Kamppailu Hämeen Herruudesta käynnistyy perjantaina

HPK ja Pelicans mittelevät Hämeen Herruudesta kuudennen kerran alkavalla sarjakaudella 2021-2022, kun hämäläistä yhteistyötä ja joukkovoimaa halutaan vahvistaa alueen sisäisellä jääkiekkosarjalla. Hämeen kauppakamarin tavoitteena on yhdistää alueet entistä laajempaan yhteistyöhön ja voimat kulminoituvat erinomaisesti jääkiekkoon.
Sekä Pelicansin että HPK:n toimitusjohtajat korostavat Hämeen Herruus
-kamppailun positiivisia vaikutuksia.
”On hienoa, että sarjan sisällä on keskinäinen taistelu, mikä tuo lisäkipinää peliin. Positiivisella tavalla Pelicansin ja HPK:n vastakkainasettelu jäällä sopii hyvin teemaan”, toteaa Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen.
”Otteluiden mielenkiinto on selvästi lisääntynyt, ja väkimäärä kasvanut. Näemme, että tämän kaltaisilla alueellisilla toimilla on positiivinen vaikutus niin yrityselämälle kuin yleisölle”, sanoo HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen.
HPK:n ja Pelicansin keskinäisten pelien voittaja saa Hämeen kauppakamarin luovuttaman Hämeen Herruus -kiertopalkinnon lisäksi 5 000 euron arvoisen shekin oman juoniorijoukkueen hyväksi. Ensimmäisen ja neljännen Hämeen Herruuden on vienyt HPK ja toisen, kolmannen sekä viidennen Pelicans.
Tämän kauden osalta Hämeen Herruus käynnistyy perjantaina 29.10. Lahdessa. Seuraavat ottelut pelataan Hämeenlinnassa 4.11.2021 sekä 16.2.2022 ja Lahdessa 17.3.2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen, p. 050 317 5777
Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen, p. 040 840 5772
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Sisu 2.0 Kasvu Summit tuo Lahteen kasvun kovimmat tekijät – Suomi tarvitsee rohkeutta ja yhteistyötä päästäkseen takaisin kasvuun11.11.2025 08:47:31 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestettävä valtakunnallinen Sisu 2.0 Kasvu Summit kokoaa keskiviikkona 12. marraskuuta Lahden Sibeliustaloon satoja yritysjohtajia, asiantuntijoita ja päättäjiä. Tapahtuma tarjoaa huippuluokan keynote-puheenvuoroja, uuden tilannehuone-konseptin ja ratkaisuja Suomen kasvun vauhdittamiseksi.
Hämeen kauppakamarin puheenjohtajaksi Sami Kotiniemi6.11.2025 19:04:38 EET | Tiedote
Hämeen kauppakamarin puheenjohtajaksi on valittu Forssassa kotipaikkaa pitävän teknologiayhtiö DA-Groupin hallituksen puheenjohtaja Sami Kotiniemi. Valinta hyväksyttiin Vaalivaliokunnan esityksestä kauppakamarin syyskokouksessa 6.11.2025 Lahdessa ja Kotiniemen kausi puheenjohtajana alkaa 1.1.2026. Hän on toiminut Hämeen kauppakamarin hallituksen jäsenenä useiden vuosien ajan.
Hämeessä yritysten suhdannenäkymät ovat kirkastuneet ja tuotannon odotetaan kääntyvän nousuun27.10.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Hämeessä yritysten suhdanneodotukset ovat kohentuneet syksyn aikana, vaikka arviot suhdannetilanteesta ovatkin vielä tavanomaista heikompia, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä lokakuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämeessä yritysten suhdannenäkymät alkavat vihdoinkin kirkastua. Vaikka haasteita edelleen riittää, kuten heikko kysyntä ja talouden epävarmuus, niin alueemme yritykset ennakoivat jo tuotannon kasvua ja henkilöstömäärän säilymistä vakaana”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämäläisyritysten liikevaihto kasvaa – usko tulevaan vahvistuu2.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämäläisyritysten liikevaihto on kasvanut verrattuna viime vuoteen, ja yritykset suhtautuvat tulevaan varovaisen odottavalla kannalla. ”Tuoreimmasta talouskyselystämme selviää, että vaikka suhdannetilanne on edelleen haastava niin hämäläisyritysten odotukset kasvun vauhdittumisesta ja kysynnän piristymisestä ensi vuonna ovat vahvat”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeessä ammattiosaajien saatavuus haastaa yritysten kilpailukykyä lähivuosina17.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamarin osaajakyselyn mukaan jopa lähes 90 prosenttia hämäläisyrityksistä arvioi ammattiosaajien saatavuuden haastavan yrityksensä kilpailukykyä seuraavien viiden vuoden aikana. ”Samaan aikaan olemme huolestuneita siitä, että Hämeessä vastanneista yrityksistä vain noin viidennes koki, että ammattiin valmistuneiden osaaminen vastaa työelämän tarpeita”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme