Kainuun kansanedustajat tyytyväisiä alueellisen lentoliikennetuen jatkoon, hoitotakuun edistämiseen ja kaivosveron käyttöönottoon
9.9.2021 15:44:06 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Maakuntien liikenteellinen saavutettavuus on ollut ymmärrettävästi laajan keskustelun alla myös tänä syksynä.
Hallitus linjasi budjettiriihessä alueellisen lentoliikenteen tuen jatkosta vuoden 2022 elokuulle.
-Tuki antaa uskoa maakuntien saavutettavuuden turvaamiselle myös jatkossa, toteavat Kainuun kansanedustajat Kyllönen, Piirainen ja Kettunen kiittäen koko edunvalvontakoneistoa läpi maakuntien toimivasta ja ahkerasta edunvalvontatyöstä.
Hoitoon pääsy puhuttaa kansalaisia myös Kainuussa ja siksi Kainuun kansanedustajat näkevätkin arvokkaana, että hallitus linjasi budjettiriihessä lisärahoitusta myös hoitotakuun toteutumisen varmistamiseksi. Tavoite on jatkossa kiireettömässäkin hoidossa päästä viikossa hoitamaan asiaansa eteenpäin.
-Hallituspuolueet linjasivat myös vuonna 2023 voimaan tulevan kaivosveron. Kaivosveron verotuotosta 60 prosenttia ohjataan kaivosten sijaintikunnille ja 40 prosenttia valtiolle. Kaivosveron käyttöönotolla on iso merkitys kaivosten sijaintikunnalle ja tulee näkymään myös Kainuussa, arvioivat kansanedustajat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raimo PiirainenKansanedustaja
Puh:050 512 1587Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen esitys palkkatasa-arvosta jäi erittäin puutteelliseksi4.11.2026 11:21:45 EET | Tiedote
– Naisten ja miesten epätasa-arvoiseen palkkaukseen puuttuminen on ehdottoman tärkeää, mutta hallituksen esitys jää erittäin puutteelliseksi, koska se ei täytä edes EU:n palkka-avoimuusdirektiivin vähimmäisvaatimuksia, summaa työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Lyly (sd.). Valiokunnan demariryhmä esittää lakiin selkeitä korjauksia, jotka edistäisivät sukupuolten välisen palkkatasa-arvon toteutumista hallituksen esittämää tehokkaammin.
SDP:n Seppo Eskelinen: Maakunnan laaja edunvalvonta tuotti tulosta4.11.2026 10:11:48 EET | Tiedote
-On hyvä, että maakuntalentojen ja saavutettavuuden tärkeys vihdoin ymmärrettiin, kun Finnair ilmoitti tänään, että lennot Joensuuhun jatkuvat markkinaehtoisesti vuodesta 2028 nykyisen ostopalvelusopimuksen jälkeen, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Pia Viitanen: SDP ei korota pieni- ja keskituloisten verotusta eikä leikkaa heidän eläkkeistään4.11.2026 09:56:55 EET | Tiedote
Pia Kauma antoi SDP:n kansanedustaja Pia Viitasen mukaan väärän todistuksen kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
