Juhana Moisanderin Ethology of a Man on videoteos vallasta ja ihmisen ryhmäkäyttäytymisestä
26.3.2019 14:55:00 EET | EMMA – Espoo Museum of Modern Art | Tiedote

Ihmishahmojen asetelmat, värimaailma ja valon käyttö teoksessa viittaavat eurooppalaiseen 1500–1600-lukujen barokkimaalaustaiteeseen. Esiintyjien liikkeet kuvaavat vallan dynamiikkaa massahurmion sekä johtajahahmojen nousun ja tuhon kautta. Juhana Moisander on teostaan varten tutkinut alttaritauluissa esitettyjä ihmismassoja sekä sitä, miten joukkoja on taidehistoriassa kuvattu ja mikä tekee ryhmästä visuaalisesti mielenkiintoisen. Ajatukset ympäristön ja ryhmäpaineen vaikutuksesta yksilön moraalisiin valintoihin ovat uuden teoksen lähtökohtia.
"Ihmisiä tuo yhteen esimerkiksi kirkko, mielenosoitus tai konsertti. Tällainen ryhmä on aina väliaikainen – se kokoontuu ja hajoaa. Ihmisjoukko tiivistyy ja yksilö yhdistyy osaksi jotain itseä suurempaa. Tilanne saavuttaa kulminaatiopisteen, jonka jälkeen kaikki taas hajoavat hiljalleen omiin koloihinsa. Toimiakseen joukko tarvitsee kiintopisteen, jonka kautta yhteinen viesti tai yhdessäolon syy kanavoituu", pohtii Moisander.
Juhana Moisander (s. 1977) tunnetaan mediateoksista, joissa äänen, kuvan ja tilan suhde muodostaa tunnelmaltaan vahvan kokonaisuuden. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun (nyk. Aalto-yliopisto) kuvataiteen koulutusohjelmasta 2007. Moisander asuu ja työskentelee Karkkilassa.
Ethology of a Man on toteutettu Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin ja EMMAn yhteistuotantotuella. Teos valittiin 35 hakijan joukosta keväällä 2018 järjestetyn avoimen haun perusteella.
Teos on esillä EMMAn Areena-tilassa 26.3.–7.7.2019. Areena on tila uudelle, kokeilevalle, poikkitaiteelliselle ja prosessinomaiselle nykytaiteelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asta TeräväinenViestintäkoordinaattori
Puh:+358447601930asta.teravainen@emmamuseum.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa, professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuuria edustavassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. Tervetuloa!
@emmamuseum
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art
Howard Smiths länge emotsedda retrospektiv öppnar på EMMA4.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
EMMA – Esbo moderna konstmuseum presenterar en länge emotsedd retrospektiv över Howard Smith (1928–2021). Många känner Smith för hans älskade trycktextilier från Vallila och keramiken från Arabia, men han arbetade lika ledigt med målningar, collage, skulptur, pappersklipp och monumentala offentliga verk. Retrospektiven som nu öppnar omfattar omkring 90 verk från åren 1965–2010 och lyfter fram bredden i konstnärens produktion och dess betydelse för finsk visuell kultur.
EMMA opens the long-awaited retrospective of Howard Smith4.9.2026 09:00:00 EEST | Press release
EMMA – Espoo Museum of Modern Art presents the long-awaited retrospective dedicated to Howard Smith (1928–2021). Best known for his printed fabrics for Vallila and ceramics for Arabia, Smith was also an exceptionally versatile artist who worked across painting, collage, papercuts, sculpture, textiles and public art. Bringing together around 90 works from 1965 to 2010, the exhibition reveals the breadth of Smith’s practice and his lasting impact on Finnish visual culture.
Howard Smithin kauan odotettu retrospektiivi avautuu EMMAssa4.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
EMMA – Espoon modernin taiteen museo esittelee Howard Smithin (1928–2021) kauan odotetun retrospektiivin. Vallilan rakastetuista painokankaista ja Arabian keramiikasta monille tuttu Smith työskenteli yhtä luontevasti niin maalausten, kollaasien, veistosten, paperileikkausten kuin monumentaalisten julkisten teosten parissa. Nyt avautuva retrospektiivi sisältää noin 90 teosta vuosilta 1965–2010 korostaen taiteilijan tuotannon laajuutta ja merkitystä suomalaiselle visuaaliselle kulttuurille.
PRESSINBJUDAN| Howard Smith: Retrospektiv 1965–201021.8.2026 09:45:00 EEST | Pressinbjudan
Howard Smith: Retrospektiv 1965–2010 öppnar för allmänheten fredagen den 4 september på EMMA – Esbo moderna konstmuseum. Vernissagen äger rum kl. 18.00–21.00. Medierepresentanter är varmt välkomna att besöka utställningen före öppningen för allmänheten. Tidpunkter avtalas separat.
KUTSU MEDIALLE | Howard Smith: Retrospektiivi 1965–201021.8.2026 09:45:00 EEST | Kutsu
Howard Smith: Retrospektiivi 1965–2010 -näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 4. syyskuuta klo 18–21 EMMA – Espoon modernin taiteen museossa. Median edustajille tarjotaan mahdollisuus tutustua näyttelyyn ennakkoon erikseen sovittavina ajankohtina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
