Kallionsydämen toimintavastuu siirtyy Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle
9.4.2020 11:58:25 EEST | Attendo | Tiedote
Hoivakoti on Itä-Suomen aluehallintoviraston (Itä-Suomen AVI) valvonnassa ja valvontatoimenpiteet jatkuvat edelleen. Valvontatoimilla ja toimintavastuun muutoksella halutaan varmistaa, että hoivapalveluyksikössä turvataan siellä asuvien ja koronavirukseen sairastuneiden vanhusten riittävä terveydenhuolto. AVI valvoo myös, että esimerkiksi koronaan sairastuneiden hoito, altistuneiden suojautuminen ja karanteeni sekä tartunnanjäljitys toteutuu viranomaisohjeiden mukaisesti. Kuntayhtymä on toteuttanut valvontatoimenpiteitä AVIn vaatimusten mukaisesti.
Kallionsydän on 30-paikkainen hoivakoti, joka tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille. Päätöksen myötä hoivahenkilöstö siirtyy Attendon vuokraamana Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän johdettavaksi. Asukkaita ei siirretä Kallionsydämestä.
”Kuluneet viikot ovat olleet erittäin raskaita Kallionsydämessä. Siirrymme johtamaan toimintaa haastavassa epidemiatilanteessa. Me pystymme tarjoamaan asukkaille vaativaa sairaanhoitoa hoivakotiin, jotta hauraassa kunnossa olevia asukkaita ei tarvitsisi siirtää. Lisäämällä Kallionsydämen sairaanhoidollista osaamista helpotamme yksikön vakituisen henkilökunnan työssäjaksamista”, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän toimitusjohtaja Leila Pekkanen.
”Hoivakodin tilanne on hoidollisesti hyvin vaativa. Kallionsydämen asukkaista poikkeuksellisen suuri osa on sairastunut koronaan ja tarvitsee sairaalatasoista terveydenhoitoa. Myös yli puolet vakihenkilökunnasta on sairastunut ja sen vuoksi meiltä puuttuu sairaanhoidollista osaamista. Työssä oleva henkilöstö on ymmärrettävästi ylikuormittunutta. Koemme, että emme voi näissä olosuhteissa taata asukasturvallisuutta”, sanoo Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist.
”Olemme koko tämän epidemian ajan tehneet avointa ja hyvää yhteistyötä Attendon kanssa ja jatkamme sitä edelleen. Yhteisenä tavoitteenamme on asukkaiden ja henkilöstön turvallisuuden sekä hyvinvoinnin varmistaminen tässä vaikeassa tilanteessa”, Pekkanen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän toimitusjohtaja Leila Pekkasen haastattelupyynnöt pyydämme ystävällisesti ohjaamaan viestintäsihteeri Arja Laajalahdelle p. 040 543 4997
Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvistin haastattelupyynnöt pyydämme ystävällisesti ohjaamaan viestintäjohtaja Susanna Paloheimolle p. 044 494 2122
Tietoja julkaisijasta
Attendo – Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoivapalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja vammautuneille ihmisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Tuotamme myös lastensuojelu- ja terapiapalveluita. Attendolla on kaikkiaan noin 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Lue lisää: www.attendo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Uusi ikäihmisten hoivakoti Attendo Revontuli on valmistunut Rovaniemelle14.7.2026 14:04:53 EEST | Tiedote
Rovaniemelle on valmistunut uusi ikäihmisten 43-paikkainen hoivakoti ja ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan kotiin heinäkuun aikana. Tulevia asukkaita odottaa esteetön ja turvallinen koti viihtyisässä ympäristössä.
Attendon uusi hoivakoti ikäihmisille valmistui Joensuuhun22.6.2026 10:44:17 EEST | Tiedote
Joensuuhun on valmistunut uusi 33-paikkainen hoivakoti, Attendo Kantele. Hoivakoti tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille kodikkaassa ja esteettömässä ympäristössä. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan kotiin heinäkuun aikana.
Attendo ottaa puheesta kirjaamisen sovelluksen käyttöön kaikissa hoivakodeissaan17.6.2026 08:59:32 EEST | Tiedote
Suomen suurin hoivan ja asumispalveluiden tuottaja Attendo ottaa puheesta kirjaamisen sovelluksen käyttöön kaikissa hoivakodeissaan. Attendo on ensimmäinen sote-toimija, joka on sitoutunut tekoälyavusteisen teknologian valtakunnalliseen käyttöönottoon. Käyttöönotto Attendon noin 400 kodissa on jo aloitettu ja se tulee valmistumaan vuoteen 2028 mennessä.
Uusi Attendo-koti kehitysvammaisille asukkaille avautuu Poriin5.6.2026 11:20:54 EEST | Tiedote
Attendo Kotojärvi tarjoaa ympärivuorokautista ja kevyempää yhteisöllistä asumista täysi-ikäistyville nuorille sekä aikuisille kehitysvammaisille.
Uusi Attendo-koti aukeaa Lappeenrantaan – tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille28.5.2026 09:55:06 EEST | Tiedote
Attendo Pilotintupa tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja asumista ikäihmisille. Pilotintupa sijaitsee Lappeenrannan keskustan tuntumassa, mikä takaa hyvät kulkuyhteydet ja viihtyisän, turvallisen miljöön palveluiden lähellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
