Kamppi Helsinki

Kamppi Helsinki pysyi Helsingin houkuttelevimpana kauppakeskuksena

Jaa
Kauppakeskus Kamppi Helsingissä vieraili lähes 18 miljoonaa kävijää viime vuonna. Poikkeuksellisen vuoden aikana kauppakeskus panosti myös ympäristövastuullisuuteen.
Kamppi Helsinki (kuva: Sami Koskinen)
Kamppi Helsinki (kuva: Sami Koskinen)

Kauppakeskus Kamppi Helsinki pysyi viime vuonna Helsingin houkuttelevimpana kauppakeskuksena. Kamppi Helsingissä vieraili 17,7 miljoonaa kävijää, mikä oli Suomen kauppakeskusyhdistyksen vertailun mukaan enemmän kuin millään muulla Helsingissä sijaitsevalla kauppakeskuksella.

Alkuvuonna 2020 alkanut koronapandemia ja sen leviämisen rajoittamistoimet laskivat kauppakeskusten kävijämääriä merkittävästi. Liikkumisrajoitukset ja ihmisten jääminen kotiin etätöihin vaikuttivat erityisesti ydinkeskustojen kauppakeskuksiin, kun ihmiset siirtyivät käyttämään paikallis- ja aluekeskusten palveluita.

”Olimme Suomessa yksi ensimmäisiä kauppakeskuksia, joka sai kauppakeskusten turvallisuuteen erikoistuneen ulkopuolisen tahon myöntämän COVID-19-sertifikaatin. Se osoittaa, että Kamppi Helsingissä on toteutettu kaikki ne mahdolliset toimenpiteet, joilla koronaviruksen leviämistä voidaan minimoida”, kauppakeskusjohtaja Tiina Fågel sanoo.

”Olemme Kamppi Helsingissä tehneet koronapandemian aikana kaikkemme, jotta monipuolinen palvelutarjontamme ja keskuksen saavutettavuus kaikilla mahdollisilla tavoilla vastaisivat kuluttajien tarpeisiin tilanteesta huolimatta.”

Kauppakeskus noudattaa tarkasti viranomaisten ohjeistuksia ja koronarajoituksia sekä edellyttää kasvomaskin käyttöä kauppakeskuksessa asioidessa.

Kamppi Helsinki sijaitsee linja-auto- ja metroliikenteen sekä kantakaupungin jalankulun solmukohdassa. Kauppakeskuksessa toimii yli 150 liikettä, ravintolaa, kahvilaa ja palveluyritystä.

Loikka ympäristövastuullisuudessa

Poikkeuksellisen vuoden aikana Kamppi Helsinki jatkoi panostamista ympäristövastuullisuuteen ja kehitti kattavasti jätehuoltoaan. Kauppakeskus maksimoi jätteiden kierrätysasteen, vähensi niiden kuljetuksia ja järjesti vuokralaisille kierrätyskoulutuksia. Kauppakeskuksen vuokralaiset ovat sitoutuneet erittäin hyvin vastuullisuusasioihin ja kestävä kehitys pyritään huomioimaan monin tavoin myös kauppakeskuksen markkinointiteoissa, muun muassa materiaalivalinnoissa ja tapahtumien hiilijalanjäljen kompensoinnilla.

Edelleen kauppakeskus on sitoutunut kehittämään energiaratkaisujaan kestävästi. Kamppi Helsinki ostaa uusiutuvaa vesisähköä ja pyrkii parantamaan rakennuksen ilmanvaihtoa ja valaistusta niin, että toiminta on aina energiatehokasta.

Näiden vastuullisuustoimien ansiosta kauppakeskus saavutti arvostetun BREEAM In-Use -ympäristösertifikaatin Excellent-tason.

Kauppakeskuksessa aloittaa uusia liikkeitä

Kauppakeskus Kamppi Helsinki odottaa asiakasvirtojen elpyvän, kun pandemia helpottaa eikä ihmisten liikkumista enää rajoiteta. Osana katettua kaupunkikeskustaa Kamppi kokoaa yhteen eri yhteisöjä ja tarjoaa mahdollisuuksia monenlaiselle toiminnalle. Kampin asiakasvirroissa esimerkiksi maan sisäisellä liikenteellä on huomattava merkitys, sillä kauppakeskuksen tiloissa on linja-autoliikenteen terminaali.

Kauppakeskus valmistautuu kesään muiden muassa laajentamalla ulkoterassinsa palveluita. Kauppakeskuksessa on myös viime kuukausina aloittanut uusia liikkeitä, kuten huollettuja puhelimia myyvä Swappie, ja kesäkuussa aloittavat Restelin ravintolat Taco Bell, Isey Skyr ja Rax.

Kauppakeskus Kamppi Helsingin omistavat varainhoitoyhtiö Nuveenin kaupunkikiinteistöihin keskittyvä European Cities Fund -rahasto sekä Allianz Real Estate.

Lisätietoja:

Kamppi Helsingin kauppakeskuksen johtaja
Tiina Fågel
Tiina.Fagel@cbre.com
Puh.+358 50 427 4091

Suomen kauppakeskusyhdistyksen raportti: www.kauppakeskusyhdistys.fi/media/kauppakeskusjulkaisu/kauppakeskusyhdistys_julkaisu2020_low.pdf

Kamppi Helsinki

Kamppi Helsinki on kauppakeskus Helsingin ja helsinkiläisyyden ytimessä. Vuonna 2005 toimintansa aloittaneessa kauppakeskuksessa on yli 150 liikettä, ravintolaa, kahvilaa ja palveluyritystä – Kamppi Helsinki on luonnollinen kohtaamispaikka, jossa tiivistyy se hyvä, mitä kutsumme kaupunkilaisuudeksi. Me Kampissa haluamme osaltamme olla luomassa hetkiä, tapahtumia ja ilmiöitä, joista kaupunki syntyy. Myymälämme, ravintolamme ja palvelumme pyrkivät tekemään kaupungistamme mielenkiintoisemman.

Kamppi Helsinki on Helsingin suosituin kauppakeskus. Vuonna 2020 kävijöitä oli 17,7 miljoonaa ja liikevaihto oli 154 miljoonaa euroa. Kauppakeskuksen ankkurivuokralaisia ovat Kortteli, MUJI, Calvin Klein, Tommy Hilfiger, Clas Ohlson, Stadium, Benetton, Habitat, K-Supermarket ja Alko.

Kamppi Helsingin omistavat Nuveen Real Estaten hallinnoima European Cities Fund ECF (50 %) ja Allianz Real Estate (50 %) useiden Allianz Groupiin kuuluvien yhtiöiden puolesta. Kauppakeskusta hallinnoi CBRE Finland Oy. www.kamppihelsinki.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Tiina Fågel | Shopping Centre Director
CBRE Finland Oy | Kamppi Helsinki Shopping Centre
+358 50 427 4091
tiina.fagel@cbre.com


www.kamppihelsinki.fi

Kuvat

Kamppi Helsinki (kuva: Sami Koskinen)
Kamppi Helsinki (kuva: Sami Koskinen)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kamppi Helsinki
Urho Kekkosen katu 1
00100 Helsinki

http://www.kamppihelsinki.fi

Kamppi Helsinki

Kamppi Helsinki on kauppakeskus Helsingin ja helsinkiläisyyden ytimessä. Vuonna 2005 toimintansa aloittaneessa kauppakeskuksessa on yli 150 liikettä, ravintolaa, kahvilaa ja palveluyritystä – Kamppi Helsinki on luonnollinen kohtaamispaikka, jossa tiivistyy se hyvä, mitä kutsumme kaupunkilaisuudeksi. Me Kampissa haluamme osaltamme olla luomassa hetkiä, tapahtumia ja ilmiöitä, joista kaupunki syntyy. Myymälämme, ravintolamme ja palvelumme pyrkivät tekemään kaupungistamme mielenkiintoisemman.

Kamppi Helsinki on Helsingin suosituin kauppakeskus. Vuonna 2020 kävijöitä oli 17,7 miljoonaa ja liikevaihto oli 154 miljoonaa euroa. Kauppakeskuksen ankkurivuokralaisia ovat Kortteli, MUJI, Calvin Klein, Tommy Hilfiger, Clas Ohlson, Stadium, Benetton, Habitat, K-Supermarket ja Alko.

Kamppi Helsingin omistavat Nuveen Real Estaten hallinnoima European Cities Fund ECF (50 %) ja Allianz Real Estate (50 %) useiden Allianz Groupiin kuuluvien yhtiöiden puolesta. Kauppakeskusta hallinnoi CBRE Finland Oy. www.kamppihelsinki.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kamppi Helsinki

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye