Kangasalan kaupunki

Kangasala ylitti 33 000 asukkaan rajan

Jaa
Kangasalan keskusta. Kuva: Ismo Santapukki
Kangasalan keskusta. Kuva: Ismo Santapukki

Kangasalan kaupungin väkiluku kipusi alkuvuonna uudelle tuhatluvulle, kun se ylitti 33 000 asukkaan rajan. Tilastokeskuksen 27.4.2023 julkaiseman väestön ennakkotilaston mukaan kangasalalaisia oli maaliskuun lopussa 33 047.

Kangasalan väkiluku on jatkanut kasvuaan koko 2000-luvun ajan.  Tilastokeskuksen tietojen mukaan väkiluvun lisäys vuosina 2000-2022 on vuositasolla liikkunut noin 0,5 - 2 prosentin tuntumassa. 20 000 asukkaan rajapyykki ylittyi vuonna 1985, 30 000 asukasta Kangasalla tilastoitiin vuonna 2012 ja 32 000 asukkaan raja rikkoutui vuonna 2020.

Kangasala kasvaa osana Tampereen kaupunkiseutua, jonka kasvu on koko Suomen kärkeä. Tilastokeskuksen mukaan Tampereen ja sen kehyskuntien kasvu on ollut ennätyksellisen vahvaa vuosina 2021 ja 2022.

- Kangasalan kasvu on ollut koko 2000-luvun nopeaa. Myös maan sisäisessä muuttovoitossa olemme valtakunnan kärkipäässä. Kangasalan kasvu ja kehitys perustuu hyvään sijaintiin erinomaista yhteistyötä tekevällä ja kasvavalla Tampereen kaupunkiseudulla. Etujamme ovat mm. lyhyet välimatkat, kehittyvä joukkoliikenne, monipuolinen ja monimuotoinen asuntotarjonta sekä hyvät harrastusmahdollisuudet ja palvelut. Kun tähän vielä yhdistää kauniin luonnon, vesistöt ja maaseutumme, on meillä tarjolla jokaiselle jotakin, sanoo Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen.

Rakentaminen on ollut pitkään vilkasta eri puolilla Kangasalaa ja se on mahdollistanut monipuolisen, kysyntään vastanneen asuntotarjonnan. Etenkin kerrostalorakentaminen on lisääntynyt merkittävästi vuodesta 2015 alkaen kaupungistumisen myötä. Tampereen rajalle Lahdentien varteen on rakentumassa Lamminrahkan uusi vetovoimainen kaupunginosa, jonne tulee koti noin 8 000 asukkaalle sekä noin 1 000 työpaikkaa. Odotettavissa on, että Kangasalan asukasluvun kasvu jatkuu vilkkaana myös tulevaisuudessa. Vilkkaan kasvunkin vuosina on kiinnitetty erityisesti huomiota hankkeiden ja ympäristön laatuun ja viihtyisyyteen.

- Kangasalan veto-, pito- ja lumovoima ovat vahvat ja houkuttelevat yhä uusia asukkaita muuttamaan Kangasalle. Kaupungin ilmapiiri on positiivinen. Pitkäjänteinen kehitystyö, hyvä yhteistyö eri sidosryhmien kanssa ja kaupunkilaisten osallistaminen tuottavat hyvää tulosta, toteaa elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen,
p. 040 133 6311, oskari.auvinen@kangasala.fi

Kuvat

Kangasalan keskusta. Kuva: Ismo Santapukki
Kangasalan keskusta. Kuva: Ismo Santapukki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kangasalan kaupunki
Kangasalan kaupunki
Kunnantie 1
36201 Kangasala

03 5655 3000http://www.kangasala.fi

Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki

Kangasalan kaupunki luovuttaa Lemetyn alueelta 27 tonttia toukokuun tonttihakuun30.4.2025 13:30:49 EEST | Tiedote

Lemetyn alueelta tulee tarjolle yhteensä 27 AO-tonttia kevään tonttihakuun, joka järjestetään 5.-21.5.2025. Tontit sijoittuvat Satulankaaren, Ravikujan ja Laukkakujan varrelle. Tontit soveltuvat omakotitalojen rakentamiseen, ja niiden pinta-alat vaihtelevat 528–631 m². Rakennusoikeudet ovat 120 + 30t – 180 + 30t k-m². Alueen infrastruktuuria rakennetaan parhaillaan, ja tonteille pääsee rakentamaan, kun se on valmistunut.Havainnekuva Lemetyn alueesta. Spiral One Oy Osa tonteista on ostettavissa heti tai kolmen vuoden kuluessa maanvuokrasopimuksen alkamisajankohdasta laskettuna. Tontin hinta määräytyy rakennusoikeuden perusteella (340 €/kem²), ja vuosivuokra on 5 % tontin rakennusoikeuden arvosta. Tonttien vuokra-aika on 50 vuotta, ja tonttien vuokrat on sidottu elinkustannusindeksiin. Tontteja ei varata tai luovuteta Kangasalan kaupungilta/kunnalta kymmenen viime vuoden kuluessa asemakaavatontin saaneille. Ehto ei koske jatkuvasta hausta saatuja tontteja. Hakijan tulee olla yksi tai use

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye