Jyväskylän yliopisto vie palan palkittua yliopistokampusta Messukeskukseen
21.11.2022 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jyväskylän yliopisto saapuu Helsingin Messukeskukseen Studia-messuille mukanaan opiskelijoita, opettajia ja hakijapalveluiden henkilökuntaa, jotka ovat valmiina kertomaan eri koulutusmahdollisuuksista ja opiskelusta Jyväskylässä.
”Parin poikkeusvuoden ja etätapahtumien jälkeen meistä on tärkeää päästä taas tapaamaan mahdollisia tulevia opiskelijoita livenä, ja kertomaan monitieteisen yliopistomme kattavasta tarjonnasta kunnon roadshown kera. Osastollamme voi tavata eri alojen opiskelijoita ja kuulla minkälaisia omannäköisiä opintopolkuja meillä on mahdollista rakentaa sekä saada ihan konkreettisia neuvoja yliopistoon hakemiseen”, kertoo Jyväskylän yliopiston markkinointiasiantuntija Mirva Seppälä.
Jyväskylä tunnetaan eloisana ja kansainvälisenä opiskelijakaupunkina, jossa joka 3. vastaantulija on opiskelija. Jyväskylän yliopiston kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsevat kampusalueet ovat niittäneet mainetta viihtyisyydellään, keskeisellä sijainnilla ja upealla arkkitehtuurillaan.
Nyt pala palkittua kulttuuriperintöä tuodaan myös fyysisesti nähtäväksi ja koettavaksi messuille. Jyväskylän yliopiston vastaremontoitu kirjasto Lähde palkittiin tänä syksynä arkkitehtuurin Finlandia-palkinnolla, ja keväällä Jyväskylän Seminaarinmäki ja tasa-arvoinen koulutus sai Suomen ensimmäisen Euroopan kulttuuriperintötunnustuksen.
”Tuomme messuosastolle kirjastolta tutut, mustavalkoraidalliset sohvat. Ne ovat käytännössä kaikille opiskelijoillemme tutut, ja varmasti jokainen yliopiston kirjastossa joskus piipahtanut on toviksi niille istahtanut. Ikonisten tuolien mustavalkoraidallinen kangas on nimeltään Jyväskylän kesä. Kyseisellä kankaalla verhoillut kalusteet ovat suunnitelleet sisustusarkkitehdit Vuokko ja Torsten Laakso 1970-luvulla.Nyt tätä fiilistä on mahdollista päästä aistimaan messuosastollamme”, Seppälä vinkkaa.
Kulttuurikokemuksen ja rennon fiilistelyn lisäksi messuosastolla esittäytyvät kaikki Jyväskylän yliopiston tiedekunnat sekä Avoin yliopisto.
”Studiassa on esittelyssä koko tarjontamme. Jokaisesta tiedekunnasta on paikalla opiskelijalähettiläitä, jotka osaavat kertoa aivan ensikäden kokemusta siitä, millaista Jyväskylässä on asua ja opiskella. Lisäksi saatavilla on tietoa kaikesta opintotarjonnastamme ja yhteishausta yleisesti. Jyväskylän yliopistossa on kuusi tiedekuntaa ja tarjolla yli 100 oppiaineita. 14 00 opiskelijalla on laajat mahdollisuudet opiskella muiden alojen opintoja yli tiedekuntarajojen.”
Jyväskylän yliopiston osasto sijaitsee Studia-messujen hallissa 4, paikassa 4a59.
23.11.2022 klo 14:30-15:00 Jyväskylän yliopiston opiskelijat äänessä Inspis-lavalla: Jyväskylän yliopistossa pystyy luomaan oman näköiset opinnot.
Lisätietoja: markkinointiasiantuntija Mirva Seppälä, Jyväskylän yliopisto, puh. 050 4757 199.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

