Juhlista kesälomaa ja koulunpäättäjäisiä koronaturvallisesti
”Kesäloman alkaessa kannattaa suunnitella kivaa tekemistä omassa, pienessä piirissä, ja isompaan kaverijoukkoon voi pitää yhteyttä somen kautta”, vinkkaa komisario Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Paras tapa juhlia on selvinpäin. Jos lähdetään kavereiden kanssa liikkeelle, nuorten ja lasten olisi hyvä pitää kotiin yhteyttä illan aikana, jotta siellä tiedetään kaiken olevan kunnossa. Toisaalta myös vanhempien olisi hyvä olla viranomaisten tavoitettavissa, mikäli lapsi päätyy juhlinnassa esimerkiksi poliisin avun piiriin.
Riskit puheeksi nuorten kanssa
Joukkokokoontumisia suositellaan edelleen vältettävän koronatilanteen takia, koska niissä on hankala huolehtia turvaväleistä ja hygieniaohjeista.
”Vanhempien olisi hyvä ottaa tämä asia myös puheeksi nuorten kanssa, sillä nuorten massakokoontumisia on havaittu varsinkin hyvillä säillä”, Espoon kaupungin turvallisuuspäällikkö Petri Häkkinen huomauttaa.
Myös nuotioista ja kertakäyttögrilleistä olisi hyvä keskustella nuorten kanssa ja huomioida metsäpalovaroituksen voimassaolo, muistuttaa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos.
Kevätjuhlien järjestäminen
Koulut ja lukiot voivat järjestää kevätjuhlia etänä sekä oman luokan tai ryhmän oppilaiden kesken. Juhlat järjestetään lähiopetuksen terveysturvallisuusperiaatteita noudattaen.
Lukioiden ylioppilasjuhlat järjestetään abiturienteille lähitoteutuksena, mutta juhliin ei oteta yleisöä, vaan ne striimataan seurattavaksi koteihin. Koronatilanteesta johtuen ei valitettavasti ole mahdollista kutsua paikan päälle oppilaiden ja opiskelijoiden perheenjäseniä tai muita ulkopuolisia vieraita.
Espoon sivistystoimi onnittelee niin peruskoulunsa päättäviä kuin toisen asteen oppilaitoksista valmistuvia!
Kotona tai muissa yksityisissä tiloissa järjestettävät kevään ja kesän valmistujaisjuhlat on hyvä järjestää ensisijaisesti ulkotiloissa. Juhlat on hyvä järjestää voimassa olevia yksityistilaisuuksien henkilömääräsuosituksia sekä muita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä annettuja ohjeita noudattaen. Yksityistilaisuudet eli kodeissa järjestettävät juhlat suositellaan rajoitettavaksi sisätiloissa maksimissaan kymmeneen henkilöön ja ulkotiloissa maksimissaan 50 henkilöön 1.6.2021 alkaen. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut ohjeet kesäjuhlien viettoon.
Koulun päättäjäisiä juhlistetaan viime vuoden tapaan livestriimitapahtumalla. 182 km Apart – Summer Editionin pääesiintyjänä nähdään energinen poppari Tuure Boelius. Espoon ja Tampereen kaupungin yhteistyönä toteuttama livestriimi alkaa lauantaina 5.6.2021 klo 19 osoitteessa youtube.com/nuortentamperefi.
Lue lisää oppilaitosten kevätjuhlien järjestämisestä.
Lue myös mitä kaikkea kivaa lapset, nuoret ja lapsiperheet voivat tehdä kesällä.
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt:
Susanna Nikko
viestintäpäällikkö, Espoon kaupugin sivistystoimen viestintä
puh. 050 551 7118
susanna.nikko@espoo.fi
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote tammikuu 202614.1.2026 16:08:49 EET | Tiedote
Espoon väkiluku oli marraskuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 325 830. Työttömyyden kasvu jatkui.
Kaupunginhallitus: Espooseen neljä uutta luonnonsuojelualuetta12.1.2026 17:00:53 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti esittää Lupa- ja valvontavirastolle sekä Uudenmaan elinvoimakeskukselle neljän luonnonsuojelualueen perustamista. Yhteensä suojelupinta-ala kasvaa noin 69,3 hehtaarilla.
Konserni- ja tilajaosto: Laurinlahden koulun ja uuden päiväkodin hankesuunnitelma etenee valtuuston käsittelyyn12.1.2026 11:56:25 EET | Tiedote
Hankesuunnitelmassa on mukana kaksi toteutusvaihtoehtoa. Merisaappaan koulu liittyy hankkeeseen joko peruskorjattuna tai uudisrakennuksena.
Jazzin juhlavuosi 2026 näkyy ja kuuluu Sellosalissa7.1.2026 11:17:01 EET | Tiedote
Vuonna 2026 tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun jazzmusiikki rantautui Suomeen ja toi suomalaiseen populaarimusiikkiin ja -kulttuuriin kokonaan uusia virtauksia. Sellosali on mukana jazzkentän juhlassa upealla kattauksella kotimaisen jazzin kärkinimiä ja nousevia tähtiä.
Vägmärkena om parkering i Esbo uppdateras – en del av bilplatserna ändras eller tas ur bruk7.1.2026 08:25:26 EET | Pressmeddelande
Den nya vägtrafiklagen, som trädde i kraft i juni 2020, ändrade skyltningen i parkeringsförbudszoner. Enligt den nya lagen får parkeringsförbudet inte längre anges med förbuds- eller begränsningsmärken, utan i fortsättningen ska parkeringen anges med regelmärken och vägmarkeringar. I allmänhet används ett blått P-märke (vägmärke E2 Parkeringsplats) och en vit vägmarkering som avgränsar parkeringsrutan. I vissa fall har parkeringsförbudszonen helt tagits bort, vilket innebär att bilplatserna kan anges med skylten C38 Parkering förbjuden och med tilläggsmärken som anger tidsbegränsningen. Esbo stad har systematiskt gått igenom hela stadens gatunät. Skyltarna och markeringarna för parkeringsförbudszoner har förtydligats och effektiviserats. Bilplatserna har ändrats så att de motsvarar målen i lagarna och stadsplaneringen. Dessutom har gatornas bredd och sikten vid tomtanslutningar beaktats så att räddningstrafik, vinterunderhåll, avfallshantering och infarten till tomterna är säker och ti
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme