Ammattiliitto Jyty ry

Jytyn liittovaltuusto: Uusien hyvinvointialueiden palkat harmonisoitava kärkipalkkoihin

Jaa
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto pitää selvänä, että vuonna 2023 aloittavien hyvinvointialueiden palkat pitää harmonisoida tasavertaisesti ylimpiin tehtäväkohtaisiin palkkoihin, kuten työtuomioistuin on tuomiossaan aiemmin linjannut. Oleellisen tärkeää on, että palkkojen yhteensovitus toteutetaan kaikilla hyvinvointialueille kohtuullisessa, enintään kahden vuoden ajassa.

Harmonisointi eli palkkojen yhteensovittaminen on edessä kaikilla hyvinvointialueilla, joille on siirtymässä kaikkiaan noin 180 000 työntekijää nykyisistä kunnista, kuntayhtymistä ja sairaanhoitopiireistä.

Harmonisointia tarvitaan, koska hyvinvointialueille siirrettävien työntekijöiden palkka vaihtelee työnantajittain, eikä samapalkkaisuus siksi toteudu hyvinvointialueilla ilman palkkojen yhteensovittamista.

Jytyn liittovaltuusto korostaa, että palkkaharmonisointi ei ole vapaaehtoinen toimenpide, vaan pakollista kaikille hyvinvointialueille. Palkkojen yhteensovittaminen perustuu mm. tasa-arvolakiin, yhdenvertaisuuslakiin ja työsopimuslain tasapuolisen kohtelun periaatteeseen.

Valtion turvattava palkkaharmonisoinnin kustannukset

Ammattiliitto Jytyn liittovaltuuston mielestä valtion on turvattava palkkaharmonisoinnin kustannukset uusilla hyvinvointialueilla.

Jytyn liittovaltuusto kehottaakin valtiovaltaa ryhtymään toimiin, joilla varmistetaan, että palkkojen yhteensovittaminen tapahtuu asianmukaisesti ja siihen on riittävä rahoitus. Kyseessä on hyvin merkittävä asia kaikille hyvinvointialueille ja koko sote-uudistuksen onnistumiselle.

Jytyn liittovaltuusto huomauttaa, että myös sairaanhoitopiirien edustajat ovat useaan otteeseen ilmaisseet huolensa palkkaharmonisoinnin toteutuksesta ja rahoituksesta.

Palkkojen yhteensovittaminen on herättänyt jo tähän mennessä runsaasti keskustelua kuntayhtymissä eri puolella Suomea. Julkisuutta on saanut mm. Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä (Eksote), jonka tulee maksaa palkkarästejä palkkaharmonisoinnin tekemättä jättämisen takia 30 miljoonaa neljän vuoden ajalta.

Jytyn liittovaltuusto toivoo, että näin mittavasta asiasta löydetään yhteisymmärrys KT:n ja pääsopijajärjestöjen välillä. Yhtä tärkeää on paikallinen yhteistyö.

Lisätietoja:

Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi

Ammattiliitto Jytyn edunvalvontajohtaja Marja Lounasmaa, puh 040 5945872, marja.lounasmaa@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty ry
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

020 789 3799https://www.jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Ammattiliitto Jyty: Kolmasosa henkilöstöstä jätettiin ammattikorkeakouluja koskevan työehtosopimuksen ulkopuolelle4.3.2024 16:11:02 EET | Tiedote

Opetusalan yksityisiä työnantajia edustava Sivistysala ry eli Sivista on kertonut hyväksyneensä neuvottelutuloksen uudesta ammattikorkeakouluja koskevasta työehtosopimuksesta. Ammattiliitto Jyty korostaa, että työnantaja jätti sopimusneuvottelujen ulkopuolelle kolmasosan koko henkilöstöstä, sillä hallinto- ja tukipalvelutehtäviä tekevillä työntekijäryhmillä ei ollut edustusta neuvotteluissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye