KAMUssa vieraili poikkeusvuonna 2020 lähes 85000 kävijää
14.1.2021 09:55:02 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Suosituin KAMUn museoista oli tänä vuonna Talomuseo Glims, joka keräsi paljon kävijöitä erityisesti kesän aikana. Glims on elävä museo ja näyttelytilojen lisäksi museolla on paljon nähtävää myös pihapiirissä, joten se toimi poikkeusaikana hyvin kesäisenä ja turvallisena vierailukohteena. Talomuseo Glimsin kävijämäärä oli kokonaisuudessaan noin 36 100 kävijää (34 000 kävijää vuonna 2019).
Kesäiseen retkeilyyn ja ulkoiluun sopivassa Saaristomuseo Pentalassa vieraili kesäkauden aikana yhteensä noin 21 550 kävijää, joka oli hieman enemmän kuin vuonna 2019.
Myös KAMUn 23.10.2020 avautunut erikoisnäyttely Kaikki ja ei mitään – Arkkitehdit Kaija + Heikki Siren keräsi hienosti kävijöitä. Pelkästään ensimmäisten viikkojen aikana 23.10.–29.11.2020 näyttelyyn tutustui lähes 5000 kävijää koronan aiheuttamista poikkeusoloista huolimatta.
KAMU on tarjonnut asiakkailleen myös uusia digisisältöjä ja verkkopalveluja, esimerkiksi uusiin videosisältöihin ja virtuaalimuseoihin on panostettu viime vuonna erityisen paljon.
KAMUn yhteistyöprojektien tuloksena luetteloitiin yli 1200 uutta kuvaa ja solmittiin uusia kontakteja espoolaisten yrittäjien kanssa
KAMUn kuvakokoelmia on laajennettu vuoden 2020 aikana espoolaisista valokuvauksen harrastajista kootun KuvaKamut-ryhmän avulla. Viime vuonna KuvaKamujen valokuvia luetteloitiin museon tietokantaan jo yli 1200. Eri puolilla kaupunkia asuvat KuvaKamut kuvasivat mm. Tapiolan katuja, espoolaista olutkulttuuria ja pubielämää, metrotyömaan etenemistä, merta ja luontokohteita sekä arkkitehtonisesti kiinnostavia rakennuksia. Myös vaihtoehtoisia kuvaustekniikoita oli käytössä, esimerkiksi yksi KuvaKamuista kuvaa vanhoilla neuvostoliittolaiskameroilla erikoisfilmeille ja digitoi kuvat.
Toinen kaupunkilaisten kanssa tehty projekti oli Maatilojen Espoo, jonka taustalla oli tiivis yhteistyö Espoon Perinneseuran kanssa. Perinneseura julkaisi kirjan Maatilojen Espoo ja julkaisun aineistosta tuotettiin saman niminen näyttely Talomuseo Glimsiin kesäkaudeksi 2020. Näyttely liittyi museon toiminta-ajatukseen, joka pyrkii vahvistamaan Espoo-identiteettiä tuottamalla espoolaista kulttuuriperintöä yhdessä kaupunkilaisten, tässä tapauksessa Espoon perinneseuran ja paikallisten maanviljelijöiden ja yrittäjien kanssa. Kesän aikana onnistuttiin luomaan uusia kontakteja espoolaisten toimijoiden kanssa ja pitkäkestoista yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jonna Pennanen
viestintä ja markkinointi
KAMU Espoon kaupunginmuseo
puh. 040 5092365
jonna.pennanen@espoo.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
KAMU Espoon kaupunginmuseo on kulttuurihistoriallinen museo, joka vaalii, tutkii ja tallentaa Espoon alueen historiaa, asukkaiden tarinoita ja kulttuuriperintöä. KAMUn museoperheeseen kuuluvat Talomuseo Glims, Historiamuseo KAMU Näyttelykeskus WeeGeellä, Huvilamuseo Villa Rulludd, Koulumuseo Lagstad ja ”vuoden eurooppalainen museo 2020” ehdokkaana oleva Saaristomuseo Pentala. KAMU Espoon kaupunginmuseo on perustettu v.1958.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Stort idrottsevenemang för barn och unga samlar tusentals skolelever från huvudstadsregionen i Esbo torsdagen den 24 september22.9.2026 12:53:50 EEST | Pressmeddelande
Den europeiska idrottsveckans huvudevenemang i Finland, School Action Day, ordnas torsdagen den 24 september i Alberga idrottspark i Esbo. Till årets evenemang har 165 skolklasser och cirka 3 500 elever anmält sig.
Tuhansien lasten ja nuorten liikuntatapahtuma kokoaa pääkaupunkiseudun koululaiset Espooseen torstaina 24.9.22.9.2026 12:53:50 EEST | Tiedote
Euroopan urheiluviikon Suomen päätapahtuma School Action Day järjestetään torstaina 24.9. Leppävaaran urheilupuistossa, Espoossa. Tapahtumaan on ilmoittautunut 165 koululuokkaa ja noin 3 500 oppilasta.
Major sports event for children and young people brings thousands of pupils from the Helsinki Metropolitan Area to Espoo on Thursday 24 September22.9.2026 12:53:50 EEST | Press release
School Action Day, the Finnish flagship event of the European Week of Sport, will take place on Thursday 24 September at Leppävaara Sports Park in Espoo. A total of 165 school classes and approximately 3,500 pupils have registered for the event.
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen21.9.2026 17:36:36 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli 21. syyskuuta valmistelussa olevaa maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen.
Kulttuuripankki avaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia21.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Kulttuuripankista on kasvanut kuluneen vuoden aikana 14 maakunnan yhteinen verkkopalvelu, joka tekee taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä heidän palvelunsa näkyviksi ja tilattaviksi. Palvelu vahvistaa luovien alojen ammattilaisten työllistymismahdollisuuksia ja helpottaa taide- ja kulttuuripalveluiden löytämistä ja tilaamista myös Espoossa. Espoon strategian, Espoo-tarinan, mukaisesti kaupunki haluaa olla paras paikka innovoida, yrittää ja työllistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme