Kaikkia koronavirusepäilyjä ei enää testata
Hengitystieoireisten, mutta hyväkuntoisten henkilöiden, ei tule enää soittaa terveydenhuollon yksiköihin tai Päivystysapuun, vaikka epäilisikin koronavirustartuntaa.
THL päivitti koronavirukseen liittyvät kansalliset toimenpideohjeet 12.3. klo 20.50. Jatkossa koronavirusnäytteitä ei oteta matkailuun liittyen, vaan näytteenotossa keskitytään ryhmiin, joiden tartuntojen selvittäminen on kriittisintä.
Jatkossa näytteitä otetaan:
- Sairaalan päivystyspotilaasta, joilla on sairaalahoitoa vaativa hengitystieinfektio, ja joilla epäillään keuhkokuumetta, jonka aiheuttaja ei ole selvillä.
- Terveyden- ja sosiaalihuollon työntekijältä, jolla on akuutin hengitystieinfektion oireita. Mikäli oireena on pelkkä nuha, ei näytettä oteta, mutta työntekijä ohjeistetaan pysymään kotonaan työnantajan ohjeiden mukaan.
- Erikoissairaanhoidon potilaalta ja pitkäaikaishoidon asiakkaalta, jolla on akuutin hengitystieinfektion oireita eikä niille löydy muuta selkeää selittäjää.
- Yli 65-vuotiailta ja/tai perussairaat, joilla on hengitystieinfektion oireita.
- Kotikaranteenissa olevalta henkilöltä, joka saa hengitystieoireita.
- Lisäksi resurssien salliessa näytteitä voidaan ottaa opettajilta ja muilta oppilaitoksen työntekijöiltä, joilla on akuutin hengitystieinfektion oireita, jos henkilö on oleskellut ulkomailla 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua tai jos hän on ollut lähikontaktissa koronatartunnan saaneen kanssa 14 vuorokautta ennen oireiden alkua.
Näytteenottokriteereiden muututtua ei siis enää testata henkilöitä, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin ryhmiin. Jos henkilöllä on hengitystieoireita, mutta hän on hyväkuntoinen, hänen tulee olla kotona ja noudattaa yleisiä hengitystieinfektion kotihoito-ohjeita.
Päivystysapuun tai terveydenhuollon yksiköihin tulee olla yhteydessä ainoastaan, jos vointi on sellainen, että kotihoito-ohjeilla ei pärjää. Epäily koronavirustartunnasta ei ole enää syy soittaa päivystysapuun tai terveysasemille. Päivystysapu-palvelun turhaa kuormittamista tulee välttää, jotta kiireellistä hoitoa tarvitsevat henkilöt saavat apua nopeammin.
Kaikki henkilöt, joilla on epäily koronavirustartunnasta tai influenssasta, tulee pysyä kotona oireiden alkamisesta vähintään viikon ajan. Jos oireet jatkuvat pidempään, tulee kotona pysyä oireiden ajan ja niiden loputtua vielä yhden oireettoman päivän ajan.
HUS on tehnyt rajoituksia vierailuihin potilasosastoille.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta. HUSissa työskentelee 25 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens resultat för januari–juni visade som planerat ett överskott18.8.2025 14:37:47 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse som tillsattes i juni inledde sin mandatperiod med sitt första möte. Sammanslutningens styrelse behandlade bland annat HUS-sammanslutningens verksamhet och ekonomi i januari–juni och fick en översikt över läget för verkställande direktörens resultatmål.
HUS-yhtymän tammi−kesäkuun tulos suunnitellusti ylijäämäinen18.8.2025 14:26:32 EEST | Tiedote
HUSin kesäkuussa valittu yhtymähallitus aloitti toimikautensa ensimmäisellä kokouksellaan. Yhtymähallitus käsitteli muun muassa HUS-yhtymän tammi−kesäkuun toimintaa ja taloutta ja sai katsauksen toimitusjohtajan tulostavoitteiden tilanteesta.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 18 augusti14.8.2025 15:05:10 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens nyvalda styrelse som tillsattes i juni sammanträder måndagen den 18 augusti 2025.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 18.8.14.8.2025 15:05:10 EEST | Tiedote
HUSin kesäkuussa valittu uusi yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 18.8.2025.
Jourvård för misshandlade utvecklad inom HUS – ny vårdkedja ger klarhet och stöd15.7.2025 12:48:26 EEST | Pressmeddelande
HUS har tagit i bruk en ny vårdmodell vid samjourerna i Pejas, Jorv och Mejlans som förbättrar vården av patienter som utsatts för våld. Målet med modellen är ett enhetligt tillvägagångssätt för att identifiera och undersöka våld samt hänvisa patienten till stödtjänster inom HUS. Den praktiska och tydliga verksamhetsmodellen säkerställer att alla som utsatts för våld får det stöd de behöver, oberoende av vilken jour de besöker.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme