Kaiken loppu vai tilaisuus kehittyä? Muova on auttanut monia yrittäjiä uudistumaan vaikean vuoden aikana
30.9.2020 06:00:00 EEST | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK | Tiedote

Tänä vuonna usein kuultu, mutta aina yhtä järkyttävä tarina: korona tyhjensi yrittäjän kalenterin kerralla ja kaikki tuntui toivottomalta. Myös Taina Riipinen muistaa sen.
– Se oli kuin rotkoon putoaminen, ja samassa tilassa olin sekä itse että asiakkaani, yrittäjä muistelee.
Työnohjaus- ja valmennuspalveluita tarjoava Riipinen muistelee tilanteita, joissa asiakas itki puhelimessa, mutta oli silti siirtämässä tai perumassa kokonaan tapaamisia. Se tuntui työntekijän hyvinvointia korostavasta asiantuntijasta sietämättömältä.
– Menin ensin mukaan Helsingin Sanomien järjestämään vapaaehtoiseen auttamisketjuun, ja sitten aloin miettiä, miten pystyisin tarjota apuani edelleen myös omille asiakkailleni.
Siinä kohtaa kuvioihin tuli Muova. Taina Riipinen tunsi Muotoilukeskus Muovan Tommi Siljamäen jo entuudestaan ja vuodatti tälle ajatuksiaan.
– Tommi sai heti kiinni ajatuksistani, että ihmisten avuntarve on suurempi kuin koskaan, kunhan vain löytyy oikea tapa auttaa heitä. Siitä alkoi kehitystyö, jonka ansiosta olen siirtynyt työssäni sulkakynäajasta suoraan 2020-luvulle.
Ideat uhkaavat jäädä pöytälaatikkoon
Palvelumuotoilu on ratkaisujen luomista palveluiden tuottamiseen ja käyttämiseen. Vahva asiakasnäkökulma takaa, että kehitettävät palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Suunnittelu nojaa aina yrityksen liiketoiminnan tavoitteisiin, brändiin ja osaamiseen.
– Monilla pk-yrityksillä on tavallisesti kiireistä arkea, ja silloin kehittämisideat jäävät pöytälaatikkoon. Vaikka korona on ollut kova isku monelle yritykselle, osa on nyt löytänyt vihdoinkin aikaa kehitystyölle, Tommi Siljamäki sanoo.
Muova on antanut Tommi Siljamäen mukaan yrittäjille myös tietoa erilaisten tukien hakemisesta. Muova toimiikin tiiviissä yhteistyössä Ely-keskuksen ja Business Finlandin kanssa.
– On ollut hienoa huomata, miten moni on pystynyt kääntämään vaikean tilanteen voitokseen. Lamaantumisen sijaan on löydetty uusi vaihde tekemiseen.
Taina Riipiselle Muovan väki on ollut sparraaja, mutta myös tuki ja ideoiden pallottelukaveri. Suurin muutos työhön tuli videon ja etätyökalujen käyttöönotosta.
– Halusin tarjota asiakkailleni apua myös silloin, kun emme voineet tavata, mutta en ole mitenkään teknisesti suuntautunut ihminen. En ollut koskaan tehnyt esimerkiksi YouTube-videota, mutta nyt oli pakko!
Lopulta videoyhteyksistä tuli osa uutta arkea, ja Riipinen huomasi osaavansa jopa neuvoa muita niiden käytössä.
– Uskon, että on avuksi, kun olen tällainen yli viisikymppinen ja turvallinen esimerkki: jos minä opin, niin kyllä sinäkin. Opetin ihmisiä tanssimaan polkkaa, vaikka en itsekään osannut.
Oma jaksaminenkin parani
Uusien työkalujen kautta asiakaskunta laajeni, ja nyt käytössä on eräänlainen hybridimalli. Asiakkaita ja ryhmiä tavataan etäyhteyksien kautta, mutta välillä tavataan myös kasvokkain.
– Osa on ollut jopa helpottuneita, kun henkilökohtaisista asioista on voinut puhua turvallisesti oman keittiönpöydän ääressä. Olen saanut palautetta, että vastaavaan avoimuuteen ei olisi päästy livetapaamisessa.
Työ on mullistunut kevään jälkeen täysin. Kun reissupäiviä oli aiemmin 140 vuodessa, nyt niitä on enää kourallinen. Se on vaikuttanut myös yrittäjän omaan jaksamiseen.
Muovan apu on Riipisen mukaan ollut kullanarvoista.
– En olisi mistään voinut saada parempaa tukea kuin Muovan asiantuntijoilta. Siinä asiakas sai todellakin enemmän kuin odotti.
Vaasan ammattikorkeakoulun yksikkö Muova tutkii, kouluttaa, kehittää ja tarjoaa yrityspalveluita liittyen muotoiluun.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Asiakkuuspäällikkö, vanhempi muotoilija Tommi Siljamäki
tommi.siljamaki@muova.fi, puh. 050 573 4003.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
VAMK vahvistaa yhteistyötään CoE Groupin kanssa11.3.2026 07:14:00 EET | Tiedote
CoE Group on allekirjoittanut avainkumppanuussopimuksen Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Avainkumppanuus mahdollistaa systemaattisen ja tuloksellisen yhteistyön.
Yhteishaussa 720 aloituspaikkaa VAMKiin ja uusi tuotantotalouden koulutus4.3.2026 07:09:00 EET | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakouluun on kevään 2026 yhteishaussa tarjolla 720 aloituspaikkaa 16 AMK-tutkinto-ohjelmassa ja kolmessa YAMK-tutkinto-ohjelmassa. Uutena koulutuksena on tuotantotalouden AMK-tutkinto, joka vastaa alueen työelämän tarpeisiin. Koulutuksiin voi hakea Opintopolku.fi-palvelussa 10.–24.3.2026.
Miten luodaan tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunta?18.2.2026 07:11:00 EET | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu juhlistaa 30-vuotista taivaltaan järjestämällä maksuttoman yleisöluentosarjan yhteistyössä kansalaisopisto Alman kanssa. Maaliskuun tiistai-iltoina tarjottava neliosainen sarja käsittelee ihmisen, teknologian ja talouden roolia hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.
Yli 900 ammattikoululaista kolmesta maakunnasta vieraili kampuspäivässä12.2.2026 08:13:47 EET | Tiedote
Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevia nuoria vieraili keskiviikkona Vaasan ammattikorkeakoulun kampuksella tutustumassa ammattikorkeakouluopintoihin. Nuoria saapui laajasti Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. Ensimmäisen kerran järjestetyn tapahtuman suosio kertoo AMK-opintojen ajankohtaisuudesta ja kiinnostavuudesta.
Opiskelijat tuovat kiertotaloutta käytäntöön Pohjanmaan yrityksissä10.2.2026 07:05:00 EET | Tiedote
KiertoProto-hanke tarjoaa erityisesti Pohjanmaan metalli- ja alihankintayrityksille konkreettisia keinoja kehittää tuotteita kiertotalouden periaatteilla. Yritykset saavat käyttöönsä uusia työkaluja ja tuoreita ideoita opiskelijaprojektien kautta sekä tukea kilpailukyvyn vahvistamiseen. Samalla opiskelijat saavat arvokasta käytännön kokemusta prototypoinnista ja vievät sen valmistumisensa jälkeen työelämään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
