Vakuutuskeskus

Juha-Pekka Halmeenmäki Vakuutuskeskuksen toimitusjohtajaksi

Jaa
Juha-Pekka Halmeenmäki
Juha-Pekka Halmeenmäki

Filosofian maisteri, SHV, Juha-Pekka Halmeenmäki, 55, on nimitetty Vakuutuskeskuksen toimitusjohtajaksi. Halmeenmäki aloittaa työt syyskuun puolivälissä. Vakuutuskeskuksen pitkäaikainen toimitusjohtaja Ulla Niku-Koskinen siirtyy eläkkeelle vuoden lopussa.

Halmeenmäki toimi viimeksi Invalidisäätiön konsernin toimitusjohtajana. Sitä ennen hän on työskennellyt mm. Vahinko-Tapiolan ja Henki-Tapiolan toimitusjohtajana.

”Olen erittäin iloinen päästessäni jatkamaan Niku-Koskisen ansiokasta työtä. Toimiessani Liikennevakuutuskeskuksen hallituksen puheenjohtajana 2010-luvun vaihteessa opin tuntemaan Vakuutuskeskuksen huippuluokan asiantuntijaorganisaationa. Tänä päivänä Vakuutuskeskuksella on edessään uudet mielenkiintoiset haasteet ja innoissani lähden niitä ratkomaan yhdessä hyvien asiantuntijoiden kanssa.” Halmeenmäki kertoo.

Vakuutuskeskus-ryhmä on vahinkovakuutusyhtiöiden keskusyhteisö ja neljän vakuutuslajin osaamiskeskus. Sen muodostavat Liikennevakuutuskeskus, Potilasvakuutuskeskus, Ympäristövakuutuskeskus ja Lääkevahinkovakuutuspooli.

”Vakuutuskeskus saa uuden toimitusjohtajan, jolla on mittava kokemus vakuutusalalta sekä laaja osaaminen organisaation menestyksekkäästä johtamisesta. Olen vakuuttunut siitä, että hänen johdollaan Vakuutuskeskuksella on vahvat edellytykset vastata muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin, valintaraadin puheenjohtaja, Liikennevakuutuskeskuksen hallituksen puheenjohtaja Eero Färkkilä toteaa.

”Samassa yhteydessä haluan kiittää Ulla Niku-Koskista pitkästä ja ansiokkaasta urasta Vakuutuskeskuksen johdossa.”

Vakuutuskeskuksen organisaatiot toimivat yhteisillä resursseilla ja niillä on yhteinen johto. Keskus hoitaa lakisääteistä vakuutus- ja korvaustoimintaa sekä koordinoi jäsenyhtiöidensä yhteistyötä ja kansainvälisiä tehtäviä.

Liikennevakuutuskeskuksessa autojen vaihtoehtoiset voimanlähteet ja uusi teknologia tuovat lähivuosina ratkaistavia haasteita niin vakuuttamisen kuin liikenneturvallisuuden puolelle. Terveydenhuollossa tapahtuneet lakisääteiset potilasvahingot korvaava Potilasvakuutuskeskus puolestaan valmistautuu uuden, vuoden 2021 alusta voimaan tulevan potilasvakuutuslain tuomiin muutoksiin.

Lisätietoja:

Eero Färkkilä, Liikennevakuutuskeskuksen hallituksen puheenjohtaja, Ifin ajoneuvovakuutusyksikön johtaja, 050 375 9292, eero.farkkila@if.fi

Juha-Pekka Halmeenmäki, 045 328 8404, jphalmeenmaki@gmail.com

Kuvat

Juha-Pekka Halmeenmäki
Juha-Pekka Halmeenmäki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Turvaa meille jokaiselle - Vakuutuskeskus on neljän turvaavan vakuutuslajin osaamiskeskus ja yhteenliittymä. Sen muodostavat Liikennevakuutuskeskus, Potilasvakuutuskeskus, Ympäristövakuutuskeskus ja Lääkevahinkovakuutuspooli. Keskus hoitaa lakisääteistä vakuutus- ja korvaustoimintaa sekä suunnittelee, koordinoi ja toteuttaa jäsenyhtiöidensä yhteistyötä ja kansainvälisiä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye