Kaksi kolmesta eläkeläisestä uskoo, että työelämässä jatkettaisiin pidempään, jos kokemusta arvostettaisiin enemmän
28.12.2021 08:05:18 EET | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote

Työelämässä jatkettaisiin pidempään, jos kokemusta arvostettaisiin enemmän. 64 % eläkeläisistä ajattelee näin. Tieto käy ilmi työeläkeyhtiö Elon marras-joulukuussa teettämästä kyselystä, johon vastasi 4 800 vanhuuseläkkeen saajaa.
Elon yhteiskuntasuhdejohtaja Katja Veirto sanoo hätkähtäneensä tulosta. Samalla kun maassa on osaajapula ja eläkejärjestelmän kestävyyttä tulisi vahvistaa pidemmillä työurilla, kokee vanhempi väestönosa, ettei heidän osaamiselleen anneta arvoa.
– Osaajapula jarruttaa tällä hetkellä kipeästi yritysten kasvua. Näemme tämän konkreettisesti asiakkaidemme tilanteista. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jättää ihmisten työpanosta käyttämättä. Juuri nyt olisi tärkeää saada myös kokeneet työntekijät kokemaan, että heidän osaamistaan tarvitaan. Heitä tarvitaan mukaan työelämään, sanoo Veirto.
Eläketurvakeskuksen tuoreen Eläkkeellä ja työssä -selvityksen mukaan eläkeikäisten työssäkäynti on lisääntynyt selvästi kuluvina vuosikymmeninä. Yli 65-vuotiaiden työllisyysaste on noin 1,5-kertaistunut kymmenessä vuodessa. Myös 70–74-vuotiaiden työllisyysaste on noussut. Tämä muutos on tapahtunut erityisesti 2010-luvulla.
– Meillä on paljon kirittävää siinä, että kokemusta arvostettaisiin riittävästi työelämässä. Tämä on koko yhteiskunnan kannalta olennaista. Vaikka eläkeikä nouseekin, on olennaista pohtia, kuinka myös eläkkeellä olevat voivat halutessaan työskennellä ja mikä saisi heidät jatkamaan yli vanhuuseläkeiän, pohtii Veirto.
Työmarkkinoilla koetaan ikäsyrjintää
Vuoden 2021 alussa Haaga-Helian, Silver Seniorin, Elon ja LähiTapiolan teettämä Työstä elinvoimaa -tutkimus tukee Elon tuoreen kyselytutkimuksen viestiä. Työstä elinvoimaa -tutkimuksessa selvitettiin 55–74-vuotiaiden näkemyksiä yli 55-vuotiaiden suomalaisten asemaan työmarkkinoilla. 41 prosenttia kyselyyn vastanneista katsoi, että ikäsyrjintää esiintyy työmarkkinoilla. Yli 55-vuotiaiden työntekijöiden arvostukselle vastaajat antoivat arvosanan kohtalainen.
– Ikääntymiseen liittyvillä asenteilla on merkitystä työurille. Myös kunkin oma usko osaamiseensa ja halu uuden oppimiseen on tärkeää. Samalla työpaikoilla on tunnistettava ikäennakkoluulot ja tehtävä työstä kaikenikäisille houkuttelevaa. Tutkimuksista tiedetään, että ikäjohtamisella on positiivisia vaikutuksia ikääntyvien sitoutumiselle työpaikkaan, toteaa Veirto ja jatkaa:
–Työstä elinvoimaa -selvityksessä työnantajat kertoivat arvostavan kokeneissa työntekijöissä erityisesti laaja-alaisuutta, joustavuutta, ammattitaitoa ja kerrytettyjä verkostoja. Kaikenikäiset huomioivalla johtamisella nämä ominaisuudet saadaan monipuolisesti käyttöön, hyödyntämään sekä työnantajaa että työntekijää itseään.
Elon asiakaskyselyn vastaukset kerättiin 25.11.–17.12. sähköpostikyselyllä. Kyselyyn vastasi 4 832 Elon eläkeasiakasta, jotka olivat jääneet vanhuuseläkkeelle vuosien 2016–2021 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja VeirtoYhteiskuntasuhdejohtaja
Puh:050 386 3355katja.veirto@elo.fiSara SalomaaViestinnän suunnittelupäällikkö
Puh:044 550 5450sara.salomaa@elo.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Elon Pettersson: YEL-uudistus lisää yrittäjän valinnanvapautta, mutta työ ei ole vielä valmis23.6.2026 17:48:42 EEST | Blogi
Yrittäjien eläkejärjestelmä ottaa askeleen eteenpäin, kun YEL:iin lisätään joustavuutta ja valinnanvapautta. Jatkossa yrittäjä voi valita vakuutuksensa perusteeksi niin sanotun ansiomallin tai kokonaisarviomallin. Käytännössä yrittäjä päättää jatkossa itse, haluaako hän pohjata eläkemaksunsa verotettaviin ansioihin vai nykyisen kaltaiseen työtuloon. Olemme eläkealalla pitkään toivoneet, että yritystoiminnan vaihtelut näkyisivät paremmin eläkemaksujen tasossa ja yrittäjien eläketurva määräytyisi mahdollisimman pitkälle julkisista rekistereistä löytyvien tietojen pohjalta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan. Minkälainen vaikutus uudella YEL-mallilla on? Uuden lainsäännön ennakoidaan alentavan eläkemaksuja jopa 40 prosentilla yrittäjistä. Olennaista on huomata muutoksen aikataulu. Eläkemaksujen alentuminen tapahtuu vasta lain voimaantulon jälkeen, mutta sitä ennen maksut nousevat nykyisen lainsäädännön mukaisten työtulotarkistusten myötä. YEL on vakuutus ja sosiaal
Miten eläkevarojen sijoittaminen muuttuu? Elon podcast pureutuu uudistuksen ytimeen22.6.2026 12:53:27 EEST | Uutinen
Eläkeuudistus astuu voimaan 1.7.2026 ja muuttaa tapaa, jolla eläkevaroja sijoitetaan, hajautetaan ja riskiä kannetaan. Muutokset toteutetaan vuoden aikana kolmessa vaiheessa. Uudistus lisää mahdollisuuksia tavoitella parempia tuottoja eläkevaroille, mutta samalla sijoitusten riskitaso ja tuottojen vaihtelu kasvavat. Mitä muutos tarkoittaa käytännössä sijoitussalkulle, odotettaville tuotoille ja eläkejärjestelmän kestävyydelle? Näihin kysymyksiin pureudutaan Elon podcastin Helenius & Vatanen – SYVÄPUHETTA TALOUDESTA uudessa jaksossa. Keskustelijoina ovat Elon pääekonomisti Tiina Helenius ja allokaatiojohtaja Kari Vatanen. He ovat kokeneita makrotalouden ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntijoita, jotka avaavat uudistuksen taustoja ja vaikutuksia analyyttisesti ja pintaa syvemmältä. Podcastissa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miksi eläkeuudistus tarvitaan nykyisessä talousympäristössä? Miten pitkä matalan korkotason jakso on vaikuttanut eläkevarojen tuottoihin ja järjestelmän kestävyy
Elo närmar sig miljardgränsen i finländska tillväxtföretagsinvesteringar – positiva placeringsintäkter under kvartalet trots krävande marknad21.4.2026 09:52:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elo ökar sina placeringar i finländska tillväxtföretag. Enligt verkställande direktör Carl Pettersson närmar sig Elos placeringar i finländska tillväxtföretag redan gränsen på en miljard euro, vilket motsvarar cirka tre procent av Elos placeringsportfölj. I den krävande verksamhetsmiljön avkastade Elos placeringar sammanlagt 66 miljoner euro i januari–mars 2026.
Elo lähestyy miljardin euron rajaa suomalaisissa kasvuyhtiösijoituksissa – kvartaalin sijoitustuotto positiivinen haastavassa markkinassa21.4.2026 09:52:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo lisää sijoituksiaan suomalaisiin kasvuyrityksiin. Toimitusjohtaja Carl Petterssonin mukaan Elon tekemät sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin lähestyvät jo miljardin euron rajaa, mikä vastaa noin kolmea prosenttia sijoitussalkusta. Haasteellisessa toimintaympäristössä Elon sijoitukset tuottivat tammi–maaliskuussa 2026 yhteensä 66 miljoonaa euroa.
Elon Carl Pettersson: Tesiä pääomittamalla tai eläkeyhtiöitä kovistelemalla emme rakenna seuraavia suomalaisia menestystarinoita7.4.2026 15:43:16 EEST | Blogi
Eläkeyhtiöt ovat jo nyt merkittäviä sijoittajia startup- ja kasvuyrityskentässä ja olemme systemaattisesti mukana uusien, kiinnostavien hankkeiden taustalla. Me Työeläkeyhtiö Elossa sijoitimme viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin, iso osa kotimaisten pääomarahastojen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana sijoituksia on tehty noin 400 miljoonan euron arvosta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
