Kainuun jätehuollon kuntayhtymälle jo kolmas uhkasakko ympäristöluvan lupaehtojen rikkomisesta
Kainuun ELY-keskus antoi keväällä 2019 Kainuun jätehuollon kuntayhtymälle huomautuksen Majasaaren jätekeskuksen jäte- ja suotovesien päästöraja-arvojen ylittymisestä. Samassa yhteydessä kuntayhtymää kehotettiin huolehtimaan jätevesien käsittely ympäristöluvan mukaiseksi.
Jätevesien käsittely ei edennyt ympäristöluvan mukaiselle tasolle määräaikaan mennessä. Tämän vuoksi Kainuun ELY-keskus antoi elokuussa 2019 hallintopakkopäätöksen, jolla asetettiin 40 000 euron uhkasakko. Uhkasakon tarkoitus on tehostaa hallintopakkopäätöstä, jotta Majasaaren jätekeskuksen toiminta saadaan ympäristöluvan mukaiseksi. Uhkasakko tuomittiin maksuun marraskuussa 2020.
Myöskään vuonna 2021 jäte- ja suotovesien käsittely ei vastannut ympäristöluvan edellyttämää tasoa, joten uhkasakko (yhteensä 20 000 euroa) tuomittiin maksuun maaliskuussa 2022.
Vuoden 2022 osalta jätevedenpuhdistamo ei edelleenkään täyttänyt sille asetettuja lupaehtoja muutoin kuin kokonaistypen osalta. Muiden lupaehtojen – biologisen hapenkulutuksen, fosforin ja kiintoaineen - osalta, puhdistamo ei ole täyttänyt ympäristöluvassa asetettuja ehtoja. Myöskään ammoniumtypen osalta ei saavutettu lupapäätöksessä mainittua tavoitetta. Näin myös viime vuotta koskeva 20 000 euron uhkasakko on nyt määrätty maksuun.
Majasaaren jätekeskuksen jätevedet voidaan ympäristöluvan mukaan johtaa viemärissä Kajaanin kaupungin Peuraniemen jätevedenpuhdistamolle tai puhdistaa paikallisesti Majasaaren jätekeskuksessa. Kuntayhtymä on valinnut jätevesien käsittelyratkaisuksi niiden käsittelyn omalla puhdistamolla Majasaaressa.
Hallintopakkoprosessiin kuuluu, että mikäli ympäristöluvan määräysten laiminlyönti on toistuvaa ja vuotuisesta uhkasakon maksamisesta tulee pysyväluonteista, laitoksen edellytykset jatkaa toimintaansa tulevat arvioitavaksi ja valvontaviranomainen voi tarvittaessa laittaa vireille ympäristöluvan peruuttamista koskevan asian ympäristölupaviranomaisessa.
Kainuun jätehuollon kuntayhtymän jäsenkuntia ovat kaikki Kainuun kunnat ja Vaala. Majasaaren jätekeskuksessa otetaan vastaan, käsitellään, siirtokuormataan eteenpäin toimitettavaksi ja loppusijoitetaan kaatopaikalle kuntien vastuulla olevia jätteitä. Majasaaren jätekeskuksella on voimassa oleva ympäristölupa, jonka valvova viranomainen on Kainuun ELY-keskus.
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
johtava ympäristöasiantuntija Tatu Turunen
p. 0295 023 892, tatu.turunen@ely-keskus.fi
ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Sari Myllyoja
p. 0295 023 833, sari.myllyoja@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus myönsi avustuksia vesienhoitoa ja vesistön käyttöä edistäviin kunnostushankkeisiin25.5.2023 15:39:46 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on myöntänyt harkinnanvaraisia valtionavustuksia kahteen vesienhoitoa edistävään kunnostushankkeeseen Kainuussa vuonna 2023. Kyseisten kohteiden avustusrahoituksen kokonaissumma on yhteensä 45 450 euroa. Lisäksi Kainuun ELY-keskus on myöntänyt OUMO-hankerahoitusta usealle kohteelle.
Kainuulaiset yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa investointi- ja kehittämismahdollisuuksien toteuttamiseen25.5.2023 09:35:00 EEST | Tiedote
Pitkään kestänyt poikkeusaika ei ole merkittävästi kasvattanut työttömyyttä Kainuussa. Haasteena on sen sijaan useiden alojen työvoimapula, joka todennäköisesti pahenee entisestään mittavien eläköitymisten vuoksi tulevina vuosina. Konkreettiset toimenpiteet osaavan työvoiman turvaamiseksi ovat tarpeellisia. Alueelliset kehitysnäkymät keväältä 2023 on julkaistu.
Kainuun työttömyys pieneni huhtikuussa vuoden takaisesta24.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuun työttömien työnhakijoiden määrä laski huhtikuussa 2 % vuoden takaisesta. Työttömyysaste oli 9,5 %. Pitkäaikaistyöttömyys supistuu nopeasti. Työvoiman kysyntä on ollut viime kuukausina vilkasta.
Kainuun ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon hopeakaivoksen toiminnan laajentamista ja pidentämistä koskevasta YVA-ohjelmasta23.5.2023 12:52:45 EEST | Tiedote
Sotkamo Silver Oy suunnittelee Sotkamon itäosassa sijaitsevan hopeakaivoksen rikastushiekka-alueen laajentamista sekä malmituotannon ja rikastamon kapasiteetin kasvattamista.
Kainuun alueella jokien ja järvien vedenpinnat ovat lähteneet nousuun9.5.2023 12:37:13 EEST | Tiedote
Kainuussa kevättulvasta odotettavissa keskimääräistä suurempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme