Suomen Vuokranantajat ry

Joustot vuokrasopimuksessa voivat olla kilpailuvaltti

Jaa
On yleisesti tiedossa, että vuokramarkkinat käyvät kuumana erityisesti loppukesästä. Joskus uuden vuokralaisen etsintä saattaa kuitenkin ajoittua myös sesongin ulkopuolelle tai vaikkapa tilanteisiin, joissa taloyhtiön iso remontti tekee tuloaan. Vuokranantajan ei tällöinkään kannata laittaa hanskoja naulaan vaan kuunnella vuokralaisen toiveita herkällä korvalla ja pohtia, millaisin joustoin oman sijoitusasunnon kysyntään voisi vaikuttaa.

Vuorovaikuta sopimusneuvotteluissa

Hyvä vuokrasuhde lähtee liikkeelle vuokrausilmoituksesta ja sen mukanaan tuomista yhteydenotoista, joihin kannattaa aina vastata viipymättä. Tämän jälkeen vuokranantajan kannattaa kuunnella tarkasti, mitä toiveita vuokralaisehdokkaalla on vuokrasopimuksen suhteen tai mihin hän kiinnittää asunnossa erityistä huomiota.

”Neuvotteluvaiheessa kannattaa pitää tuntosarvet ylhäällä ja kuulostella toisen osapuolen toiveita. Näiden pohjalta vuokranantaja voi sitten lähteä tarkastelemaan omia joustomahdollisuuksiaan”, Suomen Vuokranantajien lakimies Saara Penttilä kertoo.

Vuokrasopimuksen kestosta sopimiseen on useita vaihtoehtoja

Vuokrasopimuksen voidaan sopia olevan voimassa joko määräajan tai toistaiseksi. Määräaikainen sopimus päättyy määräajan päättyessä ilman eri toimenpiteitä, mutta toistaiseksi voimassa oleva sopimus jatkuu, kunnes se erikseen päätetään.

Toistaiseksi voimassa oleva sopimus on lähtökohtaisesti irtisanottavissa koska tahansa lainmukaisin irtisanomisajoin. Siihen on mahdollista saada sitovuutta esimerkiksi irtisanomisajan ensimmäistä mahdollista alkamisajankohtaa koskevalla ehdolla, mutta jos vuokralaisehdokkaita ei ole jonoksi asti, voi ehdosta joustaminen olla kannattavaa.

Vuokra-asuntoa etsivillä voi olla keskenään hyvinkin erilaisia asunnon tarpeita. Lyhyempi määräaikainen sopimus puolestaan voi olla hyvä vaihtoehto tilanteeseen, jossa taloyhtiössä on esimerkiksi puolen vuoden päästä alkamassa julkisivuremontti ja pitkäaikaisen vuokralaisen löytäminen voi osoittautua haasteelliseksi. Tällöin asunnon voi pyrkiä vuokraamaan määräaikaisella sopimuksella remonttia edeltäväksi ajaksi.

”Toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta ei remontinkaan alla kannata sulkea pois, vaan vuokrausilmoituksessa voi ilmoittaa jo etukäteen remontin arvioidun keston sekä sen ajalta myönnettävän vuokranalennuksen määrän, jolla vuokralaiselle remontista aiheutuva asumishaitta kompensoidaan”, Penttilä avaa.

Monipuolisilla vakuusmuodoilla joustoa ja lisäturvaa

Vuokrasopimuksessa voidaan ja kannattaakin sopia sopimusvelvoitteet turvaavasta vakuudesta. Vakuudella voidaan kattaa esimerkiksi mahdollisia vuokrarästejä tai huoneistolle aiheutuneita vahinkoja, minkä vuoksi sen kannattaa olla riittävän suuri. Vakuus voi lain mukaan vastata määrältään kuitenkin enintään kolmen kuukauden vuokraa.

”Vakuuden suhteen joustoa haetaan usein tinkimällä sen määrästä. Lisäturvaksi perinteisen rahavakuuden rinnalle voidaan ottaa myös muita vakuusmuotoja, kuten henkilötakaus tai kuukausimaksullisena palveluna ostettava takaus”, Penttilä neuvoo.

Asunnon houkuttelevuutta voi kasvattaa pienilläkin mukautuksilla

Vuokralaisehdokkaiden joukkoa voi kasvattaa laajentamalla kohderyhmää pienin mukautuksin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lemmikkien sallimista, vaikka vuokranantaja ei olisi niin aiemmin tehnyt. Jos asunnon pinnoissa on jo valmiiksi kulumaa, voi lemmikkikiellosta joustaminen olla yksi vaihtoehto laajentaa potentiaalisten vuokralaisten joukkoa.

”Lemmikit nähdään vuokrasuhteissa valitettavan usein joko-tai-kysymyksenä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vuokranantaja voi antaa luvan myös vain yhdelle, vuokralaisen mukana muuttavalle koiralle sen sijaan, että kaikki lemmikit olisivat kategorisesti sallittuja tai kiellettyjä”, Penttilä muistuttaa.

Toisena houkuttelukeinona voi käyttää myös asunnon kalustamista kokonaan tai osittain. ”Erityisesti tilapäisen työkomennuksen saaneet tai vakituisesti muualla kuin kotipaikkakunnallaan työskentelevät työasunnon etsijät voivat arvostaa mahdollisuutta vuokrata asunto valmiiksi kalustettuna. Samalla saa itse mahdollisuuden toteuttaa sisustusideoitaan oman kodin ulkopuolella”, Penttilä kertoo.

Kalustamisen lisäksi voi miettiä pienen budjetin kasvojen kohotuksen tekemistä vuokra-asunnolle. Ovenkarmien kolhujen peittäminen, keittiökaappien vetimien vaihtaminen tai vaikkapa listojen päivittäminen voivat parantaa asunnon yleisilmettä ja näin myös sen vuokrattavuutta huomattavasti.

Hyvä vuokralainen kannattaa sitouttaa

Vuokralaisella ei ole lakiin perustuvaa oikeutta tehdä vuokrahuoneistossa omin päin muutostöitä. Kun hyvä vuokralainen löytyy, hänet voi saada pysymään vuokralla pidemmänkin aikaa tarjoamalla hänelle esimerkiksi vaikutusmahdollisuuksia huoneiston seinämaalien tai tapettien värivalinnoissa. Toimivan vuokrasuhteen ylläpitäminen on palkitsevaa kummallekin osapuolelle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 29 000 vuokranantajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Yksityisten asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyneet lievään nousuun, uudisasuntoja ostanut verrattain harva19.2.2024 08:15:00 EET | Tiedote

Yksityisten asuntosijoittajien kaksi viime vuotta laskeneet ostoaikeet ovat kääntyneet lievään nousuun, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Ylivoimainen enemmistö yksityisistä vuokranantajista on ostanut vanhoja asuntoja uudiskohteiden sijasta, myös viime vuosina. Valtaosa ei ole korottanut vuokria lainkaan viime vuonna. Kyselyyn vastasi yli 2000 yksityistä vuokranantajaa.

Yksityiset asuntosijoittajat ovat maltillisesti velkaantuneita, haasteet löytää vuokralainen kasvaneet26.1.2024 00:05:00 EET | Tiedote

Valtaosa yksityisistä vuokranantajista on maltillisesti velkaantuneita, sillä jopa 60 prosentilla velkaa ei ole lainkaan tai sitä on alle 50 prosenttia suhteessa sijoitusasunnon arvoon. 93 prosenttia ilmoittaa tavoittelevansa joko pientä tai maltillista riskin ja tuoton suhdetta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Kyselyyn vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye