Kädentaitojen ja keräilyn suurtapahtuma Turussa 14.-15.3. Mukana mm. mekkopaja ja harvinaisia muumimukeja
Turun Kädentaitomessut kerää saman katon alle laajan kattauksen suomalaista kädentaitoa. Värikäs tapahtuma järjestetään Turun Messukeskuksessa jo 16. kerran. Esillä on runsaasti erilaisia käsityöläisten Suomessa valmistamia tuotteita sekä lisäksi tarvikkeita ja materiaaleja itse tekemiseen.
Kädentaitomessuilta löytyy myös tekemistä ja nähtävää. Nuppusen mekkopajassa ommellaan tänä vuonna mekkoja ja Taito Varsinais-Suomen Taitopajassa tutustutaan sekä kirjontaan että luovaan kudontaan. Taitotorilla on messujen aikana useita eri työnäytöksiä, joissa tutustutaan mm. kesäkassin tekoon, perinnemaaleihin ja ikkunan kunnostukseen, kalligrafiaan, kankaiden koristeluun, metallisepän työhön ja villan matkaan langaksi. Taitotorilla pääsee myös kokeilemaan ihan itse nypläystä tai hiusdonitsien ompelua.
Monipuolisen taitotorin lisäksi kädentaitajien osastoilta löytyy vaatteita sekä aikuisille että lapsille, uniikkeja asusteita sekä koruja, sisustustuotteita, keramiikkaa, käyttöesineitä ja paljon muuta. Kädentaitomessuilla voikin mukavalla tavalla tukea kotimaista pientuotantoa ja käsityöläisyyttä. Tiedostava kuluttaja voi myös messukäynnin yhteydessä rupatella tekijän kanssa, ja varmistua näin tuotteen materiaaleista ja valmistustavoista.
Muumimukeja ja arvokelloja sekä laadukkaita ostoksia
Turun Taide- ja Antiikkimessuilla nähdään niin vintage-kelloja kuin mm. yksityisen keräilijän harvinainen, täydellinen muumimukikokoelma. Muumi-tuotteita voi tuoda messuille arvioitavaksi ja mahdollisesti myös myytäväksi Muumit rahaksi -yrityksen messuosastolle.
Kävijän kannattaa tuoda arviointiin, myös huollon ja myynnin suhteen, vanhat korut ja kellot. Arviointia tapahtumassa tekee mm. Kellokauppa KultaViljaset, jonka osastolla löydät myynnistä huolletut vintage-kellot ja -korut menneiltä vuosikymmeniltä. Myös Stockholms Auktionverk etsii ja arvioi tapahtumassa myös kelloja tulevaan kevään huutokauppaansa. Messuilta löytyy mm Omegan, Zenithin ja Heuerin vintagemalleja aina 40-luvulta asti ja mukana on myös muutamia keräilyharvinaisuuksia.
Turun Taide- ja Antiikkimessuilla on ensimmäistä kertaa Enrico Mazzonen suurteos "Kalevalighieri", jossa Dante kohtaa Kalevan. Suomen, Italian ja Kiinan kansanperinteet kohtaavat auditoriossa, jossa italialainen kuvataiteilija Enrico Mazzone työstää 97 metrin pituista lyijykynätyötään Barbora Xun esiintyessä kiinalaisen guchengin sekä kanteleen kanssa
Pilapiirtäjä Teuvo Salminen tuo puolestaan messukeskuksen aulaan näyttelyn, jonka aiheena on Sinivalkoiset suosikit -karikatyyreinä.
Turun Taide- ja Antiikkimessut on monipuolinen messuosastojen kokonaisuus, jossa ovat mukana Turun Rahan Päivä, Turun Nukkekoti- ja Nukkemessut, Old Toy Swap/Leikkikalumarkkinat ja Levymessut. Turun Postimerkkikerhon osastolla kerhon jäsenten myyntipöydiltä voit hankkia kokoelmiisi postimerkkejä, postikortteja ja muutakin keräilytavaraa. Osastolla on myös kerhon edustaja ja häneltä voit kysyä tietoa kerhon toiminnasta ja tulevista tapahtumista.
Kädentaitomessuilla riittää kahden messupäivän ajan taitoa, tekemistä ja tarvikkeita. Osaavia ja taitavia ihmisiä löytyy myös kävijöistä. Messut ovatkin erinomainen paikka kerätä tarvikkeita, materiaaleja ja ideoita itse tekemiseen. Värikkäät ja laadukkaat kankaat, langat, askartelutarvikkeet ym. varmistavat tekemistä ja iloa pitkälle kevääseen. Messujen jälkeen monilla heiluvatkin kotona ahkerasti puikot, surisevat ompelukoneet ja syntyy upeita kevätaskarteluita ja muita luomuksia.
Aukioloajat
Lauantaina 14.3. klo 10-17
Sunnuntaina 15.3. klo 10-17
Media on tervetullut tapahtumaan joko pressikortilla tai akkreditoitumalla ennakkoon osoitteessa: https://www.turunmessukeskus.fi/medialle/
https://www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/turun-taide-ja-antiikkimessut/
https://www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/kadentaitomessut/
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
Turun Taide- ja Antiikkimessut:
Tiina Heiskari, puh. 050 4872015
tiina.heiskari@turunmessukeskus.fi
Turun Kädentaitomessut:
Sari Kallio, puh. 050 328 8835
sari.kallio@mediapromessut.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku
Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi
Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Korjaus tiedotteeseen: Matti ja Teppo eivät esiinny Turun Kirjamessuilla4.9.2024 18:53:24 EEST | Tiedote
Messuilla esiintyy ainoastaan Matista ja Teposta kirjan kirjoittanut Veepee Lehto.
Turun Kirjamessujen ohjelma on julkaistu – luvassa kulttuuriränttiä, lukukokemusten jakoa ja paikallisia toimijoita4.9.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Ajankohtaiset kirjailijat ja terävimmät yhteiskunnalliset keskustelijat tapaavat Turun Kirjamessuilla 4.–6.10.2024. Ohjelmaa järjestetään kuudella eri lavalla sekä lasten alueella. Messuilla on myös hiljaisempi tila, jossa pääsee osallistumaan esimerkiksi lukuretriittiin, runovastaanottoon ja ääneen lukemisen piiriin.
Turun Kirjamessuilla roastataan – roast-mestari Antto Terras lupaa suoraa puhetta kirjallisuudesta20.8.2024 14:31:32 EEST | Tiedote
"Nyt käännetään esiin nekin sivut, joita ei ole koskaan kirjoitettu", sanoo kirjailija-koomikko Antto Terras, joka roastaa Turun Kirjamessujen lavalla kirjailijoita ja poliitikkoja messuperjantaina 4.10. klo 17.30 Agricola-lavalla.
Uusi SenioriExpo-tapahtuma on kohtaamispaikka Turun seudun senioreille18.4.2024 08:20:00 EEST | Tiedote
Maksuton seniorien oma tapahtuma on Turun Messukeskuksen hyväntuulinen uutukainen. SenioriExpossa on monipuolisen ohjelman lisäksi tärkeässä osassa yhdessäolo ja saman ikäisten ihmisten tapaaminen.
Matkailu täydentää Turun Kevät -tapahtuman monipuolista ohjelmaa Turun Messukeskuksessa 12.-14.4.202428.3.2024 09:32:34 EET | Tiedote
Uudistunut Turun Kevät vastaa messuvieraiden toiveisiin – tämän vuoden ohjelmaan on lisätty matkailuvinkkejä lähimatkailuun ja ulkomaille. Lisäksi tapahtuma tarjoaa tuttuun tapaan runsaasti ideoita tulevaan kasvu-, veneily- ja mökkeilykauteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme