Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kalasataman kesätapahtumissa nähdään tanssia, nykysirkusta ja barokkimusiikkia

Jaa
Ympäristötanssiteos Sörnäistenniemen Möhkäle, nykysirkusteos Aramid ja barokkimusiikkitapahtumien sarja Kalasataman yö saavat Helsingin kaupungin ympäristötaidehankkeiden rahoituksen tänä kesänä. Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Aramid on ilma-akrobatiaa, musiikkia ja arkkitehtuuria yhdistävä nykysirkusteos. Kuva: Inkeri Jäntti
Aramid on ilma-akrobatiaa, musiikkia ja arkkitehtuuria yhdistävä nykysirkusteos. Kuva: Inkeri Jäntti

Sörnäistenniemen Möhkäle on Petri Kekoni Companyn tilallinen soolotanssiteos. Teoksen koreografiasta ja konseptista vastaa Petri Kekoni. Lokakuussa 2018 ensi-iltansa saanut Möhkäle-teoskokonaisuus nähdään elokuussa Sörnäistenniemen merialueella, Capellanaukion edustalla.

Teoksessa liikkeeseen yhdistyvät Joanna Weckmanin veistoksellinen puvustus ja Mikko Hynnisen ääni- ja valosuunnittelu. ”Tapahtuma tarjoaa yhteisöllisen kokemuksen ja osallistumisen mahdollisuuksia paitsi alueen asukkaille, myös muille helsinkiläisille. Lisäksi teos tuo taiteen meren äärelle. Sen keskeinen ajatus - ihmisen ja luonnon elementtien yhteiselo - tulee tätä kautta komeasti esiin”, Petri Kekoni kuvailee.

Esitysten lisäksi tapahtumaan kuuluu kaikille avoimia teoksen teemoihin liittyviä työpajoja.

Petri Kekoni Company on helsinkiläinen nykytanssiryhmä, jonka teosten poikkeava liikemaailmaa ja vahva visuaalisuus ovat herättäneet kiinnostusta sekä kotimaassa että ulkomailla.

Tapahtuma-aika: neljä esitystä 29.8.–1.9. 2019. Tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Lisätiedot: Tuottaja Anne Peippo, anne@kekonico.fi, Puh: +358 40 8337312, www.kekonico.fi

Aramid on Ilmatila ry:n ilma-akrobatiaa, musiikkia ja arkkitehtuuria yhdistävä nykysirkusteos. Se esitetään Englantilaisaukiolla sijaitsevan Lighting Design Collectiven Väre-teoksen sisällä. Muusikko Aino Venna on säveltänyt ilma-akrobatiaa tukevan laulelmallisen ääniteoksen tarkkailtuaan Kalasataman arkkitehtuuria ja ympäristöä 24 tunnin ajan. "Teos on suunnattu kaikille ikään, kielitaitoon tai varallisuuteen katsomatta. Toivomme sekä alueen asukkaiden että niiden, joille Kalasatama ja Väre ovat ennestään tuntemattomia, löytävän esityksen", Aino Venna ja sirkustaiteilja Ilona Jäntti sanovat.

Ilmatila ry on helsinkiläinen sirkusryhmä.

Tapahtuma-aika: Ti-to 23.-25.7. ja su 28.7. sekä to-su 1.-4.8.2019.

Lisätiedot: Ilona Jäntti, info@ilmatila.com, puh. +358 40 702 5426, www.ilmatila.com

Kalasataman yö -musiikkitapahtumat ovat Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO) ilta- ja yöaikaan ajoittuvia konsertteja. Viisiosaisen tapahtumasarjan pääpaino on musiikissa, mutta siihen yhdistyy myös nykysirkusta ja meditaatiota. Sarjan ensimmäinen osa esittelee englantilaista barokkia. Toisessa konsertissa soi Italian varhaisten säveltäjämestareiden musiikki viululle ja luutulle. Kolmannessa osassa Purcellin ja Dowlandin musiikki johdattelevat meditaation äärelle. Neljännessä konsertissa keskiössä on Bachin musiikki, ja viimeisessä vierailee mallorcalainen barokkimusiikin yhtye.

”Konsertit tarjoavat rauhoittumista, kauneutta, iloa ja inspiraatiota kaupunkilaisen arkeen”, kertoo FiBOn toiminnanjohtaja Laura Kajander. 

Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) on yksi ensimmäisistä suomalaisista barokkiorkestereista. Se esittää barokkimusiikin lisäksi myös uudempaa barokkiorkesterille sävellettyä musiikkia.

Tapahtuma-aika: syksyllä, ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.

Lisätiedot: Laura Kajander, laura.kajander@fibo.fi, puh. +358 40 593 7154, www.fibo.fi/


Aiempien vuosien ympäristötaidehankkeet löytyvät Uutta Helsinkiä -sivuilta.


Kalasataman rakentaminen kestää 20–30 vuotta. Kalasataman tapahtumat ovat osa Kalasataman ympäristötaidehanketta, jonka tavoitteena on asukkaiden viihtyvyyden parantaminen pitkän rakentamisvaiheen aikana. Hankkeen avulla toteutetaan pysyvää ja väliaikaista taidetta sekä tapahtumia. Ympäristötaideprojektia ohjaa Helsingin kaupungin kaupunginkanslia yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan kanssa. Ympäristötaide rahoitetaan rakennuttajilta perittävällä kerrosneliökohtaisella maksulla.

Katri Lehtonen
Helsingin kaupunginkanslia
katri.lehtonen@hel.fi
(09) 310 70677

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ympäristötaidehankkeen koordinointi Helsingin kaupungilla
projektinjohtaja Hannu Asikainen, 09 310 79787, hannu.asikainen@hel.fi

Kuvat

Aramid on ilma-akrobatiaa, musiikkia ja arkkitehtuuria yhdistävä nykysirkusteos. Kuva: Inkeri Jäntti
Aramid on ilma-akrobatiaa, musiikkia ja arkkitehtuuria yhdistävä nykysirkusteos. Kuva: Inkeri Jäntti
Lataa
Sörnäistenniemen Möhkäle on Petri Kekoni Companyn tilallinen soolotanssiteos. Kuva: Orrensalophoto
Sörnäistenniemen Möhkäle on Petri Kekoni Companyn tilallinen soolotanssiteos. Kuva: Orrensalophoto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye