Juhana Malme Espoon yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi
25.1.2023 20:46:22 EET | Espoon seurakuntayhtymä | Tiedote

Espoon yhteinen kirkkovaltuusto järjestäytyi ensimmäisessä kokouksessaan 25.1.2023. Puheenjohtajaksi valittiin Kirkko kaikille -valitsijayhdistyksen Juhana Malme Espoonlahdesta.
Malme pitää valtuuston puheenjohtajan roolia merkittävänä ja haluaa omalta osaltaan edistää rakentavaa yhteistyötä ja keskustelua.
- Puheenjohtajan vastuulla on, että kokoukset sujuvat mutkattomasti, valtuustossa pysyy yllä valtuutettujen keskinäinen kunnioitus ja yhteishenki. Tärkeää on myös, että virkamiesten ja luottamushenkilöiden välillä säilyy arvostava luottamus, Juhana Malme sanoo.
- Toivon, että valtuutetut käyvät kauden aikana aktiivista ja selkeäsanaista keskustelua päämääränään kirkon työn kehittäminen. Suurimpia haasteita ovat varmasti jäsenten vähentymiseen vastaaminen sekä kirkon sanoman kirkastaminen siten, että siitä löytyy liittymäpintaa eri sukupolvien käsitys- ja kokemusmaailmaan, Malme jatkaa.
Valtuuston varapuheenjohtajaksi valittiin Espoon tuomiokirkkoseurakunnan Seppo Särkiniemi. Hän edustaa Yhdessä matkalla -valitsijayhdistystä.
Yhteinen kirkkovaltuusto käyttää seurakuntayhtymässä ylintä päätösvaltaa ja päättää mm. kirkollisveron suuruudesta, talousarviosta ja suurista rakennushankkeista. Espoon yhteisessä kirkkovaltuustossa on 61 jäsentä, jotka valittiin viime syksyn seurakuntavaaleissa kaudelle 2023–2026.
Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi valittiin olarilainen Päivi Raunu, joka edustaa Kirkko kaikille -valitsijayhdistystä. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana jatkaa kirkkoherra Kalervo Salo. Puheenjohtaja on aina yksi seurakuntayhtymän kirkkoherroista ja hänet nimeää tuomiokapituli.
Kirkkoneuvostoon valittiin seuraavat jäsenet: Esbo svenska församlingista Tiina Kujala ja Håkan Nyman, Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta Laura Kalmi, Esa Pigg ja Mia Stenius, Espoonlahden seurakunnasta Johanna Korpela ja Kari Roine, Leppävaaran seurakunnasta Olli Nuosmaa ja Teresia Volotinen, Olarin seurakunnasta Pertti Järvenpää ja Päivi Raunu (vpj.) sekä Tapiolan seurakunnasta Sini Hulmi ja Jouni Mykkänen.*
Yhteinen kirkkoneuvosto on seurakuntayhtymän toimeenpaneva elin, joka mm. valmistelee asiat kirkkovaltuustolle ja vastaa sen päätösten toimeenpanosta.
Lisäksi valittiin jäsenet henkilöstö-, kiinteistö-, vaali- ja arvioinnin johtokuntaan sekä Espoon seurakuntien edustajat Kirkko ja kaupungin yhteisjohtokuntaan. Henkilöstöjohtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Sini Sulonen Tapiolasta, kiinteistöjohtokunnan puheenjohtajaksi Kari Larjava Espoonlahdesta ja arvioinnin johtokunnan puheenjohtajaksi Jannika Lassus Esbo svenska församlingista. Johtokuntien jäsenet löytyvät liitteenä olevista listauksista.
Lisätietoja
Juhana Malme
yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja 2023–24
050 590 8989, juhana.malme@iki.fi
Risto Hämäläinen
yhtymänjohtaja, Espoon seurakuntayhtymä
050 350 9595, risto.hamalainen@evl.fi
* Korjattu Tapiolan seurakunnan edustajat yhteisessä kirkkoneuvostossa, 26.1.2023, klo 13.07
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Urpu SarlinViestintäjohtajaEspoon seurakunnat / Viestintäpalvelut
Puh:+358503581060urpu.sarlin@evl.fiRisto HämäläinenYhtymän johtajaEspoon seurakuntayhtymä
Puh:09 8050 1risto.hamalainen@evl.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 161 000 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Tietöitä Olarin kirkon ja Gräsan uurnalehdon ympäristössä19.3.2026 08:46:14 EET | Tiedote
Olarin kirkolle ajetaan tällä hetkellä ainoastaan Riihitontuntien kautta tietöiden vuoksi. Poikkeavat liikennejärjestelyt kestävät arviolta neljä kuukautta.
Aikuisena rippileirille ja kirkon jäseneksi Espoossa12.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Aikuisilla on mahdollisuus käydä rippikoulu 10.–12.4. järjestettävällä viikonloppuleirillä Hvittorpin kurssikeskuksessa. Yhdessäolo, hiljentyminen ja kristinuskoon tutustuminen rytmittävät leiriviikonloppua. Aikuisrippikoulussa pohditaan elämän suuria kysymyksiä. Se on paikka, jossa voi keskustella kahden kesken tai ryhmässä elämän suurista kysymyksistä. Miksi olen täällä? Mikä on elämän tarkoitus?
Parien ja perheiden avuntarve pysynyt korkeana – Kirkon perheneuvojat kokoontuvat neuvottelupäiville Kirkkonummelle10.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kriisit ja kuormitus näkyvät Kirkon perheneuvonnassa. Perheneuvonnan asiakasmäärät ovat laskeneet resurssien supistumisesta huolimatta vain maltillisesti ja asiakastyytyväisyys on säilynyt korkeana. Kirkon perheneuvojat kokoontuvat valtakunnallisille neuvottelupäiville Kirkkonummen Majvikiin 18.–20.3.
Kyrkans familjerådgivare samlas till rådplägningsdagar: hjälpbehovet är fortsatt stort i par- och familjerelationer10.3.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Par och familjers behov av stöd och hjälp är stort; kriser och belastning återspeglas på familjerådgivningens mottagningar. Trots minskade resurser är kunderna mycket nöjda och antalet besökare har sjunkit endast måttligt. Kyrkans familjerådgivare inom den evangelisk-lutherska kyrkan i Finland samlas till nationella rådplägningsdagar 18–20.3 på Majvik, Kyrkslätt.
Make Your Voice Heard in the Parish Elections 2026 for the Church in Espoo9.3.2026 14:25:01 EET | Press release
In the parishes of the Evangelical Lutheran Church of Finland, the highest decision-making power is held by elected representatives. This year, new decision-makers will be chosen for the four-year term that begins at the start of 2027. In Espoo, elections will be held to select members for the Parish Board of the six local parishes as well as for the Joint Church Council.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


