JULKIVAPAA 10.10. KLO 11:00 Terapeuttivillelle Mielenterveyspalkinto
10.10.2022 15:00:00 EEST | MIELI Suomen Mielenterveys ry | Tiedote

Ville Merinen on tehnyt vaikuttavaa ja asiantuntevaa mielenterveyssisältöä sosiaaliseen mediaan pääkohderyhmänään nuoret ja nuoret aikuiset. Raikkaalla ja sosiaaliseen mediaan sopivalla tavalla Merinen on tavoittanut tärkeälle asialle uusia kohderyhmiä. Merinen tuottaa sisältöä vaikeista aiheista ja tuo esiin konkreettisia keinoja vahvistaa mielenterveyttä.
Sosiaalisen median kanavat ovat jokapäiväisiä viestintäalustoja kaikenikäisille. Nuoret viettävät niissä paljon aikaa ja monet nuoret käyttävät niitä myös tärkeimpinä paikkoina hakea tietoa. Merisen somesopivaan muotoon paketoidut sisällöt tavoittavat parhaiten nuoria.
On arvokasta, että sosiaalisessa mediassa on sisältöä, joka vähentää mielenterveyden haasteisiin liitettyä stigmaa, aktivoi keskusteluun, pohjautuu asiantuntijatietoon ja ohjaa tarvittaessa avun piiriin. Merinen on itsekin sitoutunut auttamaan, muun muassa päivystänyt öisin niissä kanavissa, joissa nuoret miehet ovat. Merinen on alusta lähtien kertonut tavoitteekseen suomalaisen mielenterveysstigman poistamisen.
Tämänvuotinen palkinto luovutetaan ensi maanantaina Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. klo 15 MIELI ry:n tiloissa. Palkinnon luovuttaa toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi. Media on tervetullut seuraamaan palkitsemistilaisuutta.
Järjestyksessään 27. Mielenterveyspalkinto
MIELI Suomen Mielenterveys ry on jakanut mielenterveyspalkintoa vuodesta 1994 lähtien. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on omassa elämässään ja toiminnassaan edistänyt ihmisten henkistä hyvinvointia ja tukenut mielenterveyttä varsinaisen mielenterveystyön ulkopuolella.
Palkinto jaetaan vuosittain Maailman mielenterveyspäivänä 10. lokakuuta.
Lisätietoa Mielenterveyspalkinnosta:
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Jutta Kajander
jutta.kajander@mieli.fi, 0408014429
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
De som söker hjälp har allt svårare situationer: MIELI rf lägger till fler som jourar under sommaren16.6.2026 03:00:00 EEST | Pressmeddelande
Behovet av hjälp har blivit allt allvarligare och också hotet om krig hörs nu i krissamtalen. MIELI rf påminner om att snabb krishjälp stärker känslan av trygghet hos dem som bor i Finland. Krischatten och kristelefonen är öppna genom hela sommaren.
Avunhakijoiden tilanteet yhä haastavampia: MIELI ry lisää päivystäjien määrää kesäksi16.6.2026 03:00:00 EEST | Tiedote
Avun tarve on entistä vakavampaa, ja myös sodan uhka kuuluu kriisikeskusteluissa. MIELI ry muistuttaa, että nopea kriisiapu vahvistaa Suomessa asuvien turvallisuudentunnetta. Kriisichat ja -puhelin ovat auki läpi kesän.
People seeking support face increasingly difficult situations: MIELI increases the number of crisis workers for the summer16.6.2026 03:00:00 EEST | Press release
The need for support is becoming increasingly serious, and the threat of war is also being raised in crisis discussions. MIELI emphasises that swift crisis support strengthens the sense of safety among people living in Finland. The MIELI Crisis Chat and MIELI Crisis Helpline will remain open throughout the summer.
”Kerran chatti pelasti mut itsemurhalta”. Sekasin on auttanut nuoria jo 10 vuoden ajan28.5.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten tuen tarve on edelleen kasvussa. Sekasin on kasvanut kymmenessä vuodessa yhdeksi Suomen tunnetuimmista nuorten mielenterveyden ilmiöistä. Se on pelastanut itsetuhoisuudelta ja auttanut saamaan ystäviä. Historian aikana Sekasin-chatissa on käyty yli 240 000 keskustelua ja Gaming-yhteisössä on ollut kymmeniä tuhansia jäseniä.
Psykiskt välbefinnande av konst och kultur13.5.2026 15:48:53 EEST | Tiedote
18-24.5.2026 firas nationella Mental Health Art Week (MHAW) på över 40 orter runt om i Finland. Veckan bjuder på lågtröskelevenemang inom konst och kultur, som stärker det psykiska välbefinnandet och känslan av delaktighet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
