Jyväskylän yliopiston sijoitus säilyi ennallaan Shanghain listalla – kasvatustieteet maailman kärkeä
15.8.2022 10:58:31 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Vertailussa julkistettiin 500 maailman huippuyliopiston lisäksi lähellä listasijoitusta olevat yliopistot sijoilla 501-1000.
Shanghain lista ottaa huomioon lähinnä yliopistojen tutkimuksen. Vertailussa huomioidaan muun muassa yliopiston Nobel-palkitut alumnit eli kasvatit sekä siteeratuimmat tutkijat ja arvostetuissa tiedelehdissä julkaistut artikkelit. Suomesta listalle pääsi 7 yliopistoa.
Listauksen tieteenalakohtaisessa vertailussa Jyväskylän yliopiston alat sijoittuivat hyvin: kasvatustieteet peräti sijalle 44. Yliopistosta pääsi mukaan maailman 500 parhaan joukkoon myös 12 muuta tieteenalaa.
Kirjasto- ja informaatiotutkimus (JYU:ssa tietojärjestelmätiede ja yhteiskuntatieteet) sijoittui sijoille 51-75. Viestintä sijoittui sijoille 101-150, matematiikka välille 151-200, psykologia, kemia, biologia, ekologia sekä hotelliala (JYU:ssa liikunta) sijoille 201-300. Välille 401-500 sijoitettiin tietotekniikka, lääketiede (JYU:ssa gerontologia), kansanterveys sekä johtaminen
Listan mukaan maailman arvostetuin yliopisto on jälleen yhdysvaltalainen Harvard. Seuraavilla sijoilla olivat yhdysvaltalainen Stanfordin yliopisto Kaliforniasta sekä englantilainen Cambridgen yliopisto. Maailman parhaan 20 yliopiston joukkoon arvioitiin 15 yhdysvaltalaista yliopistoa.
Shanghain lista:
http://www.shanghairanking.com/
Lisätietoja:
kehittämispäällikkö Anna Grönlund, puh. 050 313 0401, anna.gronlund@jyu.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Joni Borgström Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajaksi6.11.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Joni Borgström on aloittanut Jyväskylän yliopiston perustaman sijoitusyhtiö Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajana 1.11.2026. Unifund sijoittaa varhaisen vaiheen yrityksiin, joiden liiketoiminta perustuu Jyväskylän yliopiston tutkimuksen tai osaamisen hyödyntämiseen.
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
