Jyväskylän ruokakulttuurin lippulaiva Mestarin Herkku uudistuu täysin keväällä 2020
21.11.2019 10:00:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Mestarin Herkun uudistuksessa rakennetaan moderni ja palveleva ruoka- ja herkkukauppa Jyväskylän keskustaan. Jatkossa Mestarin Herkku, Mestarin Keittiö ja Mestarin Kukka muodostavat entistä viihtyisämmän kaupan, ravintolan, kahvilan ja kukkakaupan yhdistelmän Kauppakeskus Sokkarin alakerrokseen. Uudistuksen perustana ovat asiakkaiden toiveet ja halu nostaa Mestarin Herkun ammattilaisten palveluosaaminen aiempaakin ratkaisevampaan rooliin.
− Olemme ylpeitä siitä, että Mestarin Herkku on ollut Jyväskylän ruokakulttuurin sydän yli 50 vuotta. Haluamme pitää huolen, että Keski-Suomen ainoa Rôtisseurs-kilven omaava ruokakauppa Herkku on tätä myös tulevaisuudessa. 60-luvulla avattu Herkku on tuonut Jyväskylän ruokakauppaan tapakset, prosciutton ja muut kansainväliset herkut. Myös lähiruoka ja keskisuomalaiset toimijat ovat olleet meille aina tärkeä osa Herkun tarjontaa. Mestarin Herkussa voi jatkossakin inspiroitua jokaisena päivänä sekä uusista että tutuista raaka-aineista, kuvailee Mestarin Herkun myymäläpäällikkö Miikka Mikola Sokkarin alakertaan muodostuvaa kokonaisuutta.
Samalla nykyinen PikAteria vaihtaa nimensä Mestarin Keittiöksi, ja ravintolan ilme ja tarjonta kokevat myös mittavan uudistuksen.
− Mestarin Keittiön ruoat valmistetaan jatkossakin paikan päällä omassa keittiössämme. Uudesta ravintolasta löydät jatkossa tuttujen herkkujen lisäksi trendikästä street foodia ja ruokaisan lounasbuffetin, avaa Miikka Mikola ravintolan ideaa.
Ilmeen ja valikoiman lisäksi osastojärjestys kokee mittavan muutoksen, kun Herkku kääntyy 90 astetta niin että kassalinja avautuu nykyiselle kauppakäytävälle. Näin asiointi Herkussa on entistä helpompaa.
− Matalat tilat on käännetty voitoiksi uudistussuunnitelmassa huomioimalla ne mm. myymälän väreissä, asiakkaiden asiointireiteissä, valaistuksessa ja opastuksessa. Tuloksena on erottuva, laadukas ja moderni ruoka- ja herkkukauppa, josta asiakkaamme voivat olla ylpeitä, kertoo Osuuskauppa Keskimaan marketkaupan toimialajohtaja Reima Loukkola.
Remontti alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen ja on valmis huhtikuussa 2020. Uudistuksen kokonaisinvestointi on 3,7 miljoonaa euroa. Investointia kasvattaa keittiön kokonaisuudistus.
− Tiedämme, että remontti tulee aiheuttamaan jonkin verran haittaa asiakkaillemme. Siksi haluammekin ilahduttaa ja kiittää asiakkaitamme koko remontin ajan tarjoamalla heille Bonus Tuplana -kampanjan Mestarin Herkussa ja Kolmikulman S-marketissa, kertoo Miikka Mikola kevään suunnitelmista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Osuuskauppa Keskimaa, Miikka Mikola, myymäläpäällikkö, 050 593 8326, miikka.mikola@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Reima Loukkola, toimialajohtaja, 050 595 1972, reima.loukkola@sok.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 625 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. – keittiön lattiaremontti valmistui ennakoitua nopeammin18.5.2026 09:55:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin. Ravintola on ollut suljettuna kaksi viikkoa keittiön lattiaremontin vuoksi, mutta työ valmistui ennakoitua nopeammin.
Keskimaa lahjoittaa 15 000 euroa MIELI Kriisikeskus Mobilelle nuorten mielenterveyden tueksi13.5.2026 09:03:08 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa kohdentaa 15 000 euron suuruisen Ilo auttaa 2026 -lahjoituksen MIELI Jyväskylän seudun mielenterveys ry:n ylläpitämän MIELI Kriisikeskus Mobilen nuorille suunnattuun asiakastyöhön. Lahjoituksen avulla vahvistetaan nuorten matalan kynnyksen keskusteluapua eri puolilla Keski-Suomea vuoden 2026 aikana.
Uusi S-market Pihtiputaalle – Osuuskauppa Keskimaa investoi uuteen myymälään29.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa rakentaa Pihtiputaalle uuden S-marketin nykyisen myymälän viereen. Rakennustyöt alkavat toukokuussa 2026, ja myymälä avataan keväällä 2027. Uusi kiinteistö korvaa elinkaarensa päähän tulleen nykyisen myymälän ja parantaa alueen päivittäistavarakaupan palveluja.
Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä on valittu SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi28.4.2026 15:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määtän. Antti Määttä on toiminut SOK:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2022 lähtien.
Rosso Jyväskylä palvelee vappuna – suljettuna 4.5. alkaen lattiaremontin vuoksi28.4.2026 11:35:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä palvelee normaalisti vappuna. Ravintola suljetaan lattiaremontin vuoksi maanantaista 4.5. alkaen, ja tavoitteena on avata ovet jälleen toukokuun loppupuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

