Kalastus kielletään jälleen Vaasan edustalla 20.4.-20.5.

Luonnonvarakeskus LUKE:n toimittaman asiantuntijalausunnon mukaan eteläinen kaupunginselkä on koko rannikon mittakaavassa erittäin tärkeä kutupaikka ahvenelle.
Ahvensaaliit ovat kuitenkin heikentyneet huomattavasti viime vuosien aikana. Keskeisinä syinä ovat liian voimakas kalastus erityisesti ahventen kutuaikaan sekä alueella runsaslukuisena esiintyvä merimetso.
Voimakas kalastus keväällä näkyy kalakannan koko- ja ikärakenteessa. Vaasan edustalla vanhempien ahventen osuus on ollut vähäinen, minkä lisäksi kalastuskokoisten ahventen määrä jää loppukesällä ja syksyllä vähäisemmäksi.
– Kattavan asiantuntijalausunnon ja käytyjen keskusteluiden perusteella kalastuskiellolle on painavat syyt. Kiellolla pyritään jakamaan pyyntiä tasaisemmin ympäri vuoden. Luonnonvarakeskuksen mukaan tämä olisi todennäköisesti hyvä kehityssuunta ahvenkantojen hyödyntämisen kannalta, tonttipäällikkö Christoffer Rönnlund toteaa.
Kalastuskielto on voimassa lähes koko eteläisellä kaupunginselällä
Kalastuskieltoalue kattaa Vaasan kaupungin vesialueet eteläisellä kaupunginselällä, sinne johtavat salmet sekä Onkilahden. Eteläinen kaupunginselkä kuuluu vain osittain Vaasan kaupungin omistukseen, mutta kaupungin lisäksi Sundom Vattendelägarlag on kieltänyt kalastuksen omistamillaan vesialueilla. Näin ollen kuukauden kalastuskielto on voimassa lähes koko eteläisellä kaupunginselällä.
Kalastuskiellon lisäksi myös merimetson vaikutuksia ahvenkantaan pyritään hillitsemään. Eteläisen Rannikko-Pohjanmaan kalatalousalue on poikkeusluvalla öljynnyt merimetson munia Juckasgrynnanin kohdalla. Toimenpiteellä pyritään vähentämään poikastuotantoa ja näin rajoittamaan merimetsokantaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tonttipäällikkö Christoffer Rönnlund, puh. 040 145 5351, christoffer.ronnlund@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Simhallens sommartider gäller från 3.6 till 3.9, hallen är stängd från 3.7 till 7.831.5.2023 09:06:57 EEST | Tiedote
Vasa simhalls sommaröppettider börjar gälla 3 juni 2023. Simhallen är stängd under sommarveckosluten och helt och hållet från 3 juli till 7 augusti när underhållsarbeten utförs.
Uimahallin kesäajat voimassa 3.6.-3.9, halli suljettuna 3.7.-7.8.31.5.2023 09:03:39 EEST | Tiedote
Vaasan uimahallin kesäaukioloajat astuvat voimaan 3.6.2023. Uimahalli on suljettu kesäviikonloppuisin sekä kokonaan huoltotauon ajan 3.7.-7.8.
Vasa fick nationellt pris för utvidgningen av promenadcentrum30.5.2023 16:34:07 EEST | Tiedote
Vasa promenadcentrums nya gågatuavsnitt har premierats som 2023 års Kommuntekniska prestation i serien byggnadsprojekt. Priset beviljades av Suomen Kuntatekniikan yhdistys ry.
Vaasa sai valtakunnallisen palkinnon kävelykeskustan laajentamisesta30.5.2023 16:33:54 EEST | Tiedote
Vaasan kävelykeskustan uudistettu kävelykatuosuus on palkittu Vuoden 2023 Kuntatekniikan Saavutuksena rakennushankkeiden sarjassa. Palkinnon on myöntänyt Suomen Kuntatekniikan yhdistys ry.
En kvart med en konstnär i Österbottens museum30.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Vid Österbottens museum visas Vasa Konstnärsgilles och Österbottniska Konstnärsförbundets kuraterade medlemsutställning. Under sommaren ordnas det i samband med den konstnärskvarter med utställningens konstnärer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme