Jyväskylän yliopisto selvittää ilmasto- ja luontohaittansa
25.8.2020 08:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Uutinen

Sustainability for JYU on Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin käynnistämä hanke, jonka tarkoituksena on selvittää Jyväskylän yliopiston kaikki ilmasto- ja luontohaitat. Haittojen arvioinnin lisäksi tutkitaan keinoja haittojen vähentämiseen ja innovatiiviseen kompensointiin.
– Tuomme hankeella konkretiaa yliopiston ilmastotavoitteisiin. Kartoitamme, mistä yliopiston hiilijalanjälki muodostuu ja kehitämme sen automatisoitua talouskirjanpitoon perustuvaa seurantaa. Lisäksi analysoimme ja ehdotamme keinoja hiilijalanjäljen pienentämiseksi, kertoo hankkeen projektipäällikkö Sami El Geneidy.
Hiilijalanjäljen ohella hankkeessa kehitetään työkaluja yliopiston aiheuttaman luontojalanjäljen arvioimiseen ja hyvittämiseen. Tavoitteena on selvittää, kuinka haittojen hyvittämisellä eli kompensaatiolla voidaan samanaikaisesti edistää yliopiston hiilineutraalisuus tavoitetta ja edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä.
– Luontohaittoja aiheuttavat esimerkiksi energiankäyttö ja erilaiset hankinnat, joiden tuottaminen kuluttaa joko välillisesti tai suoraan luonnonvaroja ja maa-alaa heikentäen näin lajien elinympäristöjä. Luontohaittojen selvitys ja kompensaatio on vielä kohtalaisen uutta ja sen kytkemisen ilmaston muutoksen ehkäisyyn vaatii vielä paljon työtä, El Geneidy kertoo.
Yliopiston päästölaskenta on hankkeelle testialusta, lopullisen tavoitteen ollessa kaikenlaisiin instituutioihin ja yrityksiin soveltuvan päästöjen laskennan protokollan kehittäminen. Kehitys nojaa erityisesti kirjanpidon yksityiskohtaiseen hyödyntämiseen mahdollistaen näin nykyistä paremmin instituutioiden epäsuorien päästöjen huomioinnin. Sustainability for JYU ja Wisdom tekee myös tiivistä yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa, kampusravintoloista lähtien.
– Selvitämme kampusravintola Semma Oy:n hiilijalanjäljen ja keinoja päästövähennyksiin. Kampuksemme kiinteistöjen päästötietoja puolestaan olemme saaneet Suomen Yliopistokiinteistöiltä. Kiinteistöpuolelta olemme yhteistyössä myös omia päästölaskentojaan tekevien JYYn ja KOASin kanssa. Lisäksi mukana yhteistyössä on hiilijalanjäljen hillintään keskittyvä Green Carbon Finland, El Geneidy kertoo.
Jyväskylän yliopiston vastuullisuusasiantuntija Ulla Helimon mukaan Sustainability for JYUn tulokset antavat tukevan pohjan Jyväskylän yliopiston luonto- ja ilmastotyölle.
– Jyväskylän yliopisto on allekirjoittanut kansainvälisen ilmastohätätilan julkilausuman. Samalla se sitoutui lausuman tavoitteisiin, suuntaamaan resursseja ilmastonmuutostutkimukseen ja -koulutukseen sekä lisäämään ympäristö- ja kestävyystietoa kampuksella ja alueellisesti. Hanke on tärkeässä roolissa kehittäessämme kampusta entistä vastuullisemmaksi ja kestävämmäksi.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Sami El Geneidy
+358405329892 Puh
sami.s.elgeneidy@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiro VuoriViestinnän asiantuntija / kauppakorkeakoulu
Puh:040 805 4636iiro.p.l.vuori@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Joni Borgström Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajaksi6.11.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Joni Borgström on aloittanut Jyväskylän yliopiston perustaman sijoitusyhtiö Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajana 1.11.2026. Unifund sijoittaa varhaisen vaiheen yrityksiin, joiden liiketoiminta perustuu Jyväskylän yliopiston tutkimuksen tai osaamisen hyödyntämiseen.
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

