Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, syyskuu 2020

Jaa
Työttömiä työnhakijoita oli Kaakkois-Suomessa syyskuun 2020 lopussa 20 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lomautettujen määrä nousi reilusti viime vuoden syyskuun tilanteeseen verrattuna, mutta laski selvästi kevään ja kesän luvuista. Nuorten, alle 25-vuotiaiden työttömyys kasvoi 10 prosentin verran vuoden takaisesta, mutta on nyt laskusuunnassa. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi viime vuoden syyskuusta ja kuluvan vuoden edeltävistä kuukausista. Avoimia työpaikkoja on 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kaakkois-Suomessa oli syyskuun lopussa 17 064 työtöntä työnhakijaa. Työnhakijoita on 2 820 (20 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kymenlaaksossa työttömiä oli 9 795. Määrä kasvoi 1 354 henkilöllä (+16 %) edellisvuoden syyskuusta. Etelä-Karjalassa, jossa työttömiä oli 7 269, määrä kasvoi 1 466 henkilön (+ 25 %) verran.

Kaakkois-Suomessa oli syyskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 2 182 eli 13 prosenttia kaikista työttömistä. Lomautettujen määrä kasvoi viime vuoden syyskuuhun verrattuna 1 622 henkilön verran (+290 %).

Työttömien määrä kasvoi kaikissa seutukunnissa

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kaakkois-Suomessa 12,7 % prosenttia. Korkein työttömyysaste oli Imatralla (17,3 %) ja matalin Lemillä (8,1 %).

Työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaiseen verrattuna kaikissa kaakkoissuomalaisissa seutukunnissa ja kaikissa kunnissa paitsi Lemillä, jossa määrä pysyi samana. Etelä-Karjalassa työttömien määrä kasvoi määrällisesti ja suhteellisesti enemmän kuin Kymenlaaksossa. Kunnista eniten työttömien määrä kasvoi Lappeenrannassa (+ 777 henkilöä) ja Kouvolassa (+ 637 henkilöä). Prosentuaalisesti nousu oli suurinta Taipalsaarella (+60 %) ja Miehikkälässä (+38 %).

Nuoria työttömiä on 10 prosenttia enemmän ja pitkäaikaistyöttömiä 26 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa 2 158.  Määrä on 10 prosenttia enemmän (+ 189 henkilöä) kuin vuotta aikaisemmin. Nuorten työttömyys kasvoi kaikissa seutukunnissa. Suhteellisesti eniten nuorten työttömyys kasvoi Lappeenrannan (+14 %) ja Kotka-Haminan (+13 %) seuduilla. Kouvolan seudulla kasvua oli 6 % ja Imatralla 2 %.

Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 7 162 henkilöä eli 20 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Pitkäaikaistyöttömiä oli kaakossa syyskuun lopussa 4 420, mikä on 26 prosenttia (+911 henkilöä) enemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömyys nousi kaikissa seutukunnissa, eniten Imatran seudulla (+61 %, 225 henkilöä). Lukumääräisesti eniten pitkäaikaistyöttömiä on Kotka-Haminan seudulla ja vähiten Imatran seudulla.

Työttömien määrä kasvoi lähes kaikilla koulutusasteilla ja kaikissa ammattiryhmissä

Työttömyys kasvoi edellisvuoteen verrattuna kaikilla koulutusasteilla lukuun ottamatta alemman perusasteen työttömyyden laskua. Määrällisesti eniten kasvoi toisen asteen suorittaneiden työttömyys (+ 1 596 henkilöä). Suhteellisesti eniten kasvoi erikoisammattikoulutusasteen suorittaneiden työttömyys (+98 %, +45 hlöä).Työttömyys kasvoi kaikissa ammattiryhmissä, eniten ammatteihin luokittelemattomien ryhmässä. Kasvu oli suurta myös palvelu- ja myyntityöntekijöiden, rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ryhmissä.

Uusia avoimia työpaikkoja 13 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun aikana avoinna 1 790 uutta työpaikkaa. Määrä on 13 prosenttia (-271 kpl) pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Suhteellisesti eniten työpaikkojen määrä väheni vuoden takaiseen verrattuna Imatran seudulla (-31 %) ja määrällisesti eniten Lappeenrannan seudulla ( -134 kpl).

Uusista avoimista työpaikoista 83 prosenttia oli yrityksissä. Avoimien työpaikkojen määrä väheni eniten muiden työntekijöiden ammattiryhmässä. Suhteellisesti eniten väheni maanviljelijöiden ja metsätyöntekijöiden työpaikkojen määrä. Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmän työpaikkojen määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna eniten. Myös ammatteihin luokittelemattomien ja toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöiden ammattiryhmille työpaikkoja oli avoinna edellisvuoden syyskuuta enemmän.

Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin talonrakentajille, myyjille ja lähihoitajille.

Palveluissa olevien ja työllistettyjen määrät laskivat

Syyskuun lopussa Kaakkois-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 6 770 henkilöä (- 5 %). Aktivointiaste oli 28 prosenttia. Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli noin 24 000, mikä on noin 3 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Palkkatuella työllistettyjä oli syyskuun lopussa yhteensä 1 552 henkilöä. Määrä on noin 5 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten. Työllistetyistä suurin osa (69 %) oli yksityisellä sektorilla.

Työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa oli yhteensä 3 168 henkilöä. Omaehtoiseen koulutukseen, kuntouttavaan työtoimintaan ja työ- ja koulutuskokeiluihin osallistujia oli vähemmän kuin vuosi sitten. Työvoimakoulutusten ja valmennusten osallistujamäärät sen sijaan kasvoivat.

Lisätietoa:

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, syyskuu 2020 (pdf)

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola

0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kesänopeuksiin aletaan siirtyä 8.4. alkaen Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa5.4.2024 08:33:02 EEST | Tiedote

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poisto aloitetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa maanantaina 8.4.2024, mikäli sää- ja keliolosuhteet sen sallivat. Koko maassa on määrä palata kesäajan nopeusrajoituksiin huhtikuun loppuun mennessä. Tielläliikkujien on otettava kevään mahdollisesti vaihtelevat olosuhteet huomioon niin ajamisessa kuin rengasvalinnassakin.

Imatran seutukunnalle valmistellaan äkillisen rakennemuutoksen suunnitelmaa4.4.2024 14:23:44 EEST | Tiedote

Stora Enso uutisoi keskiviikkona muutosneuvottelujen alkamisesta Imatran tehtailla ensi viikolla. Muutosneuvottelut kestävät alustavan arvion mukaan kuusi viikkoa ja niiden tuloksena vähennyksiä voidaan tehdä maksimissaan 120 henkilön verran. Useista toimijoista koostuva ryhmä kokoontui tänään torstaina keskustelemaan siitä, kuinka mahdollisesti työttömiksi jääviä henkilöitä voidaan tukea. Mukana olivat edustajat Stora Ensolta, Imatran kaupungilta, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta, Kaakkois-Suomen TE-toimistosta, Etelä-Karjalan maakuntaliitosta, Imatran Seudun Kehitysyhtiöstä, Lappeenrannan kaupungilta, Etelä-Karjalan Yrittäjistä ja Etelä-Karjalan kauppakamarista sekä useita henkilöitä työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kaakkois-Suomen maaseudun elinvoimaa parantaviin hankkeisiin on haettavissa tänä vuonna lähes 10 miljoonaa euroa2.4.2024 13:23:59 EEST | Tiedote

Kaupunkikeskustojen ulkopuolella sijaitsevien yritysten investointeihin ja kehittämiseen on haettavissa tänä vuonna runsaasti EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta ja alueen neljästä Leader-ryhmästä. Ympäristö- ja ilmastotoimiin liittyvät teemahaut tuovat oman lisänsä kehittämishankkeitten rahoituspalettiin. Euroopan maaseuturahastosta tuetaan yritysten sekä yhteisöjen investointeja ja kehittämistoimia, jotta maaseudulla palvelut ja elämänlaatu paranisivat ja kaupunkikeskustojen ulkopuolelle syntyisi lisää yritystoimintaa ja työpaikkoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye