by the City Board in March, paid parking zones in Espoo will be expanded. The city will start updating traffic signs in May in the Espoon keskus and Espoonlahti areas. Drivers are advised to check traffic signs when parking, as the parking fees will take effect immediately once the signs have been replaced. Paid parking is indicated by traffic signs as shown in the image. Click on the links at the bottom of this page to find a map and a list of the streets affected. Parking fees and paid parking hours Parking costs €3.50 per hour in zone 1 and €2.50 per hour in zone 2. Parking fees are charged from Monday to Friday from 8:00 to 20:00, on Saturdays from 8:00 to 18:00 and, in zone 1, also on Sundays from 8:00 to 18:00. Below is a link to the section of the City Board’s decision record describing the expansion of paid parking and the new zones: City Board Minutes 16 March 2026 / Item 82 | Dynasty information service | City of Espoo (in Finnish) Further
Fisu & dippi -tapahtuma tuo uuden kalaruoan koulujen ja päiväkotien ruokalistalle 20.5.202612.5.2026 12:23:12 EEST | Tiedote
Keskiviikkona 20.5. vietetään Espoo Cateringin kouluissa ja päiväkodeissa Fisu & dippi -ruokatapahtumaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme