Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen sopimusliikenteiden hankinta on käynnistynyt
Korona-ajan myötä tapahtuneet liikennöitsijälähtöisen, markkinaehtoisen liikenteen tarjonnan muutokset ovat edelleen näkyvissä tietyillä yhteysväleillä. Myös palveluiden kysynnässä on nähtävissä joitakin muutoksia korona-ajan vaikutuksesta tai muista syistä johtuen. Näitä tekijöitä otetaan mahdollisuuksien mukaan nyt huomioon sopimusliikenteen hankinnassa.
ELY-keskus kilpailuttaa linja-autovuoroja kuntakeskusten ja alueen keskuskaupungin välille toimialueensa molemmissa maakunnissa. Hankinnassa ovat vuorot Savitaipaleelta ja Lemiltä Lappeenrantaan, vuorot Luumäeltä sekä Lappeenrannan että Kouvolan suuntaan, vuorot Ruokolahdelta Imatralle sekä vuorot Miehikkälästä ja Virolahdelta Haminaan. Hankittavan sopimusliikenteen suunnittelua on tehty yhteistyössä kuntien kanssa ja kunnat tulevat osallistumaan myös kuntalaisiaan palvelevien sopimusvuorojen rahoitukseen ELY-keskuksen kanssa sovitulla osuudella.
ELY-keskuksen sopimus Imatran ja Lappeenrannan välisestä liikenteestä (Linjat 100 ja 101) päättyy myös tulevana kesänä kesäkuun loppuun mennessä. Jatkossa tästä liikenteestä vastaavat yhteistyössä toimivaltaiset joukkoliikenneviranomaiset Imatran ja Lappeenrannan kaupungit, joiden asukkaat ovat vuoroissa pääosin matkustaneetkin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joukkoliikennevastaava Ulla Marjamaa, p 0295 029 348
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskusKauppamiehenkatu 4 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kouvolassa välillä Rantinsuonpolku – Vennantie on poistettu suoraan valtatielle 6 johtavat yksityistieliittymät28.11.2025 09:20:50 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola -rakennusurakka on valmistunut yksityistiejärjestelyiden osalta.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on nimitetty Satu Mäkelä27.11.2025 14:16:27 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta. Elinvoimakeskukset perustetaan nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta. Uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat.
Kaakkois-Suomen maanteillä tehdään reunapaalumuutoksia25.11.2025 10:07:00 EET | Tiedote
Väylävirasto on julkaissut uuden ohjeen reunapaalujen käytöstä ja laatuvaatimuksista. Ohjeistuksen muutokset johtavat siihen, että kaikki Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueen reunapaaluosuudet käydään läpi, ja paalut joko poistetaan tai vaihdetaan. Poistettavat paalut korvataan talvi- ja pimeän ajaksi aurausviitoilla.
Kaakkois-Suomessa oli lokakuun lopussa 16435 työtöntä työnhakijaa25.11.2025 08:11:52 EET | Tiedote
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa kasvoi lokakuussa vuodentakaiseen verrattuna. Lomautettuja oli vähemmän kuin vuosi sitten, mutta syyskuusta määrä kasvoi. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi huomattavasti − eniten Kouvolan seudulla. Työpaikkailmoituksia oli vuodentakaista enemmän Kouvolan seutukunnassa, mutta muualla avoimet työpaikat vähenivät. Palveluista vain valmennusten ja omaehtoisen opiskelun osallistujamäärät nousivat.
Tehtaanmäen koulusta, Kuusankosken Kotiseututalosta ja Immolan Komentolasta myönteiset suojelupäätökset20.11.2025 08:56:54 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tehnyt 17.11.2025 kuusi päätöstä rakennussuojeluasioissa (Laki rakennusperinnön suojelemisesta 498/2010).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme