Pirkanmaan Osuuskauppa

Juhannusviikolla avattavassa S-market Viialassa asiakasta odottavat pullantuoksu ja 2000 uutta tuotetta

10.6.2019 07:06:00 EEST | Pirkanmaan Osuuskauppa | Tiedote

Jaa

Kalusteet kaipaavat jo uudistusta ja tilat ovat käyneet ahtaaksi 2006 avatussa S-market Viialassa, minkä vuoksi valikoimaakaan ei ole enää voitu laajentaa. Tähän on saatu muutos. 18.6. klo 8 avajaisiaan viettävä, uudistunut S-market Viiala on freesi kauppa, jossa asiointi sujuu kuin leikki.

Asiakkaat pääsevät herkuttelemaan avajaisissa

Kolmeasataa ensimmäistä asiakasta odottaa tuore Niemipellon riisihiivaleipä. Kahvikupposella ja kakulla pääsee herkuttelemaan klo 10–18. Soma-nalle viihdyttää perheen pienimpiä ja jakaa ilmapalloja klo 10–18 tasatunnein. Mikäli S-Etukorttia ei vielä löydy plakkarista, bonusneuvoja auttaa mielellään klo 10–16. Avajaistarjoukset ovat voimassa 18.–19.6.

Yli 2000 uutta tuotetta, myös mökkiläiset huomioitu

– Tilanpuute on kiusannut asiakkaita ja meitä, koska ei olla voitu laajentaa valikoimaa toivotulla tavalla. Nyt saadaan muutos, marketpäällikkö Jani Svensberg iloitsee. Asiakkaat tulevat kohtaaman herkullisen vastapaistetun pullan tuoksun, joka leijailee uudesta paistopisteestä.

– Hedelmä- ja vihannesosasto laajenee niin paljon, että vähän jo hirvitti kun kalusteet saapuivat, Jani paljastaa. Kylmässä myytäviä tuotteita ja pakasteita on jatkossa entistä enemmän. Viialalaiset saavat myös mukavan lisän käyttötavaravalikoimaan, esimerkiksi kosmetiikkaa ja villalankoja.

– Emme jätä mökkiläisiäkään kylmäksi tai kuivin suin. Meiltä löytyy vaikkapa löylymittareita, vihtoja, ämpäreitä ja kanistereita. Mökkiläisille on varattu oma vesipisteensäkin, Jani virnistää.

Valikoiman lisäksi vastuullisuusasiat ovat asiakkaille entistä tärkeämpiä. S-market saa uudet ovelliset kylmäkalusteet, jolloin uusi S-market säästää energiaa 250 MWh eli kylmäkalusteiden osalta energiankulutus on puolet entiseen verrattuna.

Apteekki ja Nosto-automaatti mukana kauppareissulla

Rahaa saa nostettua kaupan kassalta S-Etukortilla ja lisäksi Nosto-automaatilla. Viialan apteekki aloittaa S-marketin yhteydessä 17.6. Apteekissa on luvassa avajaistarjouksia ja kahvitarjoilu to 27.6.

Arki helpottuu, kun useamman asian voi hoitaa samalla reissulla. – Moni meistä tunnistaa hektisen arjen haasteen. Toisille taas liikkuminen paikasta toiseen on hankalaa, Jani listaa.

Asiakastyytyväisyys on meille ykkösjuttu

Kesällä Viialan tiimissä on parisenkymmentä henkeä ja asiakas on ykkönen!

– Harmaita hiuksia meinasi tulla, koska aikataulu oli niin tiukka, mutta hienosti saatiin remontti valmiiksi. 18.6. on melu poissa ja ollaan täysin valmiina teitä varten, monipuolisella valikoimalla. Tervetuloa kaikki tutustumaan uudistuneeseen Omaan kauppaan, Jani intoilee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marketpäällikkö Jani Svensberg, jani.svensberg@sok.fi, 010 767 1310.

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan Osuuskauppa
PL 130
33101 Tampere

010 7670010http://www.pirkanmaanosuuskauppa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Pirkanmaan Osuuskaupan vuosi 2025 oli onnistunut – kiitokseksi henkilökunnalle ylimääräinen tulospalkkio11.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Pirkanmaan Osuuskaupan (POK) vuosi 2025 oli onnistunut. Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 1,1 prosenttia. POK investoi uusien palveluiden ja verkoston kehittämiseen miltei 34 miljoonaa euroa ja investoinnit jatkuvat laajamittaisina myös vuonna 2026. – Olemme viimeisen viiden vuoden aikana tehneet Pirkanmaasta parempaa paikkaa elää yli 230 miljoonalla eurolla. Investointimme korostavat Osuuskauppamme roolia Pirkanmaan elinvoiman ja palveluverkoston kehittäjänä haastavassa taloustilanteessa, toimitusjohtaja kuvailee.

Pirkanmaan Osuuskauppa palkittiin vuoden ihmisläheisimmästä työelämäteosta – jokaisella on oikeus tehdä työtä ja jokaisen työpanosta tarvitaan28.11.2025 08:57:21 EET | Tiedote

Pirkanmaan Osuuskaupan erityistä tukea tarvitsevien työllistäminen palkittiin eilen valtakunnallisessa Human Power 25 -gaalassa vuoden ihmisläheisimpänä työelämätekona. Moni erityistä tukea tarvitseva haluaisi ja pystyisi tekemään työtä, jos siihen olisi mahdollisuus. Sen sijaan he saattavat kuitenkin olla erinäisten tukipalveluiden piirissä tai eläkkeellä. Miten he pääsevät yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye