Jumbojoukkueen suuryllätys suli Jyväskylässä – Happee neljän maalin takaa rinnalle ja ohi
5.2.2023 19:40:41 EET | Fliiga | Tiedote
FBC vei avauserän Jyväskylässä 2-1, ja kotijoukkueen toisen erän alun kavennuksen jälkeen Juuso Forsman, Matias Kallio ja Joona Heiskanen muuttivat lukemiksi jo 1-5. Kaapo Siekkinen kuitenkin kavensi kotijoukkueelle vain kaksi sekuntia ennen taukoa, ja päätöserässä turkulaisten viivytystaistelu jäi lopulta ilman tulosta. Matti Minkkinen kavensi heti erän alkuun, ja kohta Markus Sipronen rankaisi vieraita ylivoimalla. Perttu Koljosen tasoitus varmistettiin videotarkistuksella viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, ja sitten koitui FBC:n kohtaloksi jälleen jäähy. Verneri Tuononen näki rangaistuspenkiltä Kaapo Siekkisen laukovan voiton Happeelle kolme minuuttia ennen loppusummeria. Markus Sipronen oli illan pistehai maalilla ja neljällä syöttöpisteellä.
Voittojen ja tappioiden vuorottelu jatkuu TPS:llä, joka tänään kävi Lahdessa kaatamassa LASBi selvin lukemin 11-2. Ottelu ratkesi toisessa erässä, johon maalin johdossa lähtenyt TPS mätki ensin kolme maalia ja kotijoukkueen kahden kavennuksen jälkeen vielä kolme lisää ennen toista taukoa. Päätösjakso oli enää numeroiden komistelua TPS:n maalatessa neljästi. Tänään 200. liigamaalinsa iskenyt Mikko Hautaniemi kirjautti tehot 3+1, Waltteri Vesterinen 2+1 ja Miko Kailiala 1+2.
Vaikeaa vaihetta elävälle LASBille tappio oli jo neljäs perättäinen, ja niistä kolmessa vastustaja on mättänyt kaksinumeroiset voittolukemat.
Murskalukemat nähtiin myös Tapiolassa, jossa Oilers voitti Nurmon Jymyn 13-1. Matias Mäenpään avauserän 2–1-kavennus jäi Jymyn viimeiseksi ilonhetkeksi, ja jo ensimmäisellä tauolla Öljymiehet johtivat 4-1. Aaro Astala mestaroi tehopisteet 2+3, Justus Kainulainen 3+1 ja Tuomas Iiskola 2+2. Oilersin 11–1-maalin tehneelle Tuomas Markkulalle osuma oli liigauran ensimmäinen.
Oilers on voittanut valmentajanvaihdoksensa jälkeen kaikki neljä peliään. Jymylle tappio oli kuudes perättäinen, ja lokakuun jälkeen nurmolaiset ovat kaataneet ainoastaan jumbo FBC Turun.
Päivän voitollaan TPS repäisi ottelun enemmän pelanneena etumatkansa sarjakärjessä kuuteen pisteeseen. Sillä on nyt 60, Classicilla 54 ja Nokian KrP:llä 53 pistettä.
Taulukon pohjalla on Nurmon Jymyllä viimeisellä suoran säilyjän paikalla 19, EräViikingeillä 14 ja FBC Turulla seitsemän pistettä.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Maailman viihdyttävintä salibandya! F-liigassa pelaa miesten ja naisten sarjojen alla 28 joukkuetta. Haluamme olla rakentamassa Suomeen uudenlaista palloilusarjaa. Liikkeen voima ja vauhti valloittavat ja saa meidät kaikki liikkeelle
– luomaan maailman liikuttavinta, arvostetuinta ja kaupallisinta salibandyliigaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
SPV ratkaisi paikallisottelun kolmannessa erässä2.2.2026 21:36:44 EET | Tiedote
F-liigan maanantain pääottelu oli lakeuden derby, jossa SPV kaatoi Nurmon Jymyn sen kotikaukalossa maalein 6-4. Illan toisessa ottelussa Classic murjoi kotonaan sarjajumbo FBC Turun 12-3.
Supervahvistus F-liigaan – Aaro Astala palaa Suomeen2.2.2026 14:04:11 EET | Tiedote
Esport Oilers saa ensi kaudella mieluisen huippuvahvistuksen, kun Aaro Astala, 29, palaa Öljymiehiin kaksivuotisella, kaudet 2026-27 ja 2027-28 kattavalla sopimuksella. Tällä kaudella Astala edustaa Sveitsin pääsarjajoukkue Floorball Köniziä.
EräViikingit iski lopussa – OLS:lle kauden toinen kotitappio1.2.2026 20:50:01 EET | Tiedote
F-liigan sunnuntain trilleri miteltiin Oulussa, jossa EräViikingit kykeni toisena joukkueena tällä kaudella kaatamaan OLS:n sen kotikaukalossa. Lukemat olivat vieraille lopulta 6-5 OLS:n noustua ensin kolmen maalin takaa rinnalle.
OLS karkasi SPV:ltä kolmannessa erässä31.1.2026 21:15:38 EET | Tiedote
Vahvaa kautta pelaava OLS nappasi hattuunsa taas uuden sulan, kun se kaatoi kotonaan 16 pistettä edellään olleen SPV:n komeasti 4-1. Lauantain muut voittajat olivat Hawks ja TPS.
EräViikingit yllätti mestarit Lempäälässä31.1.2026 20:53:43 EET | Tiedote
Keskiviikkona TPS:n vieraana hävinnyt mestari Classic koki jo toisen perättäisen tappionsa taipuessaan kotonaan EräViikingeille rangaistuslaukauskisan päätteeksi 3-4. Pisteen Classicille pelasti Suvi Hämäläisen 10 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä sivaltama tasoitus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
