Helsingin juhlaviikot

Juhlaviikot etsii pihoja kymmenille Korttelikonserteille

Jaa
Viime vuonna suuren suosion saaneet Korttelikonsertit ilahduttavat jälleen pihapiireissä ympäri Helsingin. Korttelikonsertteja järjestetään entistäkin enemmän, kun pihoilla soi noin 50 yllätyskeikkaa Helsingin juhlaviikkojen päätösviikonloppuna 4.–5. syyskuuta.
Korttelikonsertissa Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara c: Saara Autere
Korttelikonsertissa Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara c: Saara Autere

Helsingin juhlaviikkojen viimeisen viikonlopun aikana eri puolille kaupunkia levittäytyvät intiimit Korttelikonsertit tarjoavat helsinkiläisille taloyhtiöille mahdollisuuden toivoa huippuluokan taide-elämyksiä omille pihoilleen. Luvassa on niin kevyttä musiikkia kuin klassistakin, kun kotimaisten taiteilijoiden yllätysesityksiä toteutetaan liki 50 kappaletta yhteistyössä pääyhteistyökumppani Helsingin Sanomien kanssa.

“Korttelikonsertit saivat helsinkiläisiltä loistavan vastaanoton viime vuonna, ja päätimme nyt laajentaa niitä osana Juhlaviikkojen päätösviikonloppua. Olen iloinen, että olemme löytäneet kaupunkilaisten kanssa uusia tapoja tuoda taide lähelle. Kannustan kaikkia kiinnostuneita ympäri Helsinkiä hakemaan esitystä omalle pihalleen”, sanoo Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari

Korttelikonserttia voi toivoa omaan pihapiirinsä parhaillaan käynnissä olevalla avoimella haulla Juhlaviikkojen verkkosivuilla. Korttelikonserttien ympäristöiksi toivotaan mahdollisimman erilaisia taloyhtiöitä ja pihoja kaikkialta Helsingistä idästä lähteen ja pohjoisesta etelään. Esitykset on tarkoitettu pihapiirien asukkaille vaikkapa ikkunasta tai parvekkeelta seurattavaksi. Osa Korttelikonserteista kuvataan ja striimataan verkon välityksellä.

Haku on avoinna verkossa osoitteessa helsinkifestival.fi/korttelikonsertit aina 13.7. asti.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään 19.8.–5.9.2021. Tustustu koko ohjelmaan: helsinkifestival.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Laura Gottleben, laura.gottleben@eventshelsinki.fi, puh. 050 468 7243

Kuvat

Korttelikonsertissa Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara c: Saara Autere
Korttelikonsertissa Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara c: Saara Autere
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin juhlaviikot
Helsingin juhlaviikot
Kaasutehtaankatu 1
00540 Helsinki

http://helsinkifestival.fi

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali, joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Juhlaviikkojen tehtävänä on tarjota laajalle koti- ja ulkomaiselle yleisölle ainutlaatuisia taide-elämyksiä. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1968 alkaen. Juhlaviikot toteutetaan yhteistyössä Helsingin Sanomien, OP:n, Elisan, Accenturen, Hekun, Punamustan, Marski by Scandicin, Renaultin ja Akun tehtaan kanssa. Festivaalia tukevat Helsingin kaupunki, Jane ja Aatos Erkon säätiö sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin juhlaviikot

Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on valittu Johanna Freundlich30.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaiteellinen kaupunkifestivaali. Viisikymmentäkuusi vuotta täyttävä festivaali hakee entistäkin laajempia yleisöjä ja vahvoja yhteistyömuotoja kotimaisen ja kansainvälisen taide- ja kulttuurikentän kanssa. Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty Johanna Freundlich 24.1.2024 alkaen. Hän vastaa festivaalin taiteellisesta suunnittelusta vuosina 2025–2029. Freundlich on kulttuurin moniosaaja, jolla on kokemusta muun muassa teatteri- ja oopperaohjaajan, käsikirjoittajan ja dramaturgin tehtävistä sekä klassisen musiikin tuotannoista. Lisäksi hän on toiminut Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtotiimin jäsenenä. Freundlichilla on myös kansainvälistä ohjaajakokemusta esimerkiksi Yhdysvalloista ja Venäjältä. ”Helsingin juhlaviikot on tarjonnut jo vuosikymmenten ajan ainutlaatuisia kulttuuri- ja taide-elämyksiä laajoille yleisöille. Taiteellisen johtajan vaihtuminen mahdollistaa festivaalille aina uudistumista ja olem

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye