Kaikkien aikojen kävijäennätys Sinebrychoffin taidemuseossa

Kuluneen vuoden näyttelyt ovat puhutelleet yleisöjä aivan erityisellä tavalla.
Alkuvuodesta avautunut näyttely Linné ja pieni pala paratiisia esitteli upeita kukka-asetelmia ja puutarha-aiheita maalaustaiteessa. Näyttely sai runsaasti ihastunutta palautetta osakseen ja siitä tulikin yleisön suosikki.
Syksyllä avautunut näyttely Kirsikkapuun alla – japanilaisia puupiirroksia esittelee Kansallisgallerian ainutlaatuista kokoelmaa, joka on ollut hyvin harvoin esillä. Valonarkoja paperipohjaisia teoksia ei voi pitää kovin pitkään esillä.
”Näinä vaikeina aikoina näyttelyt ovat tarjonneet hetken rauhoittumiselle ja kauneuden elämyksille. Kirsikkapuun alla -näyttely on tuonut meille ilahduttavan paljon aivan uudenlaista yleisöä”, museonjohtaja Kirsi Eskelinen iloitsee.
Sinebrychoffin taidemuseossa on maamme suurin ja arvokkain vanhan eurooppalaisen taiteen kokoelma. Sinebrychoffin taidemuseo on ainoa vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen erikoistunut museo Suomessa. Pääyhteistyökumppanimme kuluvana vuonna on ollut Oy Sinebrychoff Ab.
Näyttelyä Kirsikkapuun alla – japanilaisia puupiirroksia pääsee ihailemaan vielä 15.1.2023 asti. Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseon juhlavista joulukattauksista ja nostalgisesta joulutunnelmasta pääsee nauttimaan 15.1.2023 saakka. Kotimuseoon on aina maksuton sisäänpääsy.
Sinebrychoffin taidemuseo on osa Kansallisgalleriaa Kiasman ja Ateneumin taidemuseon kanssa.
Lisätietoja:
Museonjohtaja Kirsi Eskelinen
p. +358 (0) 294 500 490
Kirsi.Eskelinen@siff.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aukioloajat
ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la, su 10-17, ma suljettu
Vaihde
p. 0294 500 200
Info ja lipunmyynti
p. 0294 500 460
siffinfo@siff.fi
Facebook @Siffmuseo | Instagram @sinebrychoffartmuseum | Twitter @Sinebrychoffart
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sinebrychoffin Taidemuseo
Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo avautuu virtuaalinäyttelynä Digimuseo.fi -palvelussa15.3.2023 14:45:00 EET | Tiedote
Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo julkaistaan nyt myös virtuaalisena näyttelynä. Verkkonäyttelyssä kävijä pääsee tutustumaan kotimuseon miljööseen alkuperäisine huonekaluineen ja taideteoksineen 360°-mallinnuksen avulla. Tietoa on tarjolla myös Sinebrychoffin suvusta, museorakennuksen historiasta sekä ympäröivästä puistosta ja tehdasmiljööstä.
Alexander Lauréus – Kohti Roomaa 16.2.2023 – 20.8.2023 Sinebrychoffin taidemuseo15.2.2023 16:08:54 EET | Tiedote
Sinebrychoffin taidemuseon tuottama näyttely Alexander Lauréus – Kohti Roomaa tarjoaa kattavan ja uusia näkökulmia avaavan katsauksen Lauréuksen elämään ja taiteeseen. Näyttelyssä seurataan taiteilijan jalanjälkiä Turusta Tukholman ja Pariisiin kautta Roomaan. Esillä on noin 70 öljyvärimaalausta sekä piirroksia. Mukana on useita teoksia, jotka eivät koskaan aiemmin ole olleet julkisesti esillä. Lauréus oli romantiikan maalaustaiteen edelläkävijä ja kosmopoliitti. Näyttely perustuu uuteen tutkimukseen ja Lauréuksen taiteen uudelleen arviointiin. Taiteilijan aika Roomassa saa huomiota taiteellisen tuotannon huipentumana. Edellisen kerran Alexander Lauréuksen taidetta esiteltiin monografisessa näyttelyssä 40 vuotta sitten Sinebrychoffin taidemuseossa.
Alexander Lauréus – Mot Rom 16.2.2023 – 20.8.2023 Konstmuseet Sinebrychoff14.2.2023 14:00:00 EET | Tiedote
Utställningen Alexander Lauréus – Mot Rom som produceras av Konstmuseet Sinebrychoff ger en omfattande och ögonöppnande översikt över Lauréus liv och konst. Utställningen går i konstnärens fotspår från Åbo via Stockholm och Paris till Rom och omfattar omkring 70 oljemålningar och teckningar. Flera verk som aldrig tidigare har visats offentligt ingår. Lauréus var en kosmopolit och pionjär inom det romantiska måleriet. Utställningen bygger på ny forskning och en omvärdering av Lauréus konst. Konstnärens tid i Rom lyfts fram som kulmen på hans konstnärliga produktion. Alexander Lauréus konst visades senast i en monografisk utställning för 40 år sedan på Konstmuseet Sinebrychoff.
Alexander Lauréus – To Rome 16 February 2023 – 20 August 2023 at the Sinebrychoff Art Museum14.2.2023 14:00:00 EET | Press release
The Alexander Lauréus – To Rome exhibition produced by the Sinebrychoff Art Museum provides a broad overview of Lauréus’s life and art, as well as new perspectives. The exhibition follows in the artist’s footsteps from Turku to Stockholm and via Paris to Rome. Around 70 oil paintings and drawings are on display. The exhibition includes many works which have never before been publicly displayed. Lauréus was a pioneer in Romantic painting and a cosmopolitan. The exhibition is based on new research and reassessment of Lauréus’s art. The artist’s time in Rome receives attention as the apex of his artistic output. Alexander Lauréus’s art was last displayed in a monographic exhibition 40 years ago at the Sinebrychoff Art Museum.
Peder Balke – Arktisen lumo, 21.9.2023–14.1.2024 | Sinebrychoffin taidemuseo, Kansallisgalleria19.12.2022 09:30:00 EET | Tiedote
Sinebrychoffin taidemuseossa avautuu syksyllä 2023 norjalaistaiteilija Peder Balken (1804–1887) uraa ja tuotantoa monipuolisesti esittelevä näyttely. Tämä on taiteilijan ensimmäinen monografinen näyttely Suomessa ja Pohjoismaissa Norjan ulkopuolella. Näyttely toteutetaan yhteistyössä norjalaisen Nordic Institute of Art -kulttuuri-instituutin kanssa, ja sen kuratoivat instituutin johtaja FT Knut Ljøgodt ja Sinebrychoffin taidemuseon johtaja, FT Kirsi Eskelinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme