Julia Jäkel psykologian professoriksi Oulun yliopistoon
21.9.2021 09:30:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Julia Jäkelin tutkimus on monitieteistä ja yhdistää monipuolisesti eri tutkimusmenetelmiä. Hänen tavoitteenaan on ymmärtää ihmisen kehitystä ja resilienssiä (kestokykyä). Jäkel on mukana useissa pitkittäistutkimuksissa eri puolilla maailmaa.
”Professuurini on erinomainen tilaisuus paitsi rakentaa uusi tutkimustiimi, myös palvella opiskelijoita ja kouluttaa heistä hyviä tutkijoita. Pohjois-Suomessa on pulaa psykologeista”, Julia Jäkel sanoo.
Jäkel tulee hyödyntämään tutkimuksessaan laajoja Pohjois-Suomen kohorttiaineistoja. ”Vuosikymmenien aikana kertyneen tiedon avulla voidaan luoda monimutkaisia riski- ja resilienssimalleja ja ennustaa, miten ympäristö vaikuttaa lasten kehitykseen. Keskosvauvoihin, erityisesti heidän kognitiiviseen kehitykseensä liittyy monia riskejä, mutta ympäristöllä ja erityisesti vanhemmuudella on merkittävä rooli lapsen kehityksessä”, Jäkel kertoo.
Vanhemmuus on Jäkelin mukaan ideologisesti latautunut osa ihmiselämää. ”Trendejä tulee ja menee, ja vanhemmat saavat päivittäin lukea uusista riskeistä tai haasteista lapsen kehityksessä. Missioni on käyttää korkealaatuisia menetelmiä, kerätä aineisto ja tulkita se”, Jäkel sanoo.
Oulun yliopistoon Julia Jäkel siirtyi Tennesseen yliopistosta Knoxvillestä, missä hän toimi kuusi vuotta apulaisprofessorina. Knoxvillessä Early Experiences Labissa hän tutki varhaisten elämänkokemusten pitkän aikavälin vaikutuksia erilaisissa yhteyksissä.
Julia Jäkel on opiskellut kehityspsykologiaa ja kliinistä psykologiaa ja väitellyt Ruhr-Universität Bochumissa Saksassa. Väitöskirjassaan vuonna 2008 hän tarkasteli, miten vanhempien maahanmuuttaja-asema ja kotoutuminen vaikuttivat lapsen kehitykseen. Aineistona hänellä olivat turkkilaiset maahanmuuttajalapset ja saksalaiset esikoululaiset.
Väiteltyään tohtoriksi Jäkel työskenteli psykologi Dieter Wolken tutkimusryhmässä.Wolke tunnetaan pitkittäistutkimuksesta, jossa tutkittiin Etelä-Baijerissa 1985–1986 syntyneitä keskosia. Jäkel on työskennellyt myös Isossa-Britanniassa ja Boliviassa.
Oulun yliopiston uudessa psykologian koulutusohjelmassa aloitti tänä syksynä 40 opiskelijaa. Kevään yhteishaussa psykologian tutkinto-ohjelma nousi lääketieteen jälkeen Oulun yliopiston toiseksi suositummaksi hakukohteeksi 3281 hakijallaan. Koulutus sijoittuu kasvatustieteiden tiedekuntaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Julia Jäkel, p. 050 5946480, julia.jaekel@oulu.fi
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Voimakas immuunivaste voi kertoa ärhäkästä rintasyövästä – uusi suomalaistutkimus auttaa tunnistamaan riskipotilaat ja kohdistamaan hoidot tarkemmin5.8.2026 07:06:00 EEST | Tiedote
Rintasyöpäkasvaimen biologisen käyttäytymisen mittaaminen auttaa tunnistamaan jo varhaisessa vaiheessa ne potilaat, joiden sairaus on erityisen aggressiivinen. Oulun yliopiston tutkimus tarjoaa pohjan uudenlaiselle biomarkkeripaneelille, jonka avulla tehokkaimmat hoidot voidaan kohdentaa oikealle potilaalle oikeaan aikaan.
Yllättävä perhoslöytö – Euroopassa lähes tuntematon laji löytyi Suomesta10.7.2026 12:01:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen Bromarvista on löytynyt Suomelle uusi ja erittäin odottamaton perhoslaji. Kyseessä on todennäköisesti Cuprina fuscella, jota on Euroopassa tavattu aiemmin vain Itävallasta. Löytö on poikkeuksellinen, sillä laji kuuluu alaheimoon, jota ei ole aiemmin havaittu Suomessa eikä muuallakaan Pohjois-Euroopassa.
Äidin sensitiivisyys suojaa keskosta tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmilta10.7.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Äidin lämmin, nopea ja tilanteeseen sopiva reagointi lapsen tarpeisiin ehkäisee tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia lapsen myöhemmällä iällä. Uuden tutkimuksen mukaan sensitiivinen vuorovaikutus suojaa etenkin ennenaikaisesti syntyneitä.
Ihminen muokkaa susien kehitystä – kallon muoto vaihtelee eri puolilla maailmaa7.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Eri puolilla maailmaa elävät sudet eivät ole rakenteeltaan samanlaisia. Uusi kansainvälinen tutkimus osoittaa, että susien kallon muoto ja koko vaihtelevat ilmaston, saaliseläinten, evoluutiotaustan sekä yhä enemmän myös ihmisen vaikutuksen mukaan.
Kaukolämmön hukkalämpöä jäteveden puhdistukseen: taloudellista hyötyä ja päästövähennyksiä uudella menetelmällä – myös datakeskuksista6.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Hukkalämmön ja kaukolämmön paluuveden lämpö tarjoaa lupaavia mahdollisuuksia kaupunkien puhtaan siirtymän edistämiseen. Oulun yliopiston Kavereno-tutkimushankkeen tulosten mukaan energiayhtiön vuosittainen liiketulos voi parhaimmillaan kasvaa lähes 40 prosenttia, samalla kun hiilidioksidipäästöt vähenevät noin kolmanneksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
