Kaakkois-Suomessa kannetaan korsi kekoon vieraspetojen torjunnassa

Jaa
Kaakkois-Suomen 12 lintuvedellä pyydetään supikoiria ja minkkejä Helmi-vieraspetohankkeessa, jossa turvataan vesilintujen pesintää. Viime vuonna kohteiden 59 hankepyytäjää käyttivät pyyntiin yhteensä 7 168 tuntia.

Vieraspetopyynnit käynnistyivät jouhevasti Kaakkois-Suomen lintuvesillä ensimmäisen hankevuoden 2021 aikana, sillä paikalliset riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat suhtautuivat positiivisesti luonnonhoitotyöhön. Useilla alueilla oli jo olemassa pienpetopyynnin perinnettä. Kaikilla 2021 mukana olleilla lintuvesillä pyyntiryhmät nostivat saalismääriä vuonna 2022, jolloin saatiin saaliiksi 1 348 supikoiraa ja 107 minkkiä. Alueen hankepyytäjät käyttivät pyyntiin yhteensä yli 7 000 tuntia.

- Kaakkois-Suomen voidaan todeta olevan hyvin mukana hankkeessa ja luontomme hoitotyössä. Joillain alueilla pyyntiä on toteutettu jo aiemmin, jolloin hanke on tuonut mahdollisuuden tehokkaampaan pyyntiin. Tavoitteenamme ei ole suuri saalimäärä, vaan vieraspedoista vapaat alueet, kertoo alueen hankesuunnittelija Tomi Nevalainen.

Kaakkois-Suomen pyyntikohteita ovat Porvoonjokisuisto ja Pieni Pernalajanlahti Porvoossa, Gammelbyviken ja Pernajanlahti Loviisassa, Heinlahti Pyhtäällä, Salminlahti Kotkassa ja Haminassa, Lupinlahti ja Kirkkojärvi Haminassa, Kirkon-Vilkkiläntura Virolahdella, Tyllinjärvi Miehikkälässä, Siikalahti Parikkalassa ja Pyhäjärvi, Lintukymi sekä Urajärven lahtia Kouvolan ja Iitin alueelta.

Kivinen maasto ohjaa pyyntiä syksyyn – kevätpyynti silti kriittistä

Keväällä supikoirien etsiessä uusia alueita pyytäjät huolehtivat loukuista, kyttäävät sekä huolehtivat kamerahaaskoista. Sopivilla keleillä pesiä etsitään jäljestämällä.

- Keväällä jokaisen vieraspedon poistaminen lintuvesien ääreltä on ensiarvoisen tärkeää lintujen pesinnän onnistumisen kannalta. Paikoin alueista huolehditaan jo erittäin esimerkillisellä tavalla. Varsinkin siinä vaiheessa, kun alueen eteen on tehty jo iso työ ja petokannat saatu alas, saavutettua tilannetta halutaan vaalia, kertoo Nevalainen.

Kaakkois-Suomen kivinen maasto käytännössä sanelee supikoirakantojen tehokkaimmaksi leikkausajankohdaksi syksyn vararavinnon keruuajan loukku-, kyttäys-, ja pintapyynnillä. Talvikaudella pyytäjät kiertävät pesiä, joista supikoiria saa poistettua tavanomaisella luolakalustolla ja kohtuullisella työmäärällä.

Minkinpyynti haasteellista

Tehokas minkinpyynti vaatii omaa perehtymistään ja osaamista. Yksi asiaan vihkiytynyt pyytäjä voi pyytää kaudessa monin verroin enemmän kuin aloittelija. Loukulla, hajusteella ja oikealla loukun sijoittelulla on merkitystä. Kaakon seudun pyyntikohteiden merenrantojen laajat kaislikot tuovat minkinpyyntiin haastetta. Perinteiset minkinpyynnin paikat, kuten purot, jokivarret ja rantakivikot ovat sisämaata vähemmässä. Kaakkois-Suomessa haetaankin minkinpyynnin osalta ratkaisuja pyynnin tehostamiseksi.

Luontokadon torjuntaa laajalla rintamalla

Nevalainen kiittää hankkeeseen mukaan lähteneitä kaakkoissuomalaisia lämpimästä ja myötämielisestä suhtautumisesta luonnonhoitotyöhön. Pyyntityön tavoitteena on turvata erityisesti taantuneita vesilintukantoja, mikä vaatii ammattimaista koordinaatiota. Helmi-vieraspetohanke on osa Helmi-elinympäristöohjelmaa, jossa vahvistetaan Suomen luonnon monimuotoisuutta. Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa pyyntiä 2,5 miljoonalla ja ympäristöministeriö 1,8 miljoonalla eurolla.

Kuvat:

Syksyinen Salminlahti. Kuvaaja: Tomi Nevalainen / Suomen riistakeskus.

Lupinlahti maaliskuussa 2023. Kuvaaja: Tomi Nevalainen / Suomen riistakeskus.

Paikallisia Helmi-ohjelman pyytäjiä pintapyyntiin erikoistuneiden koirien kanssa. Keskellä hankesuunnittelija Tomi Nevalainen. Kuvaaja: Ville Kankare

Helmi-vieraspetohankkeen suunnittelija Tomi Nevalainen valmistautumassa pintapyyntiin eli supikoiran pyyntiin metsästyskoiran kanssa. Kuvaaja: Ville Kankare

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tomi Nevalainen, riistasuunnittelija, Helmi-vieraspetohanke Kaakkois-Suomi, Suomen riistakeskus
Puh. 0294312224, sähköposti tomi.nevalainen@riista.fi


Vieraspetojen pyynti: https://vieraspeto.fi/
Helmi-vieraspetohanke: https://vieraspeto.fi/yhteistyota/helmi-vieraspetohanke/
Helmi-ohjelma: https://ym.fi/helmi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen riistakeskus – Kaakkois-Suomi
Suomen riistakeskus – Kaakkois-Suomi



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Kaakkois-Suomi

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye