Alko Oy

Kallion Alko uudistuu, myymälä kiinni 2.6.–18.6.

Jaa

Kallion myymälä on kiinni remontin vuoksi 2.6.–18.6.2019. Uudistettu myymälä avataan remontin jälkeen keskiviikkona 19.6. klo 9.00.

Kallion myymälän ollessa suljettuna lähimmät Alkon myymälät löytyvät Helsingin Hakaniemestä sekä keskustasta.

"Haluamme tarjota asiakkaillemme huippuluokan asiakaskokemuksen – erinomaisen ja asiantuntevan palvelun sekä kiinnostavat tuotteet. Kehitämme myymäläverkostoamme jatkuvasti ja nyt on Kallion myymälän vuoro saada Alkon uuden myymäläkonseptin mukainen ilme ja toiminnallisuudet", kertoo pääkaupunkiseudun aluepäällikkö Tatu Vanninen.

Kuuntelemme asiakasta ja kehitämme yhdessä

"Kehitämme palveluita yhdessä asiakkaidemme kanssa ja asiakasta varten oli kyse sitten myymälästä, verkkokaupasta tai asiakaspalvelukanavista. Alkolla on tähän ihan oma konseptikin, Neuvonantajat, jossa yhdessä asiakkaidemme kanssa ideoimme Alkon palveluihin, valikoimaan ja vastuullisuuteen liittyviä erilaisia teemoja. Nämä ovat ihan erinomaisia tilaisuuksia rakentaa ja kehittää asiakaskokemusta yhdessä", sanoo palvelupäällikkö Ari Viitanen.

Liittyen Kallion myymälän uudistumiseen, järjestää Alko Neuvonantajat-tilaisuuden 28.5., jossa teemana on Alkon valikoiman kehittäminen. Lisäksi tilaisuudessa pääsee äänestämään taiteesta.

"Alkon oma taiteilijalahjakkuus, palvelupäällikkö Tuomas Kokko, joka on harrastanut graffiteja parikymmentä vuotta, ottaa teoksellaan haltuunsa Kallion myymälään johtavan käytävän. Neuvonantajat valitsevat 2-3 vaihtoehdosta tähän suosikkinsa ja teos on nähtävissä 19.6. lähtien, kun myymälä avautuu. Graffiti ja katutaide taipuu moneen – myös tukemaan Alkon lähimyymälän ilmettä. Tuomas on aloittanut Alko-uransa Kalliossa, joten tässä mielessä ympyrä sulkeutuu", toteaa Tatu Vanninen.

Kallion myymälän kokonaisvalikoima säilyy noin 1600 tuotteessa, joista remontin jälkeen myymälässä uusia tuotteita on noin 300. Viinejä on noin 1080, väkeviä 270 ja panimotuotteita 250. Tuoteryhmistä painottuvat oluet, viinit, luomutuotteet ja vegaaniset. 

Yhteyshenkilöt

aluepäällikkö Tatu Vanninen, p. 020 711 6101

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Tarjoamme niin 360 myymälässämme kuin digitaalisissa kanavissamme erinomaista ja asiantuntevaa palvelua sekä kiinnostavia tuotteita Hangosta Nuorgamiin. Asiakkaitamme palvelee noin 2500 alkolaista. Vuosittain meillä asioi reilut 55 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2018 Alkon liikevaihto oli 1,2 miljardia euroa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Heli Hassinen-Biberger Alkon uudeksi henkilöstöjohtajaksi1.8.2019 09:00:00 EESTTiedote

Filosofian maisteri, MBA Heli Hassinen-Biberger on nimitetty Alkon uudeksi henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään loppuvuoden 2019 aikana. Heli Hassinen-Bibergerillä on laaja-alainen kokemus henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan tehtävistä eri palvelualan yrityksissä. Hän työskentelee tällä hetkellä Realia Group -konsernin henkilöstöjohtajana. Aiemmin hän on toiminut johtotehtävissä muun muassa ISS Palveluissa ja Nissanilla. Hassinen-Bibergerillä on vahvaa kokemusta ja näyttöä strategiaa tukevista henkilöstön sekä organisaation kehittämishankkeista. Hän on kehittänyt HR-toimintamalleja painopistealueina esimerkiksi johtaminen, esimiestyö ja osaamisen kehittäminen niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin organisaatioissa. ”Toivotan Heli Hassinen-Bibergerin lämpimästi tervetulleeksi Alkoon. Hänellä on monipuolinen kokemus palveluyritysten henkilöstön johtamisen ja kehittämisen osa-alueilta”, toimitusjohtaja Leena Laitinen kertoo. ”Olen saanut Alkon my

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme