Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu yhdistää luonnontieteet ja teknologian – Ohjelmassa myös yleisöluennot kiertotaloudesta ja suurteholaskennasta
26.7.2022 10:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu on vuosittain järjestettävä kahden viikon mittainen intensiivijakso, joka kokoaa Jyväskylään satoja opiskelijoita ympäri maailman, tänä vuonna jo 31. kerran. Kesäkoulu järjestetään 8.–19.8.2022 hybridisti eli osa kursseista paikan päällä ja osa etäyhteyksin.
Kesäkoulu tarjoaa erikoiskursseja nuorille tutkijoille, jatko-opiskelijoille sekä maisterivaiheen opiskelijoille. Osa luennoista striimataan ja tallennetaan, jotta osallistujien on helppo osallistua kursseille paikasta riippumatta. ”Hybridiopetuksen integroiminen osaksi kesäkoulua on merkittävä askel kesäkoulun historiassa. Pystymme sen avulla tarjoamaan huippuluokan kansainvälistä opetusta myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty matkustamaan paikan päälle Jyväskylään”, kommentoi kesäkoulun puheenjohtaja Jani Moilanen.
Ohjelmaa täydentää nyt toistamiseen järjestettävä posterisessio sekä sosiaalinen ohjelma, jota järjestetään vain paikan päällä, muun muassa saunoen ja lautapelejä pelaillen. ”Yksi kesäkoulun tärkeimmistä asioista on verkostoituminen ja sosiaalisten kontaktien luominen”, kesäkoulun koordinaattori Sanna Patja perustelee ratkaisua.
Spektroskopiaa ja hybridiuhkia
Kesäkoulussa järjestetään 20 kurssia biologian- ja ympäristötieteen, fysiikan, kemian, matematiikan, tilastotieteen, nanotieteen, informaatioteknologian ja tietotekniikan aloilta.
Yksi järjestettävistä kursseista on ”Spektroskopiaa nanoskaalassa”, jolla perehdytään skannaavan optisen lähikenttämikroskoopin (SNOM) teoriaan, toimintaperiaatteeseen ja käyttötarkoituksiin nanokokoisten rakenteiden kuvantamisessa ja spektroskooppisessa tutkimuksessa. Kurssin luennoijiksi on kutsuttu Ruotsista ja Saksasta useita alan johtavia tutkijoita, jotka kertovat lähikenttämikroskopian käytöstä omassa tutkimuksessaan. Kurssiin sisältyy myös hands-on työpaja, jossa osallistujat pääsevät itse käyttämään uutta SNOM-instrumenttia, joka hankittiin Nanotiedekeskuksen laserlaboratorioon vuonna 2021.
”Työpajojen aikana tutustutaan SNOM-laitteen käyttämiseen kuvantamisessa ja nanoskaalan spektroskopiassa sekä mittalaitteella tuotetun datan analyysiin. Ohjaajina työpajoissa toimii minun lisäkseni laitetta valmistavan yrityksen (AttoCube) työntekijät Lars Mester ja Sergiu Amarie”, kurssin koordinaattori tohtori Eero Hulkko kertoo.
Hybridiuhkia käsittelevä kurssi "Hybridiuhkamaisema: kulttuuri ja sodan muuttuva luonne" järjestetään yhteistyössä Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen kanssa. Kurssilla tutkitaan muun muassa kulttuuria hybridikriisin vaikutuksen indikaattorina, verrataan autoritaaristen valtioiden ja demokraattisten valtioiden strategisia kulttuureita sekä arvioidaan, miten kulttuuri vaikuttaa politiikkaan ja strategioihin.
Yleisöluennoilla kuullaan kiertotaloudesta ja supertietokoneista
Sosiaalisen ohjelman ja kurssien lisäksi kesäkoulun ohjelmaan sisältyy kaksi yleisöluentoa. Ensimmäinen luennoista käsittelee kiertotaloutta, ja sen pitää kemian kiertotalouden professori Ari Väisänen suomeksi. ”Kemialla on vahva rooli kiertotaloudessa, sillä se mahdollistaa biomassojen tehokkaan hyödyntämisen muun muassa biopolttoaineiden raaka-aineena”, Väisänen kertoo. Kriittisten raaka-aineiden, kuten akkukemikaalien, jalometallien sekä sähkömoottoreissa ja tuulivoimassa tarvittavien harvinaisten maametallien kierrätys mahdollistaa nykyteknologioiden kasvavan käytön myös tulevaisuudessa. Ravinneomavaraisuutta ja ruokaturvaa voidaan puolestaan tehostaa parantamalla ravinteiden kierrätystä.
Toisella, englanninkielisellä yleisöluennolla Hewlett-Packardin työntekijät kertovat suurteholaskennasta ja supertietokoneiden historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta.
Kesäkoulun järjestävät Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen ja informaatioteknologian tiedekunta.
Kesäkoulun koko ohjelma on luettavissa osoitteessa www.jyu.fi/summerschool
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kesäkoulun puheenjohtaja Jani Moilanen, jani.o.moilanen@jyu.fi, p. +358408054849
Kesäkoulun koordinaattori Sanna Patja, jss@jyu.fi, p. +358408055184
Vesa HolmViestinnän asiantuntija
Puh:+358504733483vesa.j.holm@jyu.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Miksi joidenkin kanssa synkkaa heti ja toisten kanssa ei? Uusi tutkimus selvittää, mitä kehossamme tapahtuu kohtaamisissa19.3.2026 12:40:02 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa on käynnistynyt Suomen Akatemian rahoittama tutkimus, jossa selvitetään, miten ihmisten kehot virittyvät – tai eivät virity – samalle aaltopituudelle vuorovaikutustilanteissa. Tutkimukseen etsitään nyt vapaaehtoisia aikuisia.
Maksuton koulutus tukee korkeakoulutettuja maahanmuuttajia kohti opintoja ja työuraa – tervetuloa hakuinfoon 10.4.2026!19.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
JYU.INTEGRA-koulutus on maksuton suomen kielen koulutus. Koulutus on tarkoitettu korkeakoulutetuille ja korkeakoulukelpoisille maahanmuuttaneille, joiden tavoitteena on jatkaa keskeytyneitä opintojaan tai täydentää jo opiskelemaansa tutkintoa korkeakoulussa.
Liikunnallinen elämäntapa parantaa työkykyä. Vaikutus yltää kouluiästä työuran loppuun18.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että säännöllinen vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus nuoruudesta alkaen ehkäisee työkyvyn alenemaa työuran lopussa. Tulos on yhteiskunnallisesti merkityksellinen, sillä alentuneesta työkyvystä johtuva tuottavuuden lasku maksaa vuosittain miljardeja.Kansantalouden näkökulmasta yhteiskuntien kannattaa ennen kaikkea panostaa lasten ja nuorten liikuntaan, sanoo tutkijatohtori Perttu Laakso.
Peruskoulunsa päättäviltä kysyttiin, miksi oppimistulokset laskevat – eriytymiskehitys näkyy vastauksissa17.3.2026 13:52:57 EET | Tiedote
Siinä missä toiset nuoret saavat koulussa, kotona ja kavereiltaan runsaasti tukea ja kannustusta oppimiseen ja elämän käänteisiin, toiset kokevat jäävänsä yksin tai elävät muutoin kuormittavaa arkea. Tällöin myös opiskeluun kiinnittyminen on haastavaa. Niin ikään nuoriin kohdistuvat vaatimukset hahmottuvat nykynuorten kokemusmaailmassa eri tavoin. Osa kokee, että koulussa vaaditaan liian vähän, kun samaan aikaan toiset kuvaavat uupumista ja yhä epävarmempia tulevaisuudennäkymiä yhä varhaisemmassa vaiheessa.
Yli kaksi kolmesta opetusalan työntekijästä on kohdannut väkivaltaa työssään – tuki jää usein puutteelliseksi16.3.2026 09:57:50 EET | Tiedote
Perusopetuksessa työskentelevien arki on turvattomampaa kuin usein ajatellaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan 68 prosenttia opettajista ja koulunkäynninohjaajista on kohdannut työurallaan fyysistä väkivaltaa ja 62 prosenttia väkivallalla uhkailua. Silti lähes puolessa tapauksista tilanteesta ei tehty mitään virallista ilmoitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

