Suomisen Maito Oy

Jymy tuo markkinoille hiilinegatiivisen jäätelön ”Jos meillä on varaa nautintoihin, meillä on myös varaa maksaa niiden hinta”

Jaa
Suomisen Maito Oy:n valmistamien Jymy-jäätelöiden tuoteperhe kasvaa helmikuussa hiilinegatiivisella Taivas-sarjalla. Se laajentaa Jymyn jäätelövalikoimaa kolmella uudella makuyhdistelmällä ja tarjoaa jäätelönystäville konkreettisesti hyvää tekevän vaihtoehdon – ensimmäisen hiilinegatiivisen jäätelön Suomessa.

Taivas-jäätelöiden hiilikuorma pellolta purkkiin asti on minimoitu ja ylikompensoitu niin, että jäätelön hinnalla istutettavat hiilinielut Etiopiassa sitovat hiiltä enemmän kuin jäätelön valmistus ja pakkaaminen on tuottanut. Näin Taivas-jäätelöä syömällä voi syödä myös maapallon hiilikuormaa sen kasvattamisen sijaan. Hiilen sitomisen lisäksi Humbon metsityshankkeella on sosiaalisia vaikutuksia, sillä hankkeesta saatavat tulot sijoitetaan paikallisiin koulutus-, terveys-ja ympäristönsuojeluhankkeisiin.

–      Jäätelö on nautintoaine. Sen syöminen on aina valinta, jonka teemme itsekkäistä syistä. Emme kuitenkaan halua syyllistää ketään itsensä hellimisestä vaan tarjota vaihtoehdon, jolla kaikki voittavat – myös luonto, jolle olemme eniten velkaa nautinnoistamme, kertoo Jymy-jäätelöiden tuotannosta vastaava osakas Olli Suominen.

 Hiilinegatiivinen jäätelö on Jymyn keino vastata omalta osaltaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja toisaalta luonnollinen askel yritykselle, jonka missio on haastaa alan toimintamalleja.  

–      Mottomme on alusta asti ollut, että yhtä tärkeää kuin mitä jäätelöön laitetaan on se, mitä siihen ei laiteta, Suominen kertoo.

Ensimmäiseksi tähän vastattiin mahdollisimman lähellä tuotetulla luomulla, seuraavaksi Jymy toi markkinoille vegaaniset jäätelöt ja viimeiseksi Vapaus-jäätelöt vastaamaan kuluttajien tarpeeseen nauttia vähäkalorisemmin.

– Nyt on aika keventää jäätelönsyöjien hiilitaakkaa ja osoittaa samalla, että niin valmistaja kuin kuluttajakin voivat tehdä vastuullisempia valintoja, Suominen summaa.

 Aivan helppoa se ei ole, hän myöntää. Kun idea hiilikompensoinnista syntyi, Suominen alkoi selvittää eri kompensointimahdollisuuksia.

–      Olimme yllättyneitä, miten vaikeaa on löytää sopiva ja luotettava kohde. Se osoittaa, että tätä ei vielä tehdä ollenkaan riittävästi, hän sanoo.

Helppoa ei ollut myöskään hiilikustannusten auki laskeminen.

–       Valmistus, kuljetus ja varastointi ovat pieni osa hiilikuormaa, suurimmat vaikutukset ovat raaka-aineilla. Siksi maitotilamme hiilijalanjälkeä on aktiivisesti vähennetty 15 vuoden ajan.

Jotta kuorma saatiin minimoitua heti alusta lähtien ja laskettua oikein, Jymy loi kokonaan uudet jäätelömaut sen sijaan että olisi lähtenyt muuttamaan jo tuotannossa olevia jäätelöitä hiilinegatiivisiksi. 

–      Nyt kun tiedämme, että hiilinegatiivista jäätelöä on mahdollista tehdä, on selvää, että seuraava tavoitteemme on muuttaa koko Jymy-perhe hiilinegatiiviseksi.

Työskentely sen edistämiseksi on jo aloitettu, Suominen kertoo ja vetoaa:

–      Toivottavasti emme ole alalla ainoita.

Taivas-jäätelöt tulevat kauppoihin helmikuun aikana. 

Taivas-jäätelöiden kompensaatiosta vastaa Nordic Offset.

Taivas-jäätelöiden päästökertymän on laskenut Envitecpolis.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja raportti Taivas-jäätelöiden hiilikuormasta:


Olli Suominen
CFO, partneri, luomuviljelijä
Olli.suominen@suomisenmaito.fi
041 507 3040
Suomisen Maito Oy
Tarvasjoentie 25 b
21380 Aura

Kuvat

Jymy-jäätelöiden maito tulee lähitilalta, jossa Olli Suominen on osakkaana. Hän tuntee kaikki tilan lehmät nimeltä.
Jymy-jäätelöiden maito tulee lähitilalta, jossa Olli Suominen on osakkaana. Hän tuntee kaikki tilan lehmät nimeltä.
Lataa
Hiilinegatiiviseen Taivas-sarjaan kuuluu kolme eri makua.
Hiilinegatiiviseen Taivas-sarjaan kuuluu kolme eri makua.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomisen Maito Oy



Suomisen Maito Oy on Aurassa toimiva jäätelötehdas, joka tunnetaan oman tilan maidosta ja vain aidoista raaka-aineista valmistetuista Jymy-luomujäätelöistään. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli noin 2 miljoonaa euroa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye