Kainuun kansanedustajat tyytyväisiä valtion ensi vuoden talousarvioon

Viimepäivien aikana on saatu myönteinen ratkaisu myös kuljetustukien alueellisesta jatkosta vuosille 2023–2025. Kuljetustuki säilyy pääpiirteissään entisenlaisena. Kuljetustuella alennetaan harvaan asutuilla alueilla toimivien pk-yritysten jalostamien tuotteiden pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvia rahtikustannuksia ja siten parannetaan yritystoiminnan edellytyksiä sekä yritysten kilpailukykyä.
–Summat voisivat varsinkin kallistuvien kuljetuskustannusten aikana olla isompiakin, mutta jokainen palautuva euro on nyt enemmän kuin tarpeeseen alueiden yritysten näkökulmasta, toteavat Kainuun kansanedustajat.
Lisäksi yksityistieasetusta väliaikaisesti muutetaan vuosille 2023–2025. Näiden kolmen vuoden aikana tiekunta voi saada valtionavusta muun muassa yksityistien parantamiseen nykyistä suuremmalla avustusprosentilla. Yksityisteiden korjauskustannukset ovat nousseet merkittävästi muun muassa inflaation ja energiakriisin takia. Valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa 2021–2032 linjattiin, että valtio korottaa yksityisteiden valtionavustusten avustusprosenttia.
Myös hallitusohjelmaan oli kirjattu, että yksityisteiden peruskorjausmäärärahat turvataan ja että alemman tieverkon ja yksityisteiden korjausvelan tulee vähentyä.
–Korotuksen tavoite on kannustaa tiekuntia parantamaan ja korjaamaan yksityisteitä sekä vähentää yksityisteiden korjausvelkaa. Toimiva yksityistieverkosto parantaa huoltovarmuutta ja helpottaa muun muassa kotimaisen puun kuljetuksia yksityisteiden varsilta metsäteollisuuden ja energiatuotannon tarpeisiin, Kainuun kansanedustajat arvioivat.
Lisäksi Kainuun kansanedustajat ovat tyytyväisiä Kainuuseen STM:n hallinnonalalta myönnettyihin EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) rahoitukseen, jonka summa on lähes 6,5 miljoonaa euroa. Hankkeiden kesto on pilarin 3 toimenpiteissä vuoden 2024 loppuun asti ja pilarin 4 toimenpiteissä vuoden -25 loppuun asti.
–Hankkeissa toimia tullaan kohdentamaan haavoittuviin ryhmiin, joihin korona epidemian vaikutukset ovat erityisesti kohdentuneet. Näitä ovat esimerkiksi nuoret ja nuoret aikuiset, joilla mielenterveys- ja päihdehäiriöitä; pitkäaikaissairaat; vammaiset, jotka eivät ole saaneet kuntoutuspalveluja; ikääntyneet, joilla palveluiden katkokset tai pitkä eristyneisyys ovat aiheuttaneet toimintakykyyn liittyvää tuen, hoidon tai kuntoutuksen tarvetta sekä lastensuojelun asiakkaat, listaavat toimia Kyllönen, Piirainen ja Kettunen.
LIITE
TAE 2023 VaV:n tekemät budjettilisäykset:
Kainuu:
-200 000 Arktiset Aromit ry hanketoimintaan, Kainuu
-850 000 Mt 8820 Melalahti-Neuvosenniemi (Manamansalon matkailutie) kunnostaminen
-300 000 Emäjoen kevyenliikenteen sillan lisärahoitus (kustannusnousu) Suomussalmi
-200 000 Takkarannantie liikenneturvallisuuden parantaminen/valaistus, Kajaani
-100 000 Teerisuon-Lososuon rakenteet, erämatkailun edistäminen, Kuhmo
-80 000 Virkistysalueiden, retkikohteiden kehittämiseen ja melonta/SUP-reittien kartoitukseen/reititykseen ja muutaman melontalaiturin rakentamiseen, Suomussalmi
-80 000 Retkeilyn ja kulttuuriperinnön kannalta tärkeiden kohteiden rakenteiden kunnostustöihin Jääkäripirtillä ja Komulankönkäällä, Hyrynsalmi
-20 000 Kunta rokkaa juhlavuosi, Suomussalmi
= 1 830 000 euroa
Pohjois-Pohjanmaa:
-500 000 Mt 774 Raution jkpp - järjestelyt, Kalajoki
-400 000 Mt 7594, Ylilestintie, 3 km kunnostus Reisjärvi
-200 000 VT 20 / kt 78, kääntymiskaista ja pysäkkijärjestelyt, Pudasjärvi
-750 000 Kt 86 Kaisaniemenkadun liittymä- ja alikulkujärjestelyt, Ylivieska
-400 000 Mt 18031 Pohjoinen satamatie jkpp-väylä, Himanka
-90 000 Limingan lintutornien kunnostus
=2 340 000 euroa
EU:n elpymisvälineen rahoitus STM:n hallinnonalalle / Kainuu:
-365 000 Pilari 3 / IPS
-3 845 000 Pilari 4 / Investointi 1
-584 000 Pilari 4 / Investointi 2
-317 000 Pilari 4 / Investointi 3
-1 357 000 Pilari 4 / Investointi 4
=6 465 000 euroa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raimo Piirainen +358505121587
Merja Kyllönen +358504484853
Tuomas Kettunen +358408655246
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johan Kvarnström: Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa10.5.2025 13:48:24 EEST | Tiedote
– Kyse ei koskaan ensisijaisesti ollut valtionvelasta; luokkapolitiikka on oikeistolle aina tärkeämpää – Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa, sanoo SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström.
SDP:n Pia Viitanen: Orposta tuli velkalaivan kapteeni!10.5.2025 12:00:38 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen toteaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) rikkoneen kehysriihessä tekemillään päätöksillä suurimmat kansalaisille antamansa lupaukset, joilla he pääsivät hallitukseen.
SDP:n Niina Malm ja Juha Viitala: Teollisuuspoliittisen strategian pitää olla todellinen keino vastata tulevaisuuden haasteisiin10.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Niina Malm ja Juha Viitala vaativat teollisuuspoliittisen strategiatyön jatkamista parlamentaarisesti. Malmin ja Viitalan mukaan strategian tulee vastata teollisuuden toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin.
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme