Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, huhtikuu 2022
Kaakkois-Suomessa oli huhtikuun 2022 lopussa 13228 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä on 3412 (-21 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kymenlaaksossa työttömien määrä väheni vuodentakaisesta 1856 henkilön ja 19 prosentin verran. Etelä-Karjalassa työttömiä oli 1556 henkilöä ja 22 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden 2019 huhtikuusta työttömien määrä laski Kymenlaaksossa yhdeksän ja Etelä-Karjalassa kolmen prosentin verran.
Työttömistä työnhakijoista Kaakkois-Suomessa oli kokoaikaisesti lomautettuja 1105 eli 8 prosenttia kaikista työttömistä. Vuoden 2021 huhtikuusta lomautettujen määrä laski 1303 henkilön ja 54 prosentin verran.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kaakkois-Suomessa 10,3 prosenttia. Kunnittain tarkasteltuna Kaakkois-Suomen korkein työttömyysaste oli Rautjärvellä (12,7 %) ja matalin Lemillä (6,4 %).
Työttömien määrä laski kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa ja kunnissa
Työttömien määrä oli huhtikuussa 2022 vuodentakaiseen verrattuna pienempi kaikissa seutukunnissa. Eniten työttömien määrä laski Kotka-Haminan seudulla (-987 henkilöä). Prosentuaalisesti lasku oli suurinta Imatran seudulla (-25 %).
Työttömien määrä laski huhtikuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa kaakkoissuomalaisissa kunnissa. Määrällisesti lasku oli suurinta Kouvolassa ja toiseksi suurinta Lappeenrannassa. Suhteellisesti eniten työttömien määrä laski Lemillä.
Nuorisotyöttömyys laski yli kolmanneksella
Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli huhtikuun lopussa Kaakkois-Suomessa 1269, mikä on 36 prosenttia (-719 henkilöä) vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä laski edellisvuodesta kaikissa kaakkoissuomalaisissa seutukunnissa.
Yli 50-vuotiaita oli Kaakkois-Suomessa työttömänä 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Työttömien määrä laski kaikilla koulutusasteilla ja lähes kaikissa ammattiryhmissä
Koulutusasteittain tarkasteltuna työttömien määrä laski Kaakkois-Suomessa edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna kaikilla asteilla. Määrällisesti eniten laski toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys ja suhteellisesti suurinta lasku oli erikoisammattitutkinnon suorittaneilla.
Lähes kaikissa ammattiryhmissä työttömien määrä laski edellisvuodesta. Eniten väheni palvelu- ja myyntityöntekijöiden työttömyys. Myös rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ryhmässä oli reilusti vähemmän työttömiä. Maanviljelijöiden ja metsätyöntekijöiden ammattiryhmissä työttömien määrä hieman nousi.
Pitkäaikaistyöttömiä 18 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin
Kaakkois-Suomessa oli huhtikuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 4200, mikä on 18 prosenttia (-903 henkilöä) vähemmän kuin vuoden 2021 huhtikuussa. Pitkäaikaistyöttömyys väheni koko alueella, eniten Kouvolan seudulla. Eniten pitkäaikaistyöttömiä on Kotka-Haminan seutukunnassa.
Kaikista alueen työttömistä pitkäaikaistyöttömiä oli 32 prosenttia. Koko maassa pitkäaikaistyöttömiä oli 12 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Uusia avoimia työpaikkoja 56 prosenttia edellisvuotta enemmän
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun aikana avoinna 3250 uutta työpaikkaa. Uusien paikkojen määrä oli 56 prosenttia (+1160 kpl) suurempi kuin vuosi sitten. Työpaikkoja oli vuodentakaista enemmän kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa. Eniten työpaikkoja tuli lisää Lappeenrannan seudulle (+444 kpl, +70 %).
Uusista avoimista työpaikoista 84 prosenttia oli yrityksissä.
Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi edellisvuodesta eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmään kuuluville. Myös muiden työntekijöiden ammattiryhmässä työpaikkoja oli vuodentakaista paljon enemmän tarjolla.
Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin toimisto- ja laitossiivoojille, myyjille, myyntiedustajille, lähihoitajille ja avustaville keittiötyöntekijöille.
Palveluissa ja palkkatukityössä olevien määrät kasvoivat
Huhtikuun lopussa Kaakkois-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 6986 henkilöä (+2 %). Aktivointiaste oli 35 prosenttia.
Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli huhtikuussa noin 20000. Määrä on reilut 3000 henkilöä pienempi kuin vuotta aikaisemmin.
Palkkatuella työllistettyjä oli huhtikuun lopussa yhteensä 1869 henkilöä. Määrä nousi viime vuodesta 11 prosentin ja 180 henkilön verran. Enemmistö työllistetyistä (vajaa 64 %) oli yksityisen sektorin töissä.
Työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa oli yhteensä 2959 henkilöä. Palveluista muiden paitsi vuorotteluvapaasijaisuuksien, kuntouttavan työtoiminnan ja työ- ja koulutuskokeilujen osallistujamäärät laskivat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
Johtaja Jari Saarinen puh. 0295 042 200, jari.saarinen@te-toimisto.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskusKauppamiehenkatu 4 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa Kaakkois-Suomessa23.12.2025 08:22:04 EET | Tiedote
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa kasvoi marraskuussa vuodentakaiseen verrattuna. Lomautettuja oli vähemmän kuin vuosi sitten, mutta lokakuusta lomautukset lisääntyivät. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi huomattavasti − eniten Kouvolan seudulla. Työpaikkoja oli avoinna suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten. Palveluista vain kuntouttavan työtoiminnan ja omaehtoisen opiskelun osallistujamäärät nousivat.
Yritystoimintaa ja alueen kehittämistä rahoitettiin Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa noin 64 miljoonalla eurolla16.12.2025 10:49:17 EET | Tiedote
Tänä vuonna marraskuun loppuun mennessä Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon myönnettiin erilaisia Euroopan Unionin ja kansallisia yritys- ja hankerahoitustukia yhteensä 24 miljoonaa euroa. Lisäksi alueen elinvoimalle tärkeää valtion maantieverkkoa ylläpidettiin ja korjattiin lähes 40 miljoonalla eurolla.
Kouvolassa välillä Rantinsuonpolku – Vennantie on poistettu suoraan valtatielle 6 johtavat yksityistieliittymät28.11.2025 09:20:50 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola -rakennusurakka on valmistunut yksityistiejärjestelyiden osalta.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on nimitetty Satu Mäkelä27.11.2025 14:16:27 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta. Elinvoimakeskukset perustetaan nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta. Uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat.
Kaakkois-Suomen maanteillä tehdään reunapaalumuutoksia25.11.2025 10:07:00 EET | Tiedote
Väylävirasto on julkaissut uuden ohjeen reunapaalujen käytöstä ja laatuvaatimuksista. Ohjeistuksen muutokset johtavat siihen, että kaikki Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueen reunapaaluosuudet käydään läpi, ja paalut joko poistetaan tai vaihdetaan. Poistettavat paalut korvataan talvi- ja pimeän ajaksi aurausviitoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme