Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän kansainvälisessä kesäkoulussa juhlitaan ja verkostoidutaan verkossa

Jaa

Sosiaaliset kohtaamiset ja verkostoituminen ovat oleellinen osa Jyväskylän kansainvälistä kesäkoulua eikä sitä tänäkään vuonna unohdeta, vaikka kesäkoulu järjestetäänkin kokonaan verkossa. Etäyhteyksin juhlitaan myös kesäkoulun 30. vuoden taivalta 9.-20.8.2021.

Tänä vuonna kesäkoulu järjestetään kokonaan verkossa, mutta toiveissa olisi palata myös kohtaamiset mahdollistavaan malliin tulevina kesinä.
Tänä vuonna kesäkoulu järjestetään kokonaan verkossa, mutta toiveissa olisi palata myös kohtaamiset mahdollistavaan malliin tulevina kesinä.

Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu on ollut vireä jo 30 vuoden ajan ja poikkeuksellisesti kesäkoulu järjestetään tänä vuonna kokonaan etäyhteyksin. Kesäkoulu tarjoaa erikoiskursseja nuorille tutkijoille, jatko-opiskelijoille, sekä maisterivaiheen opiskelijoille.

Kaikki luennot striimataan ja tallennetaan, jotta jokaisen osallistujan on helppo osallistua kursseille. Ohjelmaa täydentää ensimmäistä kertaa järjestettävä posterisessio ja verkossa järjestettävä sosiaalinen ohjelma.

- Pyrimme tarjoamaan verkossa tapahtuvia aktiviteettejä mahdollisimman paljon, jotta opiskelijat pääsisivät verkostoitumaan, luomaan uusia kontakteja ja yhteistyökuvioita. Tarkoitus on esimerkiksi luoda hangaround-mahdollisuus, jossa opiskelijat voisivat hengailla mihin aikaan tahansa, eikä osallistuminen olisi riippuvaista esimerkiksi aikavyöhykkeistä, kertoo kesäkoulun puheenjohtaja apulaisprofessori Jussi Toppari.

Hybridiuhkia ja DNA-nanoteknologiaa

Kesäkoulussa järjestetään yli 20 kurssia biologian- ja ympäristötieteen, fysiikan, kemian, matematiikan, tilastotieteen, nanotieteen, informaatioteknologian ja tietotekniikan aloilta.

Yksi järjestettävistä kursseista keskittyy hybridiuhkiin ja niiden torjuntaan. Se toteutetaan yhdessä Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen kanssa. Luennoitsijoina toimii muun muassa professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopistosta, Pasi Eronen Turvallisuuskomiteasta sekä useita ulkomaalaisia asiantuntijoita ja asiantuntijoita Jyväskylän yliopistosta.

- Kurssilla “Hybrid threats and changing Security” tutustutaan erilaisiin valtiollisten ja ei-valtiollisten toimijoiden luomiin hybridiuhkiin ja siihen, miten Euroopan unioni ja Suomi pyrkivät näitä uhkia torjumaan, kertoo kurssin koordinaattori informaatioteknologian tiedekunnan yliopistonopettaja Martti J. Kari.

Nopeasti laajenevasta ja kehittyvästä DNA-nanoteknologiasta tulee kertomaan yksi alan tunnetuimpia tutkijoita, Saksassa sijaitsevasta Ludwig-Maximilians-Universität München -yliopistosta professori Tim Liedl, joka luennoi kesäkoulun kurssia ”Self-assembly Principles and DNA Nanoconstruction”. Aiheeseen liittyen kesäkoulussa järjestetään myös toinen DNA-biotekniikkaa käsittelevä kurssi. Se järjestetään yhteistyössä israelilaisen Bar-Ilan –yliopiston kanssa, jonka kanssa Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskus tekee muutenkin jo paljon kansainvälistä yhteistyötä.

Luennoitsijana johtava pääryhmien kemian tutkija ja ChemAdder -ohjelman kehittäjä
Kesäkoulun kemian kurssitarjonta vaihtelee organometallikemiasta pääryhmien kemiaan ja tietokoneavusteiseen NMR-analytiikkaan. Pääryhmien kemian kurssin ”CH2 Modern Main Group Chemistry” luennoi Oxfordin yliopistosta Englannista professori Simon Aldridge, joka on kiistatta yksi tämän hetken johtavista pääryhmien kemian tutkijoista.

- Kurssilla keskitytään pääryhmien yhdisteiden syntetiikkaan, reaktiivisuuteen ja hyödyntämiseen katalyyttisissä prosesseissa, jotka ovat tärkeitä prosesseja kemiallisten reaktioiden energian kulutuksen vähentämiseksi, kertoo kurssin koordinaattori akatemiatutkija Jani Moilanen kemian laitokselta.

Toisella kemian alan kurssilla keskitytään pääsääntöisesti ChemAdder -ohjelman käyttöön, jota voidaan hyödyntää laaja-alaisesti ydinmagneettisella resonanssispektrometrillä (NMR) mitattujen spektrien tulkinnassa ja analyyseissä.

- Kyseisiä analyysimenetelmiä voidaan hyödyntää niin tutkimuksessa kuin myös laaduntarkkailussa. Kurssin luennoitsijana toimii filosofian maisteri Pekka Laatikainen, joka on yksi ChemAdder -ohjelman kehittäjistä, täsmentää Moilanen.

Takana yli 30 vuoden taival

Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu aloitti toimintansa vuonna 1991 ja viettää tänä vuonna 30-vuotissyntymäpäiviään, sillä viime vuonna kesäkoulu jouduttiin jättämään väliin. Kesäkoulu perustettiin aikoinaan, jotta Jyväskylän yliopisto saisi enemmän kansainvälistä näkyvyyttä, ja vuosien aikana kesäkoulusta onkin kasvanut yksi maamme suurimmista ja vanhimmista monitieteisistä kesäkouluista toimien merkittävänä nuorten luonnontieteilijöiden ja informaatioteknologian taitajien kansainvälisenä kohtauspaikkana.

Vaikka kesäkoulu järjestetäänkin tänä vuonna kokonaan verkossa, on tullut aika juhlia pienimuotoisesti pitkää taivalta. Kesäkoulun perustajista Matti Manninen, Jouko Korppi-Tommola ja Pekka Neittaanmäki ovat tulossa paikan päälle muistelemaan menneitä kesäkoulun avajaisiin. Lisäksi avajaisissa esiintyy ensimmäisissä kesäkouluissa esiintynyt Yhden Joukon Yhtye, joka on myöhemmin tullut Suomen Talentissakin kuuluisaksi.

- Jos avajaiset pystytään järjestämään turvallisesti ohjeita noudattaen, on paikan päällä pieni joukko merkkihenkilöitä. Avajaiset kuitenkin striimataan, jotta kaikki pääsevät nauttimaan ja kuulemaan. Katsotaan, jos ensi vuonna järjestetään vielä suuremmat 30v. varjobileet ihan paikan päällä, naurahtaa Toppari.

Avajaisjuhlien lisäksi kesäkoulun ohjelmaan sisältyy etänä järjestettävät jäähyväisjuhlat sekä yleisöluento. Suomenkielisellä yleisöluennolla ”Kurkistus kvanttitietokoneiden maailmaan” Aalto-yliopiston professori Mikko Möttönen kertoo kvanttitietokoneista, joiden odotetaan tulevaisuudessa pystyvän ratkaisemaan laskutehtäviä, jotka ovat nykyisille tietokoneille liian raskaita. Se on tulevaisuudessa tärkeää, koska se mahdollistaa paremmin mm. suurten tietomassojen käsittelyn ja tekoälyn optimoinnin. Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita paikalle kuuntelemaan yleistajuista luentoa verkossa.

Kesäkoulu jatkossa osittain verkossa

Etäyhteyksin järjestettävä kesäkoulu on nyt kokonaan uuden edessä. Nyt kerätään kokemuksia kesäkoulun jatkon kannalta, sillä jatkossa kesäkoulu saatetaan järjestää kokonaan lähitapahtumaa ja verkkotapahtumaa yhdistelevänä hydridimallina, jolloin esimerkiksi osa luennoista järjestetään etänä. Kesäkoulua tuskin tullaan enää kokonaan etänä järjestämään, sillä kesäkoulun yksi tärkeimmistä asioista on fyysinen läsnäolo, verkostoituminen ja sosiaalisten kontaktien luominen. Lisäksi kesäkoulussa järjestetään laboratoriotöitä ja käytännön tekemistä ja harjoituksia, mitkä eivät ole korvattavissa etänä.

- Hybridimalli voisi palvella opiskelijoita paremmin, sillä se lisäisi opiskelijoiden näkökulmasta joustavuutta ja mahdollisuuden osallistua kesäkouluun helpommin esimerkiksi maista, joista ei ole niin helppo matkustaa Suomeen. Myös kuuluisampien luennoitsijoiden haaliminen voisi olla helpompaa, jos heille tarjotaan etäopetusvaihtoehtoa, kertoo kesäkoulun koordinaattori Sanna Patja.

Kesäkoulun järjestäjiä ovat Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen ja informaatioteknologian tiedekunta.

Lisätietoja:

  • Kesäkoulun puheenjohtaja Jussi Toppari, j.jussi.toppari@jyu.fi. +358408054123
  • Kesäkoulun koordinaattori Sanna Patja, jss@jyu.fi, +358408055184

Avainsanat

Kuvat

Tänä vuonna kesäkoulu järjestetään kokonaan verkossa, mutta toiveissa olisi palata myös kohtaamiset mahdollistavaan malliin tulevina kesinä.
Tänä vuonna kesäkoulu järjestetään kokonaan verkossa, mutta toiveissa olisi palata myös kohtaamiset mahdollistavaan malliin tulevina kesinä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Nanotiedepäivät Jyväskylässä 5.–6.10.2021: Esillä solujen selviytymismekanismit, viruksen kaltaiset partikkelit rokotteissa ja nanohäkit24.9.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskus isännöi monitieteellistä nanotieteen- ja teknologian Nanoscience Days -konferenssia 5.–6. lokakuuta 2021. Tapahtuma tarjoaa nanotutkijoille biologian, kemian ja fysiikan aloilta mahdollisuuden esitellä tuloksiaan kansainväliselle yleisölle. Kaksipäiväinen konferenssi pääosin pidetään verkkokonferenssina.

Väitös 1.10.2021: Tinder, Netflix ja WhatsApp häiritsevät kuljettajaa - Liikenteeseen tarvitaan paremmin testattuja ja suunniteltuja sovelluksia (Grahn)24.9.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistossa aiemmin tehty tutkimus paljasti miten kuljettajat maksavat verkkopankissa laskuja, lähettelevät viestejä WhatsAppissa, selaavat Tinderiä ja Instagramia ja jopa katsovat Netflixiä ajaessaan autoa. Kuljettajan keskittyminen liikenteessä mobiilisovelluksiin aiheuttaa visuaalista tarkkaamattomuutta, jolla on kiistaton yhteys tieliikenneonnettomuuksiin. Siltikin liikenteessä käytetään mitä erilaisimpia mobiilisovelluksia – lainsäädännöstä huolimatta. Uudet autot ovat myös pullollaan erilaisia infotainment-järjestelmiä, jotka tarjoavat hyödyn lisäksi myös puhdasta viihdettä autoilijoille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme