Suomen Vuokranantajat ry

Jyväskylän sijoitus tippui Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – vuokrat laskivat vuoden takaisesta

1.7.2022 08:39:47 EEST | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Jaa
Jyväskylän sijoittui 27 kaupungin joukosta sijalle 17 Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa, jossa arvioidaan kaupunkien houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta eri mittareilla. Kaikista vertailun kaupungeista Jyväskylä oli ainoa, joissa vuokrataso on laskenut vuodentakaisesta.

Suomen Vuokranantajien vuoden 2022 kaupunkirankingissa Jyväskylän sijoitus tippui kahdella sijalla viime vuoden vertailusta. Ensimmäiseksi sijoittui Tampere, toiseksi Turku ja kolmannelle sijalle ylsi Vantaa. Suomen kahdeksasta suurimmasta kaupungista Jyväskylä sijoittui heikoiten.

”Jyväskylä on kasvava ja kehittyvä kaupunki, joka on viime vuodet kasvanut noin tuhannella asukkaalla vuodessa. Parin viime vuoden aikana rakentaminen on kaupungissa hidastunut, mutta esimerkiksi vuosina 2018–2019 kaupunkiin valmistui uusia asuntoja noin tuplasti enemmän suhteessa väkiluvun kasvuun. Voimakas asuntotarjonnan kasvu onkin kääntänyt vuokrat laskuun”, kertoo Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.

Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrataso oli vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä 0,4 prosenttia alempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Vuokrien vuosimuutos oli negatiivinen kaikissa huoneistotyypeissä, mutta eniten laskua oli kaksioiden vuokrissa (-0,6 %) ja vähiten kolmioissa (-0,1 %). Yksiöissä vuokrat laskivat 0,2 prosenttia. Vuokrien ohella myös vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat olivat 2,4 prosentin laskussa Jyväskylässä vuonna 2021.

Pandemia-aikana kolmioiden markkinointiajat pysyivät Jyväskylässä pienempiä asuntoja tasaisempana. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Vuokraovi.com-sivustolla niiden keskimääräinen markkinointiaika oli 19 vuorokautta. Yksiöön vuokralainen löytyi keskimäärin 23 vuorokaudessa. Heinä-syyskuussa 2021 yksiöiden markkinointiajan mediaani oli alle kaksi viikkoa, mutta vuodenvaihteissa 2019–2020 ja 2020–2021 uutta vuokralaista joutui Jyväskylässä etsimään pitkälle yli kuukauden päivät. Tähän verrattuna vuokrausajat ovat Jyväskylässä viime aikoina selvästi lyhentyneet.

”Vuokramarkkina on koko maassa lähtenyt palautumaan kohti normaalimpaa tilannetta poikkeuksellisten pandemiavuosien jälkeen. Myös Jyväskylässä markkinointiajat ovat alkaneet lyhentymään; loppukeväästä ne olivat lyhyemmät kuin viime vuonna minään ajankohtana”, sanoo liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen Vuokraovi.comilta.

Kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vertailussa on mukana yhteensä 27 kaupunkia, joille PTT on laskenut huoneistotyypeittäin ennusteet vuosien 2022–2025 keskimääräiselle vuosittaiselle arvonnousulle ja vuokratuotolle ennen veroja.

Laajemmat kaupunkikohtaiset aineistot PTT:n tuottotutkimuksesta ja Suomen Vuokranantajien Vuokramarkkinakatsauksesta ovat saatavilla ekonomisti Sakari Rokkaselta. Tutustu Vuokramarkkinakatsauksen koosteeseen tästä linkistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet notkahtivat, lähiökolmioihin odotetaan suurinta vuokra-asuntokysynnän kasvua29.5.2026 08:25:45 EEST | Tiedote

Asuntosijoittajien ostoaikeet ovat kääntyneet selvään laskuun samalla, kun vuokra-asuntokysynnän painopiste näyttää siirtyvän yksiöistä suurempiin asuntoihin. Suomen Vuokranantajien tuoreen Vuokranantaja-barometrin mukaan erityisesti lähiökolmioiden kysynnän odotetaan kasvavan. Kyselyyn vastasi lähes 2200 asuntosijoittajaa.

Vapaarahoitteisten vuokrien lasku jatkuu pääkaupunkiseudulla ja muu Suomi takaisin kasvu-uralle – koko maan yhtäaikainen lasku oli lyhytaikaista28.4.2026 09:06:25 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien lasku jatkuu pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat kääntyivät takaisin nousuun. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,4 prosenttia vuoden takaisesta, ja muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Viime vuoden lopulla nähty koko Suomen laajuinen vuokrien lasku näyttää jäävän yksittäiseksi notkahdukseksi, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Yli 30 vuotta vanha huoneenvuokralaki päivittyy – tätä muutos käytännössä tarkoittaa26.3.2026 13:56:38 EET | Tiedote

Hallitus on tänään 26.3.2026 antanut esityksensä huoneenvuokralain ja asunto-osakeyhtiölain päivittämiseksi. Huoneenvuokralain kohdalla on kyse merkittävästä asumisen lainsäädäntömuutoksesta, sillä nykyinen laki on yli 30 vuotta vanha. Uusi laki astuu voimaan näillä näkymin syksyn aikana. Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah kertoo, mitä muutoksia vuokra-asumisen arkeen on luvassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye