Espoon kaupunki - Esbo stad

Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa koronavirusaltistus

7.7.2020 12:58:48 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Jaa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on todettu uusia koronavirustartuntoja. Tartunnan saaneet ovat olleet kahden Espoossa sijaitsevan päiväkodin tiloissa kesä-heinäkuun vaihteessa. Tämänhetkisen tiedon mukaan tapauksilla ei ole yhteyttä toisiinsa.

Päiväkodissa olleiden lasten huoltajiin on otettu yhteyttä ja kerrottu altistuksesta

Sairastuneet on asetettu eristykseen. Espoon kaupungin tartuntatautiviranomainen on asettanut koronavirukselle altistuneet noin 20 lasta ja muutaman henkilökunnan jäsenen kotikaranteeniin. Koska päiväkodit ovat pieniä, lasten yksityisyyden suojan vuoksi päiväkotien nimiä ei julkaista.

Altistuneiden lasten vanhempiin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Päiväkodin muiden, altistumattomien lasten vanhempiin on oltu yhteydessä sähköpostitse tai tekstiviestillä.

Toisen päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti, sillä muilla työntekijöillä tai lapsilla ei katsota olevan tartuntariskiä.

Toinen päiväkoti on tällä hetkellä suljettu suunnitelmien mukaisesti kesäloman ajaksi.

Tapauksilla ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen, missä oleilleella henkilöllä todettiin koronavirustartunta viikolla 26 (Espoon tiedote 29.6.2020).

Jos sinulla on koronavirusoireita, hakeudu koronavirustestiin

On tärkeää, että jokainen, jolla on vähäisiäkään koronavirukseen viittaavia oireita, hakeutuu koronavirustestiin riippumatta mahdollisesti tiedossa olevasta altistuksesta.Koronavirustartuntaan viittaavia oireita ovat kuume, yskä, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus ja haju- tai makuaistin menetys sekä ripuli tai vatsakipu ilman ilmeistä syytä.

  • Espoon koronaneuvonta p. 09 816 34600 (ma-pe klo 7–18)
  • Muina aikoina Päivystysapu, p. 116 117.

Lisätietoja: espoo.fi/koronavirus

Yhteyshenkilöt

Matti Lyytikäinen, vs. perusturvajohtaja, p. 0500 796 810

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Twitter: @Espoonsote     
Facebook: Espoon sote - Hyvinvointia Espoossa

Espoon kaupunki Twitterissä 
Espoon kaupunki Facebookissa

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Hagalund och Otnäs i oktober18.9.2026 13:21:33 EEST | Pressmeddelande

I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i oktober i Hagalund och Otnäs. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2,5 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Vägmärken visar när parkeringen är avgiftsbelagd. Parkering är avgiftsfri och tillåten utan tidsbegränsning under övriga tider. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens pro

Maksullista pysäköintiä laajennetaan Tapiolassa ja Otaniemessä lokakuussa18.9.2026 13:21:33 EEST | Tiedote

Kaupunginhallituksen maaliskuussa tekemän päätöksen mukaisesti Espoossa ollaan laajentamassa maksullisen pysäköinnin vyöhykkeitä. Liikennemerkkien muutostyöt aloitetaan Tapiolan ja Otaniemen alueella lokakuussa. Kuljettajia pyydetään tarkkailemaan liikennemerkkejä pysäköidessään, sillä maksullisuus astuu heti voimaan, kun liikennemerkit on vaihdettu. Pysäköinnin maksullisuus osoitetaan kuvan mukaisilla liikennemerkeillä. Tiedotteen lopussa olevista linkeistä voi ladata kartan ja luettelon kaduista, joilla muutoksia tapahtuu. Pysäköinnin hinta ja maksullisuuden voimassaoloaika Pysäköinti maksaa 1. vyöhykkeellä 3,5 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 2,5 euroa / tunti. Maksullinen pysäköinti tulee olemaan voimassa arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 8–18 ja vyöhykkeellä 1 myös sunnuntaisin klo 8–18. Liikennemerkit osoittavat maksullisuuden voimassaolon. Pysäköinti on maksutonta ja sallittu ilman aikarajoitusta muina aikoina. Alla on linkki päätöspöytäkirjan pykälään, jossa kaupunginhallitus p

Paid parking to be expanded in Tapiola and Otaniemi in October18.9.2026 13:21:33 EEST | Press release

In accordance with the decision made by the City Board in March, paid parking zones in Espoo will be expanded. The city will start updating traffic signs in October in the Tapiola and Otaniemi areas. Drivers are advised to check traffic signs when parking, as the parking fees will take effect immediately once the signs have been replaced. Paid parking is indicated by traffic signs as shown in the image. Click on the links at the bottom of this page to find a map and a list of the streets affected. Parking fees and paid parking hours Parking costs €3.50 per hour in zone 1 and €2.50 per hour in zone 2. Parking fees are charged from Monday to Friday from 8:00 to 20:00, on Saturdays from 8:00 to 18:00 and, in zone 1, also on Sundays from 8:00 to 18:00. There are traffic signs in the areas to indicate the hours when parking fees apply. Parking is free of charge and permitted without time limitation at other times. Below is a link to the section of the City Board’s decision record describing

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye