Jussi Erälahti liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Suomessa

Jussi Erälahti vastaa tehtävässään projektiliiketoiminnan ja projektihallinnan kehittämisestä sekä yhtiötason strategisten muutosten koordinoinnista ja seurannasta Suomessa.
- Huippuasiantuntemuksen ja monialaosaamisen lisäksi haluamme tarjota asiakkaillemme entistä parempaa tilannekuvaa ja systemaattisesti tuotettua ja analysoitua dataa projekteissa päätöksenteon tueksi. Aiomme sujuvoittaa suunnitteluprosessiemme aikataulujen hallintaa ja yhteensovitusta. Jussi on rakennushankkeiden projektinhallinnan ja eri toteutusmuotojen kokenut asiantuntija ja hänen johdollaan teemme tätä kehitystyötä, toimitusjohtaja Maija Jokela sanoo.
- On hienoa päästä kehittämään yhdessä Rambollin palveluja vastaamaan asiakkaiden odotuksiin – niihinkin, jotka heille valkenevat ehkä vasta projektin aikana. Konsultin ja tilaajan välisen suhteen pitäisi aina olla kumppanuutta, jossa yhdessä etsitään ratkaisuja tavoitteiden saavuttamiseksi, Erälahti sanoo.
Ramboll kehittää nyt ja tulevina vuosina liiketoimintaansa ja henkilöstönsä osaamista voimakkaasti kestävä kehitys edellä.
- Kestävä kehitys vaatii uuden oppimista ja uusia ratkaisuja, mutta samalla se antaa tilaisuuden näyttää, miten tärkeässä roolissa suunnittelu ja projektinhallinta ovat rakennushankkeiden onnistumisessa. Suunnittelijat ja projektinhallinnan asiantuntijat ovat avainasemassa hankkeiden tavoitteiden selkeyttämisessä, vaihtoehtojen esiin tuomisessa ja vertailussa sekä hankkeen ohjaamisessa parhaisiin ratkaisuihin, Erälahti sanoo.
Jussi Erälahti siirtyy Rambolliin Sweco PM Oy:stä. Hän on toiminut 25 vuotta rakennuttamisen ja vaativien infra- ja talonrakentamishankkeiden projektinjohtajana. Tehtävässään hän raportoi toimitusjohtaja Maija Jokelalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heta HeinoHead of Marketing and Communications
Puh:+358 40 560 4202heta.heino@ramboll.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 17 500 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ramboll Finland Oy
Ramboll-konsernin orgaaninen kasvu jatkui vahvana10.3.2023 09:10:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Ramboll saavutti parhaan orgaanisen kasvunsa 14 vuoteen, vuosi uuden kestävää kehitystä korostavan strategiansa käyttöönotosta.
Kutsu: Maailman luontopäivän tietoisku27.2.2023 09:50:28 EET | Kutsu
Miten rakentaminen ja maankäyttö vaikuttavat luontokatoon kunnissa ja kaupungeissa? Järjestämme Maailman luontopäivän kunniaksi 30 minuutin tietoiskun aiheesta perjantaina 3.3.2023 klo 8.30.
Liikenteen päästötavoitteita ei ole helppo saavuttaa, osoittaa uusi työkalu9.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunki ja Ramboll Finland ovat kehittäneet mittariston, jonka avulla voidaan seurata tieliikenteen päästöjen kehittymistä ja testata korjaavien toimenpiteiden vaikutuksia. Vaasassa tehty työ osoittaa, että liikenteen päästövähennysten saavuttaminen ei ole helppoa.
72 tunnin liikennehaasteen voittajatyössä Joensuun keskustasta luodaan koko kylän takapiha uutta teknologiaa hyödyntäen28.10.2022 15:03:09 EEST | Tiedote
Joensuussa järjestetyn 72 tunnin liikennehaasteen voittajat visioivat Joensuun keskustasta koko kylän yhteistä takapihaa, jossa teknologiaa hyödyntäen luodaan yhteisöllisyyttä ja tarjotaan palveluja kaiken ikäisille asukkaille ja vierailijoille.
Opiskelijat ideoivat Joensuusta Suomen vetovoimaisinta ympärivuotista kaupunkikeskustaa, aikaa 72 tuntia25.10.2022 14:00:00 EEST | Tiedote
72 tunnin liikennehaasteessa haetaan monialaisia, innovatiivisia ja käyttäjälähtöisiä ratkaisuja Joensuun kaupunkikeskustan kehittämiseksi: millainen keskusta on ympärivuotisesti elävä eri elämänvaiheissa oleville asukkaille ja vierailijoille ja miten alueella voidaan tulevaisuudessa liikkua mahdollisimman kestävästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme