Kaikki saavat käyttöönsä ilmaisen WiFin Vaasan keskustassa
17.12.2020 09:22:49 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Ilmaista nettiyhteyttä voidaan hyödyntää monella eri tavalla niin kuntalaisten, yrittäjien, opiskelijoiden sekä muiden toimijoiden näkökulmasta, sillä langattoman verkon kirjautumissivu johdattaa Vaasan seudun Näe ja Koe -sivustolle. Esimerkiksi matkailussa Visit Vaasa voi entistä paremmin jakaa tietoa palveluistaan ja kaupungin tapahtumista. Samalla käyttäjälle avautuvat myös muut Vaasan kaupungin palvelut.
– Tämä on hyvä askel sekä vaasalaisille, seutulaisille että matkailijoille. Saimme ilmaisen WiFi-yhteyden käyttöön juuri sopivasti joulun ajaksi kuin lahjaksi, jota kannattaa hyödyntää, iloitsee Visit Vaasan toimitusjohtaja Max Jansson.
Ilmaista verkkoyhteyttä tullaan laajentamaan.
– Meille Multitronic Prossa on tärkeää työskennellä paikallisen alueen hyväksi ja tukea digitaalista kehitystä. Tämä EU:n aloite on yksi tapa viedä digitalisaatiota eteenpäin. WiFi ei ole uusi asia, mutta kun se yhdistetään yleisölle suunnattuun tietoon, siitä tulee tehokas. Verkkoa laajennetaan asteittain suuremmalle alueelle Vaasan keskustassa, kertoo toimitusjohtaja Robert Granholm Multitronic Pro:sta.
Miten saat ilmaisen WIFI4EU:n käyttöösi
Jokainen saa halutessaan käyttöönsä WiFi4EU:n nettiyhteyden.
– Etsi puhelimestasi WiFi-yhteydet, esimerkiksi Rewellissä ollessasi, ja valitse vaihtoehdoista WIFI4EU. Seuraavaksi pääset kirjautumissivulle, josta valitaan: Hyväksy ehdot ja lopuksi klikkaat Yhdistä-painiketta, opastaa Vaasan kaupungin ICT-johtaja Teemu Lehtonen.
Vuonna 2019 Vaasan kaupunki julkaisi Digitalisaatiovision, jonka yhtenä toimenpiteenä oli avoimen verkon rakentaminen kaupungin keskeisille alueille.
– EU:n tukirahoituksen avulla pääsimme aloittamaan tämän työn. Ensimmäisessä vaiheessa halusimme mahdollistaa avoimen verkon torin ympäristössä sekä laajemmin Hovioikeudenpuistikolla matkakeskuksesta alkaen. Verkon tarkoituksena on varmistaa, että kuntalaiset sekä ulkopaikkakuntalaisten pääsy tarvittaviin sähköisiin palveluihin sekä muihin tietoihin liikkuessa Vaasan keskeisillä alueilla, jatkaa Lehtonen.
Lue lisää Vaasan kaupungin Digitalisaatiovisiosta: https://issuu.com/graafisetpalvelut_vaasa/docs/digiviso_suomi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Max Jansson, Visit Vaasa, puh. 040 533 5083, max.jansson@visitvaasa.fi
Toimitusjohtaja Robert Granholm, Multitronic Pro, puh. 020 730 5735, robert.granholm@multitronicpro.fi
ICT-johtaja Teemu Lehtonen, Vaasan kaupunki, puh. 040 637 5676, teemu.lehtonen@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kronprinsessan Victoria och prins Daniel besöker Vasa24.7.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Kronprinsessan Victoria och prins Daniel besöker Vasa 21.8.2026 med anledning av Vasa hovrätts 250-årsjubileum.
Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel vierailevat Vaasassa24.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel vierailevat Vaasassa 21.8.2026 Vaasan hovioikeuden 250-vuotisjuhlan kunniaksi.
Vasas badstränder uppfyllde kvalitetskraven17.7.2026 13:26:47 EEST | Pressmeddelande
De senaste badvattenproverna har tagits 13.7.2026 från 11 allmänna badstränder, vilka är Abborrön, Sandö, Gustavsborg, Smulterö, Strömsö, Storviken, Kronvik, Vikinga, Annala i Merikart, Top Campings campingområdet samt Säivänkangas i Laihela.
Vaasan uimarannat täyttivät laatuvaatimukset17.7.2026 13:26:33 EEST | Tiedote
Viimeisimmät uimavesinäytteet on otettu 13.7.2026 11 yleiseltä uimarannalta, joita ovat Ahvensaari, Hietasaari, Kustaanlinna, Mansikkasaari, Strömsö, Isolahti, Kronvik, Viikinga, Annala Merikaarrossa, Top Campingin leirintäalue sekä Säivänkangas Laihialla.
Vasa minskar buller och utsläpp vid skötseln av grönområden17.7.2026 10:14:33 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad har i sommar tagit i bruk två eldrivna batterigräsklippare. De nya arbetsredskapen stöder stadens miljö- och klimatmål.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
