Juhli pikkujouluja rokotettuna – ravintolat voivat lisätä turvallisuutta edellyttämällä koronapassia kaikkina kellonaikoina

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kokosi kansalaisille sekä ravintoloille ja tapahtumajärjestäjille vinkit turvallisiin ja sujuviin pikkujouluihin:
- Juhli vain terveenä. Jos sinulla on koronavirustartuntaan sopivia oireita, älä osallistu pienenkään porukan kokoontumiseen, vaikka olisit rokotettu. Pysyttele tällöin kotona, ja jos oireesi ovat vakavia, mene lääkäriin. Tarkista, mitä kuntasi ohjeistaa koronatestiin hakeutumisesta ja toimi sen mukaan.
- Juhli porukassa vain, jos olet rokotettu. Täysi, yleensä kaksi rokotusta sisältävä rokotussarja antaa tehokkaan suojan vakavaa tautimuotoa vastaan. Vielä ehdit hakemaan rokotuksen omaksi ja muden turvaksi. Vaikka rokotus ei täysin poista tartunnan saamisen ja levittämisen riskiä, se pienentää merkittävästi viruksen erittymistä ja siten myös leviämistä ihmisestä toiseen.
- Noudata edelleen hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Näin estät muidenkin tautien leviämistä.
- Pidä Koronavilkku-sovellus päällä myös juhlissa ja seuraa sen antamia ohjeita.
- Käytä kasvomaskia yhä erityisesti julkisissa sisätiloissa, jos etäisyyksien pitäminen muihin ihmisiin on vaikeaa. Esimerkiksi julkisessa liikenteessä kannattaa pitää maskia. Käytä maskia erityisesti, jos et ole saanut täyttä rokotussarjaa.
- Lataa Omakannasta ennen pikkujouluja EU:n koronatodistus, joka toimii koronapassina. Näin sinulla on koronapassi tarvittaessa heti käytettävissä.
- Muista kohtuus alkoholin käytössä.
- Pidä hauskaa pikkujouluissa!
Koronapassia kannattaa edellyttää kellonaikaan katsomatta
Koronapassi on epidemian leviämisalueilla vaihtoehto ravintoloiden tai tapahtumien koronarajoituksille, jotka liittyvät esimerkiksi asiakasmäärään tai aukioloaikoihin.
Suositeltavaa olisi, että myös yksityiset tapahtumajärjestäjät käyttäisivät koronapassia. Olisi tärkeää, että koronapassi olisi voimassa aina, ei vain tietyn kellonajan jälkeen.
”Kun ravintolat ja tapahtumajärjestäjät edellyttävät koronapassia tiloissaan joka päivä ja kellonaikaan katsomatta, on asiakkaiden huomattavasti turvallisempaa tulla juhlimaan”, kannustaa johtaja Mika Salminen THL:stä.
Pikkujouluja järjestäessä tulee huomioida myös oman alueen viranomaisten antamat ohjeet ja suositukset. Epidemian leviämisvaiheessa kunnat voivat suositella rajoituksia myös yksityistilaisuuksien osallistujamääriin.
Lisätietoja:
Tarttuminen ja suojautuminen – koronavirus
(THL)
Rokotteet ja koronavirus
(THL)
Mika Salminen
johtaja
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 50/20254.12.2025 16:16:39 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 4.12. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 10.12. Uusi verkkopalvelu antaa tietoa kansansairauksien mahdollisista kehityskuluista ja kustannuksista. Lisätiedot: leena.piponius(at)thl.fi, puh. 029 524 7890 to 11.12. THL:n julkaisee uuden verkkopalvelun, joka parantaa sote-rahoituksen tarvelaskennassa käytettävän tietopohjan läpinäkyvyyttä sekä helpottaa diagnoositietojen vertailua alueittain. Visuaalinen raportointityökalu sisältää tietoja eri sairauksien tapausmääristä ja niiden kehityksestä eri
THL viikolla 49/202527.11.2025 15:26:05 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 27.11. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset ma 1.12. THL julkaisee maailman aids-päivänä 1. joulukuuta kansallisen strategian hivin ja kroonisten virushepatiittiepidemioiden torjuntaan. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 ma 1.12. THL:n selvityksessä tarkastellaan, millainen vaikutus julkiseen talouteen ja eri väestöryhmiin olisi, jos sijoitusvarallisuutta huomioitaisiin julkisessa ympärivuorokautisen hoivan maksuissa. Tällä hetkellä maksut perustuvat asiakkaiden tuloihin. Lis
Influenssakausi alkamassa normaalia aikaisemmin25.11.2025 15:02:52 EET | Tiedote
Useat maat eri puolilla maailmaa, myös Euroopassa, ovat raportoineet influenssakauden alkaneen tänä vuonna poikkeuksellisen varhain. THL muistuttaa riskiryhmiä influenssarokotusten tärkeydestä.
THL viikolla 48/202520.11.2025 15:10:51 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 20.11. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset ma 24.11. Iäkkäiden yhteisöllisessä asumisessa jopa puolet asiakkaista on muistisairaita ja kolmasosa tarvitsee paljon apua arjessaan. Tuore julkaisu kokoaa tiedot iäkkäiden yhteisöllisen asumisen asiakaskunnasta, yksiköiden toimintakäytännöistä sekä palvelun laadusta ja asiakastyytyväisyydestä. Lisätietoja torstaina 20.11.: pauliina.hietaharju(at)thl.fi, puh. 029 524 7172 ja perjantaina 21.11.: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 ke 26.11. Las
En av sex bakterieinfektioner i världen är resistent mot antibiotika – Finland har lyckats bekämpa antibiotikaresistens18.11.2025 00:15:00 EET | Pressmeddelande
Antibiotikaresistens är ett av de största globala hoten mot hälsan. Det försvårar behandlingen av infektioner och ökar dödligheten. Situationen i Finland är god, men för att upprätthålla den krävs åtgärder och ökad medvetenhet om bekämpning av antibiotikaresistens.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

