Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, maaliskuu 2022

Jaa
Kaakkois-Suomessa työttömien määrä maaliskuussa 2022 laski vuodentakaisesta 22 prosenttia. Etelä-Karjalassa prosentuaalinen lasku on hieman Kymenlaaksoa suurempi. Pitkäaikaistyöttömien määrä laski edellisvuodesta 15 prosenttia ja on laskussa kaikissa seutukunnissa. Nuorten työttömien määrä laski viime vuodesta 38 prosentilla. Lomautettujen määrä on laskenut selvästi edellisvuodesta ja myös helmikuusta. Uusia avoimia työpaikkoja on 58 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Kaakkois­-Suomessa oli maaliskuun 2022 lopussa 14173 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä on 3897 (-22 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kymenlaaksossa työttömien määrä väheni vuodentakaisesta 2088 henkilön ja 20 prosentin verran. Etelä-Karjalassa työttömiä oli 1809 henkilöä ja 23 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden 2019 maaliskuusta työttömien määrä laski Kymenlaaksossa yhdeksän ja Etelä-Karjalassa yhden prosentin verran. 

Työttömistä työnhakijoista Kaakkois­-Suomessa oli kokoaikaisesti lomautettuja 1409 eli 10 prosenttia kaikista työttömistä. Vuoden 2021 maaliskuusta lomautettujen määrä laski selvästi, 1667 henkilön ja 54 prosentin verran.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kaakkois­-Suomessa 11,1 prosenttia. Kunnittain tarkasteltuna Kaakkois-Suomen korkein työttömyysaste oli Rautjärvellä (13,8 %) ja matalin Lemillä (7,6 %).

Työttömien määrä laski kaikissa Kaakkois­-Suomen seutukunnissa ja kunnissa

Työttömien määrä oli maaliskuussa 2022 vuodentakaiseen verrattuna pienempi kaikissa seutukunnissa. Eniten työttömien määrä laski Lappeenrannan seudulla (-1178 henkilöä). Prosentuaalisesti lasku oli suurinta Imatran seudulla (24 %).

Työttömien määrä laski maaliskuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa kaakkoissuomalaisissa kunnissa. Määrällisesti lasku oli suurinta Lappeenrannassa ja toiseksi suurinta Kouvolassa. Suhteellisesti eniten työttömien määrä laski Imatralla, Ruokolahdella ja Virolahdella.

Nuorisotyöttömyys laski yli kolmanneksella

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli maaliskuun lopussa Kaakkois­-Suomessa 1429, mikä on 38 prosenttia (­-866 henkilöä) vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Alle 25­-vuotiaiden työttömien määrä laski edellisvuodesta kaikissa kaakkoissuomalaisissa seutukunnissa.

Yli 50-­vuotiaita oli Kaakkois-­Suomessa työttömänä 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työttömien määrä laski kaikilla koulutusasteilla ja ammattiryhmissä

Koulutusasteittain tarkasteltuna työttömien määrä laski Kaakkois­-Suomessa edellisen vuoden maaliskuuhun verrattuna kaikilla asteilla. Määrällisesti ja suhteellisesti eniten laski toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys.

Myös kaikissa ammattiryhmissä työttömien määrä laski edellisvuodesta. Määrällisesti eniten väheni palvelu- ja myyntityöntekijöiden työttömyys. Myös rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ryhmässä oli reilusti vähemmän työttömiä. Suhteellisesti vähiten työttömien määrä laski maanviljelijöiden ja metsätyöntekijöiden ammattiryhmissä.

Pitkäaikaistyöttömiä 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin

Kaakkois­-Suomessa oli maaliskuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 4345, mikä on 15 prosenttia (-755 henkilöä) vähemmän kuin vuoden 2021 maaliskuussa. Pitkäaikaistyöttömyys väheni kaikilla seuduilla. Eniten pitkäaikaistyöttömiä on Kotka-Haminan seutukunnassa.

Kaikista alueen työttömistä pitkäaikaistyöttömiä oli 31 prosenttia.

Koko maassa pitkäaikaistyöttömiä oli kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Uusia avoimia työpaikkoja 58 prosenttia edellisvuotta enemmän

Kaakkois­-Suomen työ-­ ja elinkeinotoimistossa oli maaliskuun aikana avoinna 3660 uutta työpaikkaa. Uusien paikkojen määrä oli 58 prosenttia (+1337 kpl) suurempi kuin vuosi sitten. Työpaikkoja oli vuodentakaista enemmän kaikissa Kaakkois-­Suomen seutukunnissa. Eniten työpaikkoja tuli lisää Lappeenrannan seudulle (+546 kpl, +83 %).

Uusista avoimista työpaikoista 81 prosenttia oli yrityksissä.

Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi edellisvuodesta eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmään kuuluville. Myös muiden työntekijöiden ammattiryhmässä työpaikkoja oli vuodentakaista paljon enemmän tarjolla. Osassa ammattiryhmiä ilmoitettujen työpaikkojen määrä laski. Eniten laski johtajille ilmoitettujen työpaikkojen määrä.

Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin toimisto- ja laitossiivoojille, myyjille, lähihoitajille, avustaville keittiötyöntekijöille ja myyntiedustajille.

Palveluissa ja palkkatukityössä olevien määrät kasvoivat

Maaliskuun lopussa Kaakkois­-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 6910 henkilöä (+2 %). Aktivointiaste oli 33 prosenttia.

Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli helmikuussa noin 21000. Määrä on noin 4000 henkilöä pienempi kuin vuotta aikaisemmin.

Palkkatuella työllistettyjä oli maaliskuun lopussa yhteensä 1827 henkilöä. Määrä nousi viime vuodesta 14 prosentin ja 223 henkilön verran. Enemmistö työllistetyistä (64 %) oli yksityisen sektorin töissä.

Työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa oli yhteensä 2923 henkilöä. Palveluista muiden paitsi vuorotteluvapaasijaisuuksien ja työvoimakoulutusten osallistujamäärät laskivat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
Johtaja Jari Saarinen puh. 0295 042 200, jari.saarinen@te-toimisto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola

0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan kestävä ja elinvoimainen Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen ELY-keskus ehdottaa kahden alueen nimeämistä merkittäviksi tulvariskialueiksi19.3.2024 09:41:34 EET | Tiedote

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut arviot vesistöalueiden ja merenrannikon tulvariskeistä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella. ELY-keskus ehdottaa merkittäviksi tulvariskialueiksi Kymijoen alaosaa sekä Haminan ja Kotkan rannikkoaluetta. Ehdotukset merkittäviksi tulvariskialueiksi ovat kuultavana 15.3.–17.6.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye