Pirkanmaan Osuuskauppa

Kalevan paikalliskeskuksen nimikilpailu ratkesi – ”Soon tamperetta”

Jaa
Kalevan Prisman ympärille rakentuvalle, uudenlaiselle paikalliskeskukselle haettiin syyskuussa nimeä kilpailussa, joka keräsi ehdotuksia kaikkiaan 7 065 osallistujalta. Prisma pysyy Prismana, mutta toimii jatkossa osana muhkeaa kokonaisuutta, jonka nimi on Risma.

Kuluvan vuosikymmenen aikana Kaleva-Hakametsän aluetta kehitetään vahvasti. Alueella sijaitseva Prisma-kortteli sijaitsee osittain Pirkanmaan Osuuskaupan ja osittain Tampereen kaupungin omistamalla maa-alueella, johon nousee tulevina vuosina kaupallisten toimintojen lisäksi asumista, julkista kaupunkitilaa ja joukkoliikenteen vaihtopysäkki. Osuuskaupan kannalta kehityshanke on niin mullistava, että Kalevan Prisma ei enää nimenä riitä kuvaamaan lopputulosta.

– Prisma pysyy toki marketin nimenä, mutta halusimme pohtia paikalliskeskusta laajemmasta perspektiivistä. Nimeä haettiin sille ennennäkemättömälle kokonaisuudelle, jonka Prisma ja sen ympäristön muut toiminnot tulevaisuudessa muodostavat, Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä selittää nimikilpailun taustaa.

Voittajanimi löytyi läheltä

Nimikilpailun osallistujille tarjottiin täkyjä, joiden toivottiin toimivan inspiraationa nimiehdotusten pohtimisessa: Nimen haluttiin kuvastavan keskuksen omaleimaista luonnetta ja maistuvan myös tulevaisuudessa hyvältä pirkanmaalaisen kuluttajan suussa. Ehdotuksia toivottiin ammennettavan myös paikalliskeskuksen sijainnista ja historiasta.

– Nimiehdotusten tekijät olivat todella käyttäneet mielikuvitustaan ja myös perustelleet ajatuksiaan erinomaisesti. Varteenotettavia voittajakandidaatteja oli runsaasti, Ville alustaa.

– Toiveisiimme vastasi lopulta parhaiten tuttu mutta täysin uniikki nimi, Risma.

Kauppapaikan nimessä Prisma, eli tamperelaisittain lausuttuna Risma, on seurannut mukana aina siitä lähtien, kun neljäkymmentäyksi vuotta sitten avattua Sokos Marketia alettiin kutsua ensin Tampereen Prismaksi, sitten Sammonkadun Prismaksi ja viimeisimpänä Kalevan Prismaksi.

– Valinta tuntuu oikealta, sillä voisiko missään muualla kuin Tampereella olla Rismaa? Siinä on jotain rehellistä, helposti lähestyttävää ja leikkisääkin, Ville pohtii.

Jokaisesta ehdotuksesta euro ruoka-apuun

Risma-nimeä ehdotettiin kisassa maagiset 222 kertaa, ja palkinto, vuoden ruoat, arvottiin kaikkien nimeä ehdottaneiden kesken.

– Samaan aikaan haluamme myös kiinnittää huomion koronan myötä kasvaneeseen ruoka-avun tarpeeseen. Monelle pirkanmaalaiselle jo yhden viikon tai päivän ruoka voi olla kysymysmerkki, Ville sanoo.

– Paitsi että Pirkanmaan Osuuskauppa palkitsi nimikilpailun voittajan vuoden ruoilla, haluamme auttaa juuri nyt ruoka-avun tarpeessa olevia täydentämällä Ruokapankin kautta jaettavia ruoka-apukasseja summalla, joka vastaa kaikkien nimikilpailuun tulleiden vastausten määrää.

Ruokapankki on yksi 25 pirkanmaalaisesta lahjoitustensaajasta, joille 46 Pirkanmaan Osuuskaupan myymälää lahjoittaa vuosittain yhteensä noin 170 000 kg hävikkiruokaa. 7 065 eurolla hankittiin 800 ihmisen ruoka-apukassiin viisi täydentävää tuotetta. Yhdessä Ruokapankin kanssa valittiin tuotteita, joita ei tavallisesti hävikin kautta ruoka-apukasseihin päädy.

– Jos Risma on tamperetta, niin on myös toisista välittäminen, Ville sanoo.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskauppa, toimialajohtaja Ville Jylhä, ville.jylha@sok.fi, 010 767 0079

Kuva:

Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan Osuuskauppa
PL 130
33101 Tampere

010 7670010http://www.pirkanmaanosuuskauppa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Pirkanmaan Osuuskaupan vuosi 2023 suotuisa – ruoan verkkokaupan kysyntään vastataan investoimalla Pirkanmaan ensimmäiseen automaatioavusteiseen keräilykeskukseen15.2.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Pirkanmaan Osuuskaupan vuoden 2023 liikevaihto kipusi 1 162,5 miljoonaan euroon, joka on 7,1 prosenttia enemmän edellisvuoteen verraten. Liiketuloksemme oli 25,6 miljoonaa euroa. Panostimme uusien palveluiden ja verkoston kehittämiseen 49,5 miljoonan euron investoinnein. Maksoimme myös Bonusta kaikkien aikojen suurimman summan, 46,2 miljoonaa euroa. Osuustoiminnan ydin onkin resonoinut tässä ajassa vahvasti: Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajien määrä ylitti viime vuonna 220 000 jäsenen rajan – vuoden 2023 lopussa meillä oli 221 679 asiakasomistajaa. Henkilöstömäärämme oli vuoden 2023 lopussa 3 362. Kaikki työntekijämme palkitaan ylimääräisellä tulospalkkiolla.

Vaikuttamisen paikka Pirkanmaan kehittämiseen on jälleen auki – osuuskauppavaalien ehdokasasettelu alkaa huomenna9.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Lähiruokavalikoiman kasvattaminen, sähköautojen latauspisteiden määrän moninkertaistaminen sekä uusien kumppanuusetujen solmiminen paikallisten yritysten kanssa. Muun muassa nämä toteutetut toiveet ovat lähtöisin Pirkanmaan Osuuskaupan viimekertaisten osuuskauppavaalien ehdokkailta. Työmme alueen hyvinvoinnin kehittämiseksi jatkuu, ja nyt on aika valita meille uusi edustajisto. Pirkanmaan osuuskauppavaalien ehdokasasettelu on käynnissä 10.–26.1.2024.

Kalevan Liikenneaseman Hesburger ja Sport & Bar Koppi palvelevat asiakkaita viimeisen kerran 15.10.2.10.2023 14:00:00 EEST | Tiedote

Pirkanmaan Osuuskaupan hallitus päätti 29.9.2023 kokouksessaan Kalevan Liikenneaseman Hesburgerin ja Sport & Bar Kopin toiminnan lakkauttamisesta. Viimeinen aukiolopäivä on 15.10.2023. Toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet Kalevan Liikenneaseman Hesburgerin ja Sport & Bar Kopin toiminnan kannattavuuteen. – Aiemmin asiakkaat ovat poikenneet nopeasti ohikulkumatkalla ruokailemaan Kalevan Liikenneasemalle. Alueen liikennejärjestelyiden muutokset ovat kuitenkin viime vuosina hankaloittaneet liikenneasemalle pääsyä. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, ettemme ole saavuttaneet asettamiamme myyntitavoitteita. Hienosti asiakkaita palvelleesta henkilökunnastamme tämä ei ollut kiinni, toimialajohtaja Mikko Hautasaari korostaa. Kalevan Liikenneasemalla toimiva Sale ja sen yhteydessä toimiva pieni kahvio jatkavat toimintaansa kesään 2025 saakka, jolloin viereen rakentuvaan uuteen Hippos-kortteliin avataan Sale. Asiakkaat pääsevät myös edelleen tankkaamaan autonsa pihassa olevalla ABC Aut

Sokos Herkku on nyt Prisma Hämeenkatu – hinnat kutistuivat, valikoima kasvoi tuhansilla tuotteilla23.8.2023 07:30:00 EEST | Tiedote

Värikäs kasvismeri ja uunituoreen leivän tuoksu tervehtivät uutuuttaan kiiltävän Prisma Hämeenkadun ovella. Olemme Tampereen Sokoksen alakerrassa, missä entisen Sokos Herkun tilalle valmistuu kovaa kyytiä kaksikerroksinen Prisma. Vaikka tekemistä riittää vielä ennen syksyn avajaishulinoita, myymälässä otettiin jo varaslähtö tulevaan: tuhansilla tuotteilla kasvanut päivittäistavaravalikoima on nyt kokonaisuudessaan laskettu Prisma-hintoihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye